Ville Hämäläinen on valittu maaliskuun pelaajaksi

12.4.2016

Ville Hämäläinen. Kuva: Joni Koskinen
Ville Hämäläinen. Kuva: Joni Koskinen

Ville Hämäläinen (Billiard Club of Lappeenranta) voitti uran ensimmäisen Suomen mestaruuden 8-pallon SM kisoista. Hämäläinen sijoittui edellisessä FPT kisassa helmikuussa kolmanneksi.

1. Minkälaisia ajatuksia uran ensimmäisestä henkilökohtaisesta SM kullasta?

- Tietysti hyviä ajatuksia, tuntuu toki hyvältä että pystyi voittamaan kauan haaveissa olleen henkilökohtaisen SM kullan. 

2. 8-SM kisan viimeiset ottelut olivat tiukkoja, millä sait ne kääntymään itsellesi?

- Pitämällä hermoni jossain määrin kurissa ja uskomalla omaan lyöntiini, ja vaikka virheitä tulikin, en lämmennyt..

3. Olet nostanut FPT:n sijoitustasi hienosti kauden aikana. Mistä tason nousu pohjautuu?

- Varmaan siihen että joulun jälkeen aloitin elämäntapa remonttia, ja olen tämän myötä laittanut ruokavalion uuteen uskoon, ja salilla on paranneltu fyysistä kuntoa. Uskon tämän yhdistelmän vaikuttaneen eniten kisakestävyyteen, ja siihen että jaksaa pelata tarkasti pidempiä aikoja, jonka myötä on mahdollista taistella palkintosijoista.

4. Minkälainen pelaaja / harjoittelija olet? Kerro molemmista pääseikat.

- Pelaajana urheiluhenkinen, reilu ja määrätietoinen. Harjoitteluni koostuu yksinpeluusta, viikkokisoista ja ihan pelailusta Johannan kanssa. Harjoittelen yleensä pari tuntia kerrallaan muutaman kerran viikkoon. 

5. Minkälaisia tavoitteita sinulla on peliuran tulevaisuudelle?

- Kehittää tietysti omaa peliä, saada suoritustasoa tasaisemmaksi, ja kiertää ehkä Eurotouriakin tulevaisuudessa. Nyt olen ensimmäisessä eurotour kisassani Itävallassa, mikä alkaa torstaina.