RG5

Patrik Tiihonen teki satasen breakin matkalla 1.divisioonan RG5:n voittoon

19.1.2015

Nuori jyväskyläläinen Patrik Tiihonen jatkaa hyviä esityksiään voittamalla snookerin 1. divisioonan osakilpailun Oulussa. Katso myös video tallennetusta Patrikin 109 breikistä

Snooker 1.divisioonan RG5 pelattiin 10.-11.1.2015 Oulun City Biljardissa 21 pelaajan voimin. Lauantaina pelattiin tuplaeliminaatio, josta paikkansa sunnuntain 8-cupiin selvittivät puhtaalla pelillä Patrik Tiihonen JBS, Niko Järvi Pelika, Lasse Ahtinen C-PL ja Mikko Laitinen KoKa. Loser puolelta pisimmän päivätyön joutuivat tekemään nuori 14-vuotias Olli Vikstedt OB sekä Ville Kortet OB, jotka molemmat ottivat kolme voittoa avaustappion jälkeen. 

Heistä Kortet vieläpä selvitti kaikki ottelunsa vasta katkaisuerän jälkeen. Tuukka Miettinen OB ja Mika Ronkainen RBK selvisivät sunnuntaille voittamalla loserfinaalinsa. Miettinen hävisi winner finaalissa Järvelle puhtaasti 0-3, mutta loser finaalissaan tekaisi komean 72 pisteen lyöntisarjan ihka ensimmäisessä rg-kisassaan. Aiemmissa otteluissakin oli jo tullut pari kolmekymppistä, joten erittäin hieno ensiesiintyminen Tuukalta. 

Hyvin koko kauden pelannut Patrik Tiihonen tekaisi lauantaina myös kaksi isoa breakia 61 ja 73, joista jälkimmäinen on uusi oma kisaennätys. Molemmissa sarjoissa oli satanen alla, mutta sarjat kaatuivat pinkin ohilyöntiin ja valkoisen uittamiseen pienestä kulmasta keskelle mustan pussituksen jälkeen. Nuoren pojan terveellä itseluottamuksella Patrik laittoikin iltasella twitteriin "Haiskahtaa siltä että huomenna se satku tulee". 

Eikä mennyt ennustus metsään, sillä heti ensimmäisessä sunnuntain pelissään Patrik teki upean 109 pisteen clearancen. Ottelu Tuukka Miettistä vastaan alkoi upeasti, kun heti ensimmäiseen erään Patrik teki 66 clearancen. Toisen erän Tuukka vei mustalla ja kolmas meni jälleen Patrikille 38 breakillä. Ottelun viimeisessä erässä tehtiinkin sitten suomalaista snookerhistoriaa, kun Patrik viimeisteli 14-vuotiaana loistavan 109 clearancen live streamissä. Tiettävästi kukaan ei ole koskaan näin nuorena tehnyt satasta kisapelissä, siis ei edes Robin Hull. Patrik teki jo tovi sitten ensimmäisen satasen treenipelissä, mutta nyt siis eka satanen kisoissa reilun vuoden kisaamisen jälkeen. Kaverin kehitys on ollut huikeaa viimeisen vuoden aikana, joten saa nähdä mihin hän vielä tulevaisuudessa pystyy. 

Allekirjoittanut vainusi ison breakin mahdollisuuden, joten päätin virittää iPadin streamaamaan ihan vaan sen satasenkin varulta. Sanoinkin Patelle juuri ennen ottelua, että parasta nyt tehdä se satanen, kun on vehkeet viritelty. Poikahan teki tyynesti mitä pyydettiin. 

Tallenne ottelusta nähtävillä täällä:

ustre.am/:3SXIe

109 break alkaa kohdasta 1h39min. 

Muissa ottelupareissa Niko Järvi voitti Ville Kortetin puhtaasti 3-0 ja Mika Ronkainen voitti Mikko Laitisen 3-1. Olli Vikstedt joutui tiukille Lasse Ahtisen kanssa, kun ottelu venyi aina katkaisuframeen asti. Ahtinen oli lähellä vielä kääntää lopussa ottelu itselleen, mutta nuori Olli pelasi itsensä lopulta neljän parhaan joukkoon pokaaleille. 

Semifinaaleissa Tiihonen voitti Järven 3-1 ja selvitti tiensä odotetusti ranking ykkösenä finaaliin. Vikstedt taasen joutui omassa semifinaalissaan Ronkaista vastaan jälleen tiukille, kun ratkaisua haettiin jälleen kontraerästä. Ronkainen nousi taistelemaan finaalipaikasta yhden snookerinkin takaa, mutta Vikstedt lopulta finaaliin Tiihosta vastaan. 

Finaalissa nähtiin siis kahden 14-vuotiaan pelaajan välinen mittelö. Ykkössija ratkesi selkein eränumeroin 3-0 Patrikille, mutta tappiosta huolimatta Olli voi olla viikonlopun peleihinsä tyytyväinen. Tuloksena toinen perättäinen finaalipaikka Oulussa ja järkevää peliä koko viikonlopun ajan ja neljä kolmekymppistä. Onnittelut myös Niko Järvelle, joka kolmannelle yrityksellään saavutti pokaalisijan neljän parhaan joukossa kahden katkeran 2-3 häviön jälkeen. Onnittelut pokaalisijoituksesta myös RBK:n Mika Ronkaiselle sekä kiitokset kaikille muille osallistuneille. Tervetuloa jälleen kisaamaan huhtikuussa kauden viimeiseen 1.divisioonan rg-kisaan. 

Patrik tuntuu nostavan breakbuildingin tasoa kisa kisalta ja tuloksena oli nyt kauden toinen voitto ja selkeä 1.divisioonan rankingin paalupaikka. Patrik on seuraavan kerran tulessa mestaruussarjan RG5:ssa 24.-25.1, kun hän haastaa Suomen parhaat pelaajat ensi kertaa tällä kaudella Cabin Streetin salilla. 

Snooker oli esillä YLEllä sunnuntaina 18.1 klo 12-13:30, kun Patrik oli Robin Hullin kanssa urheiluviikonlopun vieraana studiossa. Hieno asia, että snooker saa tilaa myös kotimaisessa mediassa. 

teksti: Petri Pallaspuro

 

Lauantai tuplaeliminaatio

 

Sunnuntai 8-cup

 

Breaks

 

Tiihonen 109 clearance, 73, 66 clearance, 61, 38, 38, 30

Miettinen 72, 38, 31

Vikstedt Olli 39, 35, 34, 32

Ahtinen 38

Laitinen Mikko 33, 32

Niemelä 32

Ronkainen 32, 32, 30

Pällijeff 32

 

Lopputulokset

 

1. Patrik Tiihonen JBS

2. Olli Vikstedt OB

3.-4. Niko Järvi Pelika

         Mika Ronkainen RBK

5.-8. Tuukka Miettinen OB

          Lasse Ahtinen C-PL

          Mikko Laitinen KoKa

          Ville Kortet OB

9.-12. Niilo Laitinen TS

           Jouko Niemelä RBK

            Pena Pällijeff CSS

            Eelis Paavilainen C-PL

13.-16. Mika Virta Sabik

              Marko Kekkonen OB

              Janne Tammenlehto C-PL

               Petri Pallaspuro KoKa

17.-21. Recep Korkmaz OB

              Toni Kemppainen C-PL

              Tuomo Perkonoja Sabik

              Marko Ilola OB

              Antti Vikstedt OB

 

Patrik Tiihonen
Finaalipari Patrik Tiihonen ja Olli Vikstedt
Olli Vikstedt
Patrik Tiihonen
Patrik Tiihonen