Pukeutumisohjeet

Pukeutumisohjeet SBiL:n kilpailuihin

Yleistä

1. Näitä ohjeita tulee käyttää kaikissa Suomen Biljardiliiton (SBiL) alaisissa kilpailuissa ellei SBiL:n hallitus ole erikseen tapauskohtaisesti muuta päättänyt.

2. Kilpailujen järjestäjän tulee valvoa näiden ohjeiden noudattamista ja kilpailujen johtajan tulee, havaitessaan ohjeiden vastaisen asun, varoittaa pelaajaa ja velvoittaa hänet korjaamaan asian ennen seuraavan peliä, pelin häviämisen ja/tai kilpailujen poissulkemisen uhalla. Erityisen vakavissa tapauksissa kilpailujen johtaja voi tuomita pelaajan välittömästi pelin hävinneeksi ja kilpailuista poissuljetuksi.

3. Kilpailujen johtaja voi pyytää kilpailujen juryltä tai paikalla olevalta SBiL:n edustajalta kannanottoa asun sääntöjen mukaisuudesta ennen mahdollista päätöstään. SBiL:n vastaavalla lajipäälliköllä ja kurinpitopäälliköllä on oikeus oma-aloitteellisesti myös puuttua asiaan jos katsovat siihen olevan aihetta.

4. Kilpailuasujen tulee olla puhtaat ja ehjät, sekä tarkoituksen mukaiset. Päähineet ja muut selkeät ulkovaatteet ovat kiellettyjä. Samoin kuin verkkarit, tuulipuvut, shortsit ja lenkkarit yms. Asussa saa olla mainoksia, kuvia tms., edellyttäen etteivät ne ole hyvän maun vastaisia.

5. Farkut ovat kiellettyjä (poislukien C-taso). Farkuiksi katsotaan denim -kankaasta valmistetut housut, sekä muut housut joissa on metalliniittejä tai muita tyypillisiä farkkupiirteitä.

Tasokuvaukset

1. Seurojen edustusasut (E)
SBiL:n jäsenseurat voivat rekisteröidä oman virallisen edustusasunsa. Tämä tapahtuu lähettämällä liitolle riittävän tarkan kuvauksen asusta, mieluiten valokuvan kera. Edustusasun paidassa tai liivissä tulee olla seuran merkki tai nimi selvästi osoittamassa mikä seura on kyseessä. Yhdellä seuralla voi olla sekä A-tason että B-tason edustusasut. Halutessaan seura voi myös rekisteröidä esim. virallisen kerhopaidan rinnalle ns. ”kakkospaidat”. Joukkuekilpailuissa tulee kuitenkin samassa joukkueessa pelaavien pelaajien käyttää yhtenäistä asua. SBiL:n hallitus voi hylätä rekisteröinnin mikäli asu ei täytä vähintään B-tason vaatimuksia tai katsoo sen muuten olevan sopimaton.

2. A-taso
Smokki- tai puvunliivit, jotka mielellään saavat olla värikkäät, yksivärinen paita ja rusetti tai kravatti, tummat housut ja sukat, sekä mustat nahkakengät.

3. B-taso
Siisti kauluspaita tai kauluksellinen pikeepaita, suorat housut ja siistit kengät. (ei keinonahka/mokkalenkkareita)

4. C-taso
Vapaa, siisti ja puhdas vaatetus / kilpailuasu, ei päähinettä (esim. ravintolapukeutuminen).

Kilpailujen pukeutumistasot (pääsääntöisesti, tarkemmin kilpailuohjekirjoissa sarjakohtaisesti)

Laji

Kaisa /
Kara /
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Pool /
Pyramidi







Snooker


Sarjataso

Yleinen / Naiset

Juniorit / Nuoret

Seniorit




Yleinen / Naiset

Juniorit

Seniorit
SM-kilpailut 
EAB


EABC


EAB




EA


EAB

EA
Joukkue-SM
E










E
 
Ranking- ja muut kisat
EAB


EABC


EAB




EAB


EABC

EAB
Selitys:Esim. EAB tarkoittaa että kyseisissä kisoissa ovat sallittuja sekä E, A että B- tason asut. Pelkkä E tarkoittaa seuran virallinen edustusasu on pakollinen ja EA että pelaajalla on oltava seuran virallinen edustusasu tai A-tason asu jne.


Seurapaidat

Tulee noudattaa vähintään B-tasoa. 

Mainosten ja sponsorilogojen on noudatettava Suomen lakia. Mainosten on oltava hyvän tavan mukaisia eikä esim. ulkomaisia vedonlyöntitoimistoja saa mainostaa / markkinoida. Mainokset pitää olla hillityn kokoisia ja peliasu pitää tarvittaessa hyväksyttää kilpailunjohtajan kautta.