Rajainmäki voittoon Jyväskylässä

Divisioona RG1 Jyväskylä 7.-8.9.2024

Raportti JBS:n salilta:

Jyväskylän biljardiseuran tiloissa päästiin kolmella pöydällä pelaamaan 7. pöytäkierrosta.Tahti vaikutti etukäteen tiukalta, mutta aikataulussa pysyttiin aina cup-kierroksille asti. Tahdissa pysymiseen auttoi huomattavasti monen pelin päättyminen tulokseen 2-0. Ensimmäisellä kierroksella oli vain selviä voittoa, jollaiset ottivat Kartion Ilkka, Vuoriston Valtteri, Salon Tommi sekä Pasasen Sami. Voittajien puolella nähtiin ensimmäiset tiukemmat taistot, kun Juhani Koskelin haastoi nuoren JBS:n juniorin Valtteri Vuoriston taktiseen taistoon. Taktiikka puri ja Valtterin kokemus raastavista taktisista taistoista ei ole vielä suurta ja matsi venyi puolitoista tuntiseksi kamppailuksi. Lopulta kuitenkin hyvällä pussituspelillään Valtteri hoiti matsin ja paikan cuppiin. 

Samaan aikaan Miika Asunmaa ja Sami Pasanen vetivät nopean kolmieräisen kamppailun, jonka Miika hoiti kokemuksellaan. Muuta cuppiin menijät JBS:n puolelta olivat Pyry Salama, Juho Villman ja Tommi Salo. Kahden pelipaikan ja epäsuhtaisen pöytämäärän takia nähtiin reilun tunnin ajan tyhjät snookerpöydät JBS:n puolella, kun paikasta cuppiin häviäjien puolella odotettiin vastustajia Jyväs-Snookerin puolelta. Aikataulussa kuitenkin pysyttiin hyvin, joten kerran näinkin päin divisioona kisoissa.

Häviäjien puolella nähtiin sitten isompi kattaus tiukempia vääntöjä viimeisistä cup-paikoista. Vaikkakin kotiedun turvin nopealla tahdilla tehtävänsä hoitivat 2-0 lukemin niin Juha Räinä, kuin myös Kalle Leinonen, kävi päinvastoin toiselle kisaisännistä JBS:n Tero Halttuselle. Halttunen ja Eetu Inkeroinen väänsivät melkein kaksi tuntia paras kolmesta ottelua. Halttusella oli tunnin pelin jälkeen paikka viedä jo matsi suoraan 2-0, mutta Inkeroinen vei erän uusintamustalle ja Halttusen huono restilyönti jätti helpon mustan Inkeroiselle ja seurauksena tunnin mittainen katkaisufreimi. Viimeinen erä näytti parhaimmillaan (tai pahimmillaan) siltä, että kumpikaan ei halunnut voittaa. Helppoja paikkoja tuhlattiin ja viimeistä mustaa pääsivät molemmat lyömään useasti hyvistä paikoista, kuitenkin Inkeroisen lopulta pussittaessa mustan kulmaan.

Myös lopuissa matseissa nähtiin tiukkoja katkaisufreimiin päättyneet kamppailut. Lauri Korhonen ja Petri Ahola hoitivat omat paikkansa cup-peleihin hieman yli puolentoista tunnin. Cup-peleissä nähtiin niin nopeita suosikkien voittoja, kuten Pyry Salaman, Juho Villmanin, Miika Asunmaan sekä Valtteri Vuoriston voitot, mutta myös lievänä yllätyksenä Jeremias Krokvikin tappio Tommi Salolle. Jeremias tykitti JBS puolen isoimman sarjan 33, mutta sillä ei saanut kuin yhden erän. Illan viimeisessä näytöksessä Antti Välikangas ja Ilkka Kartio kävivät tiukkaa kamppailua jokaisessa erässä, jonka lopulta Kartio vei ja kuittasi paikan sunnuntaille 16-cup vaiheeseen.

16-cupissa Pyry Salama teki nopeasti selvää jälkeä Juho Villmanista. Valtteri Vuoristo piti JBS:n värejä korkealla viemällä voiton 2-1 tiukan kamppailun jälkeen Tommi Salosta, joten Valtterille lyhyellä urallaan loistava saavutus kahdeksan parhaan joukkoon. Kierroksen tiukin peli oli kuitenkin Miika Asunmaan ja Ilkka Kartion välinen kamppailu, jossa sai myös kisajohtaja jännittää urakalla mukana. Pallot pyörivät välillä Miikalle hyvin, mutta myös Ilkalla kävi omat tuurinsa. Molemmat ovat kokeneita pelaajia ja kaikkeen tähän suhtauduttiin hyvällä huumorilla, onhan herrasmieslajista kuitenkin kyse. Lopulta tiukka melkein kaksi tuntinen kamppailu päättyi Ilkka Kartion voittoon 2-1. Tämän jälkeen 8-cupista eteenpäin pelit ratkaistaisiin Jyväs-Snookerin puolella.

Teksti: Tero Halttunen

Valokuvat: Tero Halttunen

Tuplaeliminaatio    (46 pelaajaa)

32-cup

TULOKSET

1.Rajainmäki MattiGUTampere
2.Salama PyryCSSVantaa
3.Ahola PetriFBTLappeenranta
3.Pasanen SamiBCMPieksämäki
5.Jääskeläinen OkkoIBSJyväskylä
5.Kartio IlkkaABTkuTurku
5.Koskelin JuhaniCSSVantaa
5.Vuoristo ValtteriJBSJyväskylä
9.Aalto OsmoKeraSEspoo
9.Asunmaa MiikaGUSeinäjoki
9.Hollanti TuomasKoKaKokkola
9.Koskela VilleLaKiNivala
9.Kyllönen JoonasCSSHelsinki
9.Salo TommiGUTampere
9.Skyttä VilleBCKSiilinjärvi
9.Villman JuhoJSAJoensuu
17.Hyvärinen TimoJyvisJyväskylä
17.Inkeroinen EetuBCKKuopio
17.Korhonen LauriNBSKNurmes
17.Krokvik JeremiasOBOulu
17.Käyhty ArtoFBTLappeenranta
17.Leinonen KalleJBSJyväskylä
17.Liimatainen SamiOBOulu
17.Marko OssiPasAkHelsinki
17.Pursiainen AleksiPasAkHelsinki
17.Rantonen MarkusBCKKuopio
17.Romppainen PasiFBTLappeenranta
17.Räinä JuhaJBSJyväskylä
17.Salo EliasBCKKuopio
17.Salonen JesseGUEura
17.Välikangas AnttiJyvisJyväskylä
17.Väätäinen MattiJyvisJyväskylä
33.Halttunen TeroJBSJyväskylä
33.Itäaho JariNBSKNurmes
33.Kesti MikkoOBOulu
33.Mäkelä JohannesGUAlavus
33.Nieppola TeppoOBOulu
33.Närhi MikaJyvisJyväskylä
33.Parantainen VesaJyvisJyväskylä
33.Pällijeff PenttiCSSHelsinki
33.Raja-aho JuhanaJyvisJyväskylä
33.Salama MikkoCSSVantaa
33.Seppänen MiikaTSTampere
33.Tahvanainen JerriJyvisJyväskylä
33.Viljanen AapoPBKUlvila
33.Vuoristo EinoJBSJyväskylä

 

Ranking 2024-2025

BREAKS

Salonen Jesse39
Koskelin Juhani37
Rajainmäki Matti36, 30
Aalto Osmo35, 33
Krokvik Jeremias33
Salama Pyry32

 

Tilastot

178 frames

30+ breaks 8 kpl  (22,3 frames/30+)

Lauantai klo 10:00 - 22:19 (bo3 10Reds)

Jyvis: 21:14, 21:26, 21:45, 22:13, 22:19

JBS: 21:21, 21:22, 22:16

keskiarvo:

1h 32min / ottelu  (Jyvis)

1h 45min / ottelu (JBS)

Sunnuntai klo 10:00 - 18:05 (bo3/5 10Reds)

keskiarvo 2h 1min / ottelu

 

KILPAILUKUTSU