Kaisa MM 2016

Kaisabiljardin maailmanmestaruuskilpailut on pelattu Helsingin hotelli Presidentissä. Kilpailun aloitti perjantaina 87 pelaajaa. Sunnuntain finaalissa olivat vastakkain Akseli Matikkala Oulun Biljardikerhosta ja Mika Stark Espoon Biljardikerhosta. Finaali lähti käyntiin Mika Starkin hyvällä alulla, jossa hän teki reilussa 15 minuutissa selvän 51-12 johtoaseman. Johto säilyi varsinaisen peliajan päättymiseen saakka (60 min), tällöin pistetilanne oli 56-31 Starkin hyväksi. Starkin ensimmäinen rangaistuslyönti tuotti heti tulosta ja vaadittu pistemäärä 60 pistettä tuli täyteen. Matikkalalle kuitenkin hieno MM hopeamitali Kolmannen sijan saavutti Jyri Rautiainen (Red Ball, Kouvola)

uutinen: Markku Ryytty

 

 

 

Finaalipäivän otteluita

7 kierros

Huusko – Lindberg 52-60 rankkarien jälkeen
Stark – Pohjola 60-50
Mettälä – Rautainen 35-50 rankkarien jälkeen
Hämäläinen – Pasanen 60-?
Komi – Matikkala 21-60

Marko Lindberg ratkaisi vasta viimeisellä rankkarilla lopullisen eron Ari Huuskosta. Huusko ehti jo tehdä kaksi rankkarikaisaa, mutta ne eivät riittäneet. Lindberg jatkaa turnausta edelleen ilman tappiota.

Mika Stark otti tunteikkaan voiton Petri Pohjolasta hienolla sarjalla, joka lähti 39 pisteestä. Pohjolalla oli oma paikkansa saada mahdollisuus vaikka poikkaisuun saakka, sillä hänen valkoisen pussitusyrityksensä jäi aivan pussin suulle ja jatko olisi mahdollinen. Pohjola oli jo hyvässä johtoasemassa, mutta niin vain Stark tuli ja suorastaan ryösti ottelun itselleen.

- Joutui kyllä puhaltamaan aika lailla pari kertaa, että sain ratkaisevat lyönnit tehtyä. Sain loppuun hyvän sarjan. Pääsin iskuetäisyydelle ja harvoin menee näin hyvin, onhan tää raakaa vastustajalle. Tämä oli sellainen voitto joka maistuu todella hyvälle. Nyt pitää vähän rauhoitella vähän aikaa seuraavaa peliä varten, sanoi Mika Stark ottelun jälkeen vieläkin adrenaliinin virratessa voimakkaana.

Mikko Hämäläinen kukisti Ville Pasasen lopun kirillä.

- Neljä minuuttia ennen loppua otin tauon 33-26 johtoasemassa. Punanen oli pelissä, tein sen kulmaan, sen jälkeen pari kaisaa ja peli oli ohi. Muuten peli oli vähän hankalan tuntuinen, mutta lopun onnistuminen kruunasi kaiken, kun pitää onnistua, niin sitten se näköjään pitää hoitaa näin, sanoi tyytyväinen Mikko Hämäläinen.

Jyri Rautiainen ja Pasi Mettälä pelasivat tasaisen ottelun jossa mentiin rankkareille peliajan umpeuduttua. Pistesaldo ei umpeutunut kummaltakaan rankkareiden jälkeen, mutta Rautiaisella niitä oli enemmän ja sillä hän meni jatkoon. Lopputulos 50-35 Rautiaiselle.

Kaisann lajipäällikkö Tuomas Komi ei mahtanut mitään nuorelle oululaiselle Akseli Matikkalalle. Akseli paukutti loppulukemiksi 60-21.

- Aika lailla peruspelillä tämä nyt meni, ei mitään ihmeellisiä sarjojakaan tullut. Ei ollut myöskään painetta missään vaiheessa, kun Komikaan ei saanut sarjoja aikaiseksi. Onnistuin sitten niistä palloista joissa oli paikat. Siistiä, että nyt ollaan jo viiden joukossa. Vähän kyllä väsyttää, mutta pitäisi vielä jaksaa muutama ottelu, Matikkala pohti jatkoa.

 

Tuomas Komi oli lopulta tyytyväinen omaan peliesitykseensä.

- Yllätti positiivisesti että olin näinkin pitkään mukana. Tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta kisajärjestelyitä ettei omaa pelaamista ole ehtinyt miettiä. Aikaisemmissa MM kisoissa on ehtinyt treenata ja panostaa omaan pelaamiseen ja se on ehkä mennyt vähän yliyrittämiseksi joten silloin ei tuloskaan ollut kovin hyvä. Nyt päinvastoin oma pelaaminen meni yli odotusten kun ei ollut pelillisiä paineita, 8 sija on todella hyvä siihen nähden. Tämä viimeinen peli oli vähän harmi, en saanut rentoutta eikä omaa parasta peliä esille. Samoin eilisen tappiopelin yksi virhe kostautui, pohdiskeli Komi pelisuorituksiaan.

- Kilpailun kokonaisuuteen olen kuitenkin todella tyytyväinen. Edellisistä kisoista on otettu opiksi ja tehty täällä paremmin. Visuaalisuus näyttää hienolta ja juuri siltä miltä halusinkin. Yhteistyökumppanit saavat hyvin näkyvyyttä ja pelaajat ovat kiitelleet kisoja kympin arvoisiksi, joka on hienoa kuultavaa. Vapaaehtoiset ovat tehneet loistavaa työtä ja kaikilla on ollut hyvä yhteishenki päällä. Hotelli pelipaikkana on erinomainen, joten ei voi kuin olla erittäin hyvällä mielellä kisarupeamasta, totesi lopuksi MM kilpailun pääorganisoija Tuoma Komi.

8 kierros

Sunnuntaiaamulla oli mukavasti noin viitisenkymmentä katsojaa paikalla kun 8 kierros lähti käyntiin ottelupareilla Marko Lindberg – Jyri Rautiainen sekä Mika Stark – Mikko Hämäläinen.

Jyri Rautiainen jatkoi erinomaisia otteita eikä päästänyt Marko Lindbergiä missään vaiheessa kunnolla peliin mukaan.

- Kun Markon tasoinen pelaaja ja järkyttävä pussituskone on vastassa, niin silloin pitää olla todella tarkkana ja itse onnistua täydellisesti niistä paikoista joita tulee eteen. Sain alkuun hyvin pari palloa pussiin mutta myös pari kertaa oman. Siinä oli muutama hankala päälleveto, yksikin neljän vallin kautta. Mutta hyvä lopputulos ja näin mennään hyvällä meiningillä eteenpäin, Jyri kertoi rauhallisena pelin jälkeen.

Mika Stark oli rauhallinen mutta tyytyväinen voitto-ottelun jälkeen.

- Vähän oli heikko peli, pallot pyörähteli mulle ja Mikolta jäi helpot pallot. Mutta nyt meni näin päin. Peli kerrallaan tästä eteenpäin, eipä enää ole väliä ketä tulee vastaan, kaikki on vielä auki, sanoi Mika Stark .

- En päässyt oikeen lyömään, joten ei ole oikein muuta sanottavaa tästä pelistä. Mika pelas omalla hyvällä varmalla tasollaan. Lopussakin jäi pallo reikään, josta Mika pääsi lopettamaan. Arvosana itselle hyvä miinus koko turnauksesta. Ei mennyt niin hyvin kuin olisi pitänyt. Pitäisi pystyä pelaamaan huipputasolla kakki kolme pelipäivää, päätti Hämäläinen kisaurakkansa.

9. kierros

Akseli Matikkala – Mika Stark 60-37

- Ei ollut tämäkään mikään superpeli, mutta tuli kyllä muutamia hyviä palloja. Tää o kaisaa, välillä pelataan vähän väärin ja välillä oikein, fifty-fifty. Ei näissä viimeisissä peleissä voi oikein revitellä, mutta itseluottamus on silti kohdillaan, Akseli Matikkala tuumaili.

- Oli huono peli multa, ei ollut oikein mitään, ei kunnon pussituksia. Lopussa oli hyvä mesta mutta ei onnistunut, onneksi olin puhtaalla niin saa vielä jatkaa, kommentoi Mika Stark.

10. kierros.

Jyri Rautiainen – Akseli Matikkala

Jyri Rautiainen oli otteluun lähtiessä puhtaalla, eli pelkkiä voittoja tähän saakka. Se lienee antanut vähän rentoutta otteluun, sillä paineet olisivat todennäköisesti vastustajalla. Ottelu oli aika rikkinäinen molempien osalta, paineet näkyivät selvästi epävarmoina yrityksinä. Alku oli tasaista aina taukotilanteeseen 18-16 saakka, kunnes nuori Matikkala alkoi ottaa pientä pesäeroa kokeneempaan kilpakumppaniinsa. Loppuvaiheilla Akseli pelasi taktisesti kypsää pelaamista ilman hätiköityjä ratkaisuja, Jyrillä vaikutti lyönti olevan vähän hukassa kun pallot eivät oikein uponneet. Lopulta Akseli Matikkala oli pistein 60-35 parempi ja otti finaalipaikan. Jyri Rautiainen saa vielä mahdollisuuden finaaliin kohdaten seuraavaksi Mika Starkin.

- Tämä oli vielä kankeampaa kuin edellinen peli, ei oikein tunnu kulkevan ja vähän väsyttääkin, sanoi Akseli Matikkala heti pelin jälkeen. Mutta ei kaisan tarttekaan olla pelkkä pussituspeli, mutta onneksi sain pistepallot sisään ja se riitti tällä kertaa, jatkoi Matikkala.

 

11. kierros josta voittaja finaaliin Akseli Matikkalaa vastaan

Mika Stark – Jyri Rautiainen

Tarkka peliä molemmilta, jossa ei otettu turhia riskejä, luonnollisesti kun oli kyseessä finaalipaikka. Alku mentiin tasatahtia, kunnes Stark otti hienoista johtoa. Loppuvaiheessa Stark oli jo 57-28 johdossa kunnes Rautiainen pääsi kaventamaan aina 53 pisteeseen hienoilla lyönneillä. Sitä ennen Starkilla oli paikka katkaisuun, mutta pallo niukin naukin jäi pussin suulle. Starkilla oli toinenkin paikka katkaisuun mutta taas jäi pallo röpöttämään pussin reunoihin. Varsinainen peliaika päättyi tilanteeseen 57-53. Stark teki kaksi tyhjää rankkaria, Jyri onnistui yhdessä, mutta keskikaisa meni yllättäen ohi. Starkin kolmas yritys sen sijaan toi ratkaisun, joten Mika Stark finaaliin.

- Jännitys oli aika kova, yleensä rankkariprosentti on parempi kuin nyt. Tein pienen viilauksen viimeiseen lyöntiin, lähdin suorempaan ja se tuotti tulosta, sanoi lopputulokseen tyytyväinen Mika Stark.

Finaali

Akseli Matikkala - Mika Stark

Finaalissa kohtasivat kokemus ja nuoruus. Mika Starkilla on taskussaan jo kuusi kaisan Suomen mestaruutta, kun Akseli Matikkalan kaisabiljardin meriittilista on vielä kovin ohkainen. Toki Matikkalalla on hallussaan kaksi pyramidin Suomen mestaruutta joten aivan keltanokasta ei ole kysymys.

Mika Stark aloitti finaalin hyvin ollen jo noin 15 minuutin kohdalla selvässä 51-12 johdossa. Peli tuntui olevan kohta ohi, mutta sen jälkeen Starkin peli alkoi kangerrella. Starkin yritykset eivät uponneet, tosin todella lähellä moni oli. Vähitellen Matikkalakin pääsi mukaan ja sai kavennuksia aikaiseksi. Tilanteessa 56-33 Akseli teki hienon kulmakaisan, mutta ikäväksi samalla oma lyöntipallo meni toiseen kulmapussiin, josta siis miinus 6 pistettä, tilanne 56-27. Varsinaisen peliajan loppuun pelattiin tarkkaa seiftailua puolin ja toisin. Matikkala teki vielä viimeisellä lyönnillä kavennuksen tilanteeksi 31-56.

Rangaistuslyönneissä Matikkala pääsi aloittamaan, mutta ei onnistunut. Sen sijaan Starkin ensimmäinen upposi, jolla hän lunasti maailmanmestaruuden.

- No nyt parani rankkuprosentti, tämä korvasi kaiken, sanoi tyytyväinen mutta hillitty tuore maailmanmestari Mika Stark. Puolen välin jälkeen oli aika nihkeätä, ei saanut pussituksia, joten piti pelata varman päälle enkä halunnut ottaa turhia riskejä. Olen niin monessa pelissä päästänyt johtoasemassa kaverin iholle eikä siihen ollut nyt varaa. Kyllä tämä MM kulta oli korkealla toivelistalla ja hienoa kun se nyt toteutui, kaikki muuta on saatu 6 SM kultaa, Kultakello voitto jne. Terveisiä vaan kisajärjestäjille, oli aivan mahtavat kisat, oli hienoa pelata tällaisissa puitteissa, oli tiivis tunnelma ja yleisöä paikalla, isot kiitokset kaikille, Mika Stark suitsutti järjestäjiä.

Kaikki vapaaehtoiset toimitsijat ja tuomarit tekivät todella ison työn, ilman heidän arvokasta panostaan kisat eivät olisikaan onnistuneet. Suurimman työn teki kaisan lajipäällikkö Tuomas Komi yhdessä Espoon Biljardikerhon aktiivien kanssa.

KAISA MM2016 HELSINKI
TULOKSET

1. kierros    87  
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
1Stenman EerikTAK39-60Huusko Ari (16)KoKa
2Gröhn MikaRBK56-60Määttä MikaTAK
3Puuska KariHBK60-48Makkonen MarkoCCA
4Lindberg Marko (1)HBS60-37Tuhkanen ArtoKLK
5Tainio TatuPVK16-60Stark MikaEBK
6Pechinin Oleg-60-29Manninen JoriPVK
7Suomalainen Jari (9)PPK46-51vVerho PekkaEBK
8Muhonen TimoIK60-7Korkala MarttiRBK
9Timonen JariRB36-60Tunturi Kari (8)OBK
10Yrjölä TeemuBK48-60Pohjola PetriPVK
11Elkharam JoonasMSC60-26Buts Aleksei-
12Koskinen ArviOBK2-60Mettälä Pasi (12)KK-79
13Asikainen PetriKK-7951-60Nuutinen MaunoPVK
14Halvari HeikkiRBK60-11Teittinen JariHBK
15Kiviaho Tero (4)KoKa60-40Petukhov Andrey-
16Väyrynen MattiOBK26-60Sipiläinen JaniSaiBi
17Rontu LassiHBS60-26Rokkanen Sami (13)SaiBi
18Kulmala PasiHyvBK60-6Holtari ElisaRitz
19Virtanen OlliOBK58-60Rautiainen JyriRB
20Paloheimo KariHBK50-60Hämäläinen Mikko (5)OBK
21Ahola AriKoKa60-46Lehtimäki MikaTKS
22Milovanova Olga-60-53Nordblom AkuTBK
23Ijäs Markku (15)HyvBK56-60Horn TeemuMSC
24Nykänen JuhoKaKa60-0Laitila JuhaHyvBK
25Luoma-Aho MikaRKK26-60Marjamäki AnttiTSK
26Koponen Markku (2)HSK60-0Sergeev Pavel-
27Hämäläinen HeimoHBK35-60Karttunen SamiCCA
28Mäki HenriOBK39-60Korhonen Ilkka (10)TKS
29Hakala KimmoHyvBK60-28Hälvä MattiRKK
30Vulli JanneTBK60-32Kontio JukkaEBK
31Jansons Dmitrijs-34-60Komi Tuomas (7)EBK
32Narvola JoriSaiBi58-60Vanhala MattiKaKa
33Perä-Rouhu AriTKS60-15Gnidoy Victor-
34Thoménius Kari (14)HBK20-60Häkkinen JanneCSS
35Juola MikaOBK15-60Keihola KaiGU
36Auresto TomaHyvBK59-60Korkiakoski HarriI-HBS
37Pasanen Ville (3)Ritz60-54Liimatta AuvoOBK
38Matikkala AkseliOBK60-59Sevostyanov ArseniBK
39Holopainen JussiKLK44-60Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi
40Pekkola JanneKaKa60-25Langenskiöld FredrikRitz
41Boldosev Jevgeni-0-60Räisänen TeroOBK
42Kallio Kari (6)RKK59-60Seppelin TomHBK
43Chung KeniBK60-51Talo LauraKouBK
2. kierros       
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
44Narvola PasiSaiBi60-39Stenman EerikTAK
45Huusko Ari (16)KoKa60-39Gröhn MikaRBK
46Määttä MikaTAK39-60Puuska KariHBK
47Makkonen MarkoCCA2-60Lindberg Marko (1)HBS
48Tuhkanen ArtoKLK60-25Tainio TatuPVK
49Stark MikaEBK60-14Pechinin Oleg-
50Manninen JoriPVK60-8Suomalainen Jari (9)PPK
51Verho PekkaEBK34-60Muhonen TimoIK
52Korkala MarttiRBK11-60Timonen JariRB
53Tunturi Kari (8)OBK45v-31Yrjölä TeemuBK
54Pohjola PetriPVK60-57Elkharam JoonasMSC
55Buts Aleksei-60-14Koskinen ArviOBK
56Mettälä Pasi (12)KK-7953-60Asikainen PetriKK-79
57Nuutinen MaunoPVK56-60Halvari HeikkiRBK
58Teittinen JariHBK60-43Kiviaho Tero (4)KoKa
59Petukhov Andrey-22-60Väyrynen MattiOBK
60Sipiläinen JaniSaiBi60-35Rontu LassiHBS
61Rokkanen Sami (13)SaiBi60-0Kulmala PasiHyvBK
62Holtari ElisaRitz15-60Virtanen OlliOBK
63Rautiainen JyriRB60-49Paloheimo KariHBK
64Hämäläinen Mikko (5)OBK60-2Ahola AriKoKa
65Lehtimäki MikaTKS60-0Milovanova Olga-
66Nordblom AkuTBK60-7Ijäs Markku (15)HyvBK
67Horn TeemuMSC37-60Nykänen JuhoKaKa
68Laitila JuhaHyvBK31-60Luoma-Aho MikaRKK
69Marjamäki AnttiTSK32v-24Koponen Markku (2)HSK
70Sergeev Pavel-0-60Hämäläinen HeimoHBK
71Karttunen SamiCCA60-57Mäki HenriOBK
72Korhonen Ilkka (10)TKS60-21Hakala KimmoHyvBK
73Hälvä MattiRKK44-60Vulli JanneTBK
74Kontio JukkaEBK56-57vJansons Dmitrijs-
75Komi Tuomas (7)EBK60-32Narvola JoriSaiBi
76Vanhala MattiKaKa60-40Perä-Rouhu AriTKS
77Gnidoy Victor-29-60Thoménius Kari (14)HBK
78Häkkinen JanneCSS60-44Juola MikaOBK
79Keihola KaiGU34-60Auresto TomaHyvBK
80Korkiakoski HarriI-HBS60-49Pasanen Ville (3)Ritz
81Liimatta AuvoOBK35-60Matikkala AkseliOBK
82Sevostyanov ArseniBK29-60Holopainen JussiKLK
83Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi0-60Pekkola JanneKaKa
84Langenskiöld FredrikRitz0-60Boldosev Jevgeni-
85Räisänen TeroOBK44-60Kallio Kari (6)RKK
86Seppelin TomHBK32-60Chung KeniBK
87Talo LauraKouBK14-60Narvola PasiSaiBi
3. kierros       
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
88Huusko Ari (16)KoKa60-29Määttä MikaTAK
89Puuska KariHBK43-60Lindberg Marko (1)HBS
90Tuhkanen ArtoKLK27-60Stark MikaEBK
91Pechinin Oleg-16-60Verho PekkaEBK
92Manninen JoriPVK45-60Muhonen TimoIK
93Timonen JariRB60-11Pohjola PetriPVK
94Tunturi Kari (8)OBK60-30Elkharam JoonasMSC
95Buts Aleksei-27-60Mettälä Pasi (12)KK-79
96Asikainen PetriKK-7921-43vHalvari HeikkiRBK
97Nuutinen MaunoPVK39-60Teittinen JariHBK
98Kiviaho Tero (4)KoKa60-29Väyrynen MattiOBK
99Sipiläinen JaniSaiBi60-55Rokkanen Sami (13)SaiBi
100Rontu LassiHBS60-41Kulmala PasiHyvBK
101Virtanen OlliOBK38-53vHämäläinen Mikko (5)OBK
102Rautiainen JyriRB60-0Ahola AriKoKa
103Lehtimäki MikaTKS37-60Nordblom AkuTBK
104Milovanova Olga-44-60Horn TeemuMSC
105Nykänen JuhoKaKa60-41Luoma-Aho MikaRKK
106Marjamäki AnttiTSK60-11Hämäläinen HeimoHBK
107Koponen Markku (2)HSK60-18Karttunen SamiCCA
108Korhonen Ilkka (10)TKS60-25Vulli JanneTBK
109Hakala KimmoHyvBK60-22Jansons Dmitrijs-
110Komi Tuomas (7)EBK60-58Vanhala MattiKaKa
111Perä-Rouhu AriTKS60-41Thoménius Kari (14)HBK
112Häkkinen JanneCSS60h-60Keihola KaiGU
113Auresto TomaHyvBK41-60Pasanen Ville (3)Ritz
114Korkiakoski HarriI-HBS43-60Matikkala AkseliOBK
115Holopainen JussiKLK60-34Pekkola JanneKaKa
116Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi60-20Boldosev Jevgeni-
117Räisänen TeroOBK12-60Seppelin TomHBK
118Kallio Kari (6)RKK0-60Chung KeniBK
4. kierros       
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
119Narvola PasiSaiBi8-60Huusko Ari (16)KoKa
120Puuska KariHBK4-60Stark MikaEBK
121Lindberg Marko (1)HBS60-42Verho PekkaEBK
122Muhonen TimoIK14-60Timonen JariRB
123Tunturi Kari (8)OBK37-60Pohjola PetriPVK
124Mettälä Pasi (12)KK-7960-0Halvari HeikkiRBK
125Teittinen JariHBK60-25Sipiläinen JaniSaiBi
126Kiviaho Tero (4)KoKa50-60Rontu LassiHBS
127Rautiainen JyriRB60-12Hämäläinen Mikko (5)OBK
128Nordblom AkuTBK32-60Horn TeemuMSC
129Nykänen JuhoKaKa17-60Marjamäki AnttiTSK
130Koponen Markku (2)HSK60-51Korhonen Ilkka (10)TKS
131Karttunen SamiCCA14-60Hakala KimmoHyvBK
132Vulli JanneTBK60-54Komi Tuomas (7)EBK
133Vanhala MattiKaKa58-60Häkkinen JanneCSS
134Perä-Rouhu AriTKS60-55Keihola KaiGU
135Korkiakoski HarriI-HBS22-60Holopainen JussiKLK
136Pasanen Ville (3)Ritz60-19Matikkala AkseliOBK
137Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi60-14Seppelin TomHBK
138Pekkola JanneKaKa60-54Chung KeniBK
5. kierros       
Peli- nroPelaaja PisteetPelaajaSeura
139Narvola PasiSaiBi5-60Lindberg Marko (1)HBS
140Huusko Ari (16)KoKa46-60Stark MikaEBK
141Muhonen TimoIK60-46Tunturi Kari (8)OBK
142Timonen JariRB55-60Mettälä Pasi (12)KK-79
143Pohjola PetriPVK60-25Halvari HeikkiRBK
144Teittinen JariHBK27-60Rontu LassiHBS
145Sipiläinen JaniSaiBi38-60Rautiainen JyriRB
146Hämäläinen Mikko (5)OBK60-52Horn TeemuMSC
147Nykänen JuhoKaKa60-35Koponen Markku (2)HSK
148Marjamäki AnttiTSK35-60Korhonen Ilkka (10)TKS
149Hakala KimmoHyvBK60-56Vulli JanneTBK
150Komi Tuomas (7)EBK60-45Perä-Rouhu AriTKS
151Häkkinen JanneCSS48-60Pasanen Ville (3)Ritz
152Matikkala AkseliOBK60-37Holopainen JussiKLK
153Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi60-39Chung KeniBK
6. kierros       
Peli- nroPelaaja PisteetPelaajaSeura
154Pekkola JanneKaKa42-60Huusko Ari (16)KoKa
155Lindberg Marko (1)HBS42-60Stark MikaEBK
156Muhonen TimoIK2-60Pohjola PetriPVK
157Mettälä Pasi (12)KK-7960-45Rontu LassiHBS
158Rautiainen JyriRB60-40Nykänen JuhoKaKa
159Hämäläinen Mikko (5)OBK60-20Marjamäki AnttiTSK
160Korhonen Ilkka (10)TKS18-60Komi Tuomas (7)EBK
161Hakala KimmoHyvBK60h-60Pasanen Ville (3)Ritz
162Matikkala AkseliOBK60-30Ruuskanen Jyrki (11)SaiBi
7. kierros       
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
163Huusko Ari (16)KoKa52-60Lindberg Marko (1)HBS
164Stark MikaEBK60-50Pohjola PetriPVK
165Mettälä Pasi (12)KK-7935-50vRautiainen JyriRB
166Hämäläinen Mikko (5)OBK60-22Pasanen Ville (3)Ritz
167Komi Tuomas (7)EBK21-60Matikkala AkseliOBK
8. kierros       
Peli- nroPelaajaSeuraPisteetPelaajaSeura
168Lindberg Marko (1)HBS9-60Rautiainen JyriRB
169Stark MikaEBK60-13Hämäläinen Mikko (5)OBK
    -   
9. kierros       
Peli- nroPelaaja PisteetPelaajaSeura
170Matikkala AkseliOBK60-37Stark MikaEBK
171Rautiainen JyriRB35-60Matikkala AkseliOBK
    -   
10. kierros       
Peli- nroPelaaja PisteetPelaajaSeura
172Stark MikaEBK60-59Rautiainen JyriRB
FINALMatikkala AkseliOBK31-60Stark MikaEBK
11. kierros       
Peli- nroPelaaja PisteetPelaajaSeura
Matikkala AkseliOBK - Stark MikaEBK
173

KAISA MM2016 HELSINKI
LOPPUTULOKSET

Tulokset
1. Stark Mika EBK - 10/637
2. Matikkala Akseli OBK - 8/530
3. Rautiainen Jyri RB - 8/564
4. Lindberg Marko (1) HBS - 6/411
5. Hämäläinen Mikko (5) OBK - 6/378
6. Huusko Ari (16) KoKa - 5/398
7. Mettälä Pasi (12) KK-79 - 5/388
8. Komi Tuomas (7) EBK - 5/375
9. Pasanen Ville (3) Ritz - 5/371
10. Pohjola Petri PVK - 5/361
11. Hakala Kimmo HyvBK - 4/321
12. Rontu Lassi HBS - 4/320
13. Korhonen Ilkka (10) TKS - 4/309
14. Nykänen Juho KaKa - 4/297
15. Ruuskanen Jyrki (11) SaiBi - 4/270
16. Marjamäki Antti TSK - 4/267
17. Muhonen Timo IK - 4/256
18. Häkkinen Janne CSS - 3/288
19. Chung Keni BK - 3/273
20. Timonen Jari RB - 3/271
21. Horn Teemu MSC - 3/269
22. Perä-Rouhu Ari TKS - 3/265
23. Vulli Janne TBK - 3/261
23. Holopainen Jussi KLK - 3/261
25. Pekkola Janne KaKa - 3/256
26. Tunturi Kari (8) OBK - 3/248
27. Sipiläinen Jani SaiBi - 3/243
28. Koponen Markku (2) HSK - 3/239
29. Teittinen Jari HBK - 3/218
30. Halvari Heikki RBK - 3/188
31. Vanhala Matti KaKa - 2/236
32. Kiviaho Tero (4) KoKa - 2/213
33. Keihola Kai GU - 2/209
34. Nordblom Aku TBK - 2/205
35. Verho Pekka EBK - 2/187
36. Korkiakoski Harri I-HBS - 2/185
37. Puuska Kari HBK - 2/167
38. Seppelin Tom HBK - 2/166
39. Karttunen Sami CCA - 2/152
40. Narvola Pasi SaiBi - 2/133
41. Auresto Toma HyvBK - 1/160
42. Virtanen Olli OBK - 1/156
43. Nuutinen Mauno PVK - 1/155
44. Elkharam Joonas MSC - 1/147
45. Lehtimäki Mika TKS - 1/143
46. Rokkanen Sami (13) SaiBi - 1/141
47. Manninen Jori PVK - 1/134
48. Asikainen Petri KK-79 - 1/132
49. Määttä Mika TAK - 1/128
50. Luoma-Aho Mika RKK - 1/127
51. Tuhkanen Arto KLK - 1/124
52. Thoménius Kari (14) HBK - 1/121
53. Kallio Kari (6) RKK - 1/119
54. Räisänen Tero OBK - 1/116
55. Väyrynen Matti OBK - 1/115
56. Buts Aleksei Tallinna - 1/113
56. Jansons Dmitrijs Riika - 1/113
58. Hämäläinen Heimo HBK - 1/106
59. Milovanova Olga Pietari - 1/104
60. Kulmala Pasi HyvBK - 1/101
61. Pechinin Oleg Samara - 1/90
62. Boldosev Jevgeni Tallinna - 1/80
63. Ahola Ari KoKa - 1/62
64. Paloheimo Kari HBK - 0/99
65. Mäki Henri OBK - 0/96
66. Gröhn Mika RBK - 0/95
67. Narvola Jori SaiBi - 0/90
68. Liimatta Auvo OBK - 0/89
69. Kontio Jukka EBK - 0/88
69. Sevostyanov Arseni BK - 0/88
71. Yrjölä Teemu BK - 0/79
72. Stenman Eerik TAK - 0/78
73. Hälvä Matti RKK - 0/72
74. Talo Laura KouBK - 0/65
75. Ijäs Markku (15) HyvBK - 0/63
76. Petukhov Andrey Pietari - 0/62
77. Juola Mika OBK - 0/59
78. Suomalainen Jari (9) PPK - 0/54
79. Makkonen Marko CCA - 0/50
80. Gnidoy Victor Samara - 0/44
81. Tainio Tatu PVK - 0/41
82. Laitila Juha HyvBK - 0/31
83. Langenskiöld Fredrik Ritz - 0/25
84. Holtari Elisa Ritz - 0/21
85. Korkala Martti RBK - 0/18
86. Koskinen Arvi OBK - 0/16
87. Sergeev Pavel Pietari - 0/DNS