Snooker Shoot Out Suomen mestari 2026 Ville Pirilä.

Ville Pirilälle Shoot Out mestaruus

SM Shoot Out Valkeakoski 16.4.2026

Valkeakosken SM-tapahtuman avasi torstaina pelattu SM Shoot Out, johon valittiin 48 pelaajaa rankingin, Waltikka Shoot Outin ja Tammer Shoot Outin perusteella. Lohko-ottelut pelattiin Hotelli Waltikassa kahdella pöydällä, joista toinen oli asennettu kabinettiin. Puolet lohkoista ja cup-vaihe pelattiin tanssilattialla olevalla pääpöydällä.

Kahdestatoista lohkosta puhtaalla pelillä tiensä jatkoon selvittivät seuraavat pelaajat: Ville Pirilä, Matti Rajainmäki, Lauri Koivula, Markku Toivonen, Ville Haukimäki, Pertti Salo ja Petri Ahola. Kahdella voitolla jatkoon etenivät: Jussi Aho, Eelis Lappalainen, Marko Peltoniemi, Vilho Ylitalo, Jari Heikkilä, Annika Suominen, Atte Husu, Tuukka Miettinen, Juha Erkinmikko, Antti Välikangas, Antti Mannila, Joona Koskela ja Juha Räinä. Peräti neljä pelaajaa selviytyi jatkoon vain yhdellä voitolla. He olivat Tuomas Ketonen, Seppo Ojala, Antti Tolvanen ja Miika Asunmaa.

Yllättävin lohkoon jäänyt pelaaja oli kaksi edellistä SM-kultaa voittanut Toni Savonen, joka hävisi lohkossaan sekä Vilho Ylitalolle että Jari Heikkilälle. Suomen kärkipelaajiin kuuluva Jani Kananen jäi jälleen Shoot Outissa alkulohkoon, vaikka voittikin kaksi ottelua. Viimeisessä alkulohkossa Annika Suominen voitti Kanasen selkeällä piste-erolla, mikä johti tippumiseen keskinäisten ottelujen piste-erolla Husun ja Suomisen kanssa.

Tuttuun tapaan nähtiin paljon jännittäviä otteluja, missä voitto ratkesi viime sekunneilla tai piste-eroa oli parin pussituksen verran. Suomessa pelatuissa Shoot Out turnauksissa ei ole koskaan saatu tyhjennettyä pöytää kymmenessä minuutissa. Alkulohkon ottelussa Niko Järvi ja Antti Mannila pöydällä oli viimeisen minuutin ajan enää musta pallo jäljellä, mutta kumpikaan ei saanut mustaa säkitettyä. Mannilan voitto tuli Järvestä tuloksella 81-32.

Aina ei tarvita paljon pisteitä lohkovoittoon. Petri Ahola voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä erittäin pienillä marginaaleilla. Ahola voitti Timo Tiusasen 21-18, Petri Pallaspuron 19-14 ja Juha Räinän 14-13.

Last 24:ssa Mannila sai vastaansa 12-vuotiaan Vilho Ylitalon. Mannila jatkoi sarjatulella tiputtaen nuorukaisen jatkosta selkein lukemin 81-6. Eelis Lappalainen tiputti Antti Välikankaan, joka sijoittui talvella sekä Waltikassa että Tammerissa kolmanneksi. Last 16:ssa Ahola jatkoi tiukkoja otteluita tiputtaen tällä kertaa Antti Tolvasen jatkosta lukemin 18-17.

Last 8:ssa Ville Pirilä kukisti selkein numeroin Seppo Ojalan ja Juha Erkinmikolle voitto Ville Haukimäestä tiukan väännön jälkeen. Antti Mannila jatkoi pistetehtailua, tällä kertaa vastaantulijana oli Joona Koskela. Petri Ahola ja Lauri Koivula pelasivat jännän mitaliottelun, jonka voittajaksi selviytyi koko kisan suurin yllättäjä Ahola, jolle mitali on ensimmäinen laatuaan. Koivulan Laurille tulos oli katkeraa kalkkia. Lauri hävisi vuosi sitten Shoot Outin mitaliottelun Eero Hammaikselle ja maaliskuussa sama mies vei Koivulalta myös seniorien SM-mitalin.

Välierässä Erkinmikko johti Pirilää 29 pisteellä, kun ottelua oli jäljellä alle kaksi minuuttia. Erkinmikko pelasi turvalyönnin mustan valliin, mutta Pirilä onnistui lyömään vaikean punaisen keskelle jatkaen siitä 32 breakillä finaaliin. Toisessa semissä yllättäjä Ahola ei kyennyt haastamaan Mannilaa, joka osallistui ensimmäistä kertaa Shoot Out pelimuotoon. Mannila laskettiin etukäteen koko kisan ennakkosuosikkien joukkoon, mutta Pirilä sai hyydytettyä Mannilan pisteiden teon finaalissa. Ville Pirilä voitti ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden. Talvella Pirilä sai ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ja nyt tuli ensimmäinen yleisen sarjan mestaruus.

teksti: Petri Pallaspuro

TULOKSET

Last 8

Pirilä 75-4 Ojala

Haukimäki 10-23 Erkinmikko

Koskela 19-69 Mannila

Koivula 13-26 Ahola

Semifinaalit

Pirilä 38-35 Erkinmikko

Mannila 47-9 Ahola

Finaali

Pirilä 36-14 Mannila

Snooker Shoot Out Suomen parhaat. Vasemmalta Juha Erkinmikko, Antti Mannila, Ville Pirilä ja Petri Ahola.
Snooker lajipäällikkö Petri Pallaspuro (vas) ja SM voittaja Ville Pirilä.