Suomen juniorimaajoukkue nimetty Predator European Pool Championships 2026 -kisoihin
18.5.2026
Kesän iso junioritapahtuma pelataan heinäkuussa, kun Junioreiden U17, U19 & Girls EM-kilpailut 2026 pelataan 13.–21.7. Podčetrtekissä, Sloveniassa. Samassa kisakaupungissa on pelattu junioreiden EM-kilpailuja jo useana vuonna peräkkäin, ja paikka on siten monelle entuudestaan tuttu.
Suomi lähtee kisoihin kolmella kokoonpanolla: U17, U19 sekä Girls U19. Joukkueessa yhdistyvät jo arvokisakokemusta kerryttäneet pelaajat ja EM-debytantit, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa mittaamaan tasonsa Euroopan kovimpien junioripelaajien seurassa.
U17-sarjassa Suomea edustavat Viljo Auresto (HyvBK), Otso Kivelä (VaBi) ja Onni Sirenius (NBO). Kolmikosta Kivelä lähtee EM-kisoihin ensikertalaisena.
U19-sarjan Suomen joukkueen muodostavat Eelis Alanen (CCA), Miro Bagge (BC247) ja Konsta Kiviniemi (VaBi). Myös tässä joukkueessa nähdään EM-debyytti, kun Alanen pelaa ensimmäiset juniorien EM-kisansa.
Erityisen iloinen uutinen saadaan myös Girls U19 -sarjasta: Ella Saarinen (CCA) lähtee edustamaan Suomea, ja täten pienen tauon jälkeen Suomesta saadaan jälleen pelaaja tyttöjen sarjaan. Saarisen mukanaolo on tärkeä askel koko junioripolulle - ja samalla hieno mahdollisuus näyttää, että suomalainen pelaajakehitys näkyy myös tyttöjen arvokisatasolla.

Tänä vuonna muutoksia näkyy pelaajiston lisäksi myös joukkueenjohdossa. Joonas Vartia lähtee ensimmäistä kertaa mukaan Suomen nuorten maajoukkueen joukkueenjohtajana, ja tuo rooliin mukanaan tuoretta näkökulmaa sekä oman pelaajataustan kautta syntynyttä ymmärrystä arvokisareissun arjesta.
Joukkueenjohtaja äänessä
Millaisia muistoja omista junioreiden EM-kisoistasi nousee mieleen nyt, kun palaat samoihin kilpailuihin joukkueenjohtajan roolissa? Onko jokin hetki omalta uraltasi vaikuttanut erityisesti siihen, millainen johtaja haluat nuorille urheilijoille olla?
Mun ekat junioreiden EM-kisat ikinä oli ysipallossa, ja sieltä tuli koulupoikien sarjassa jaettu 9. sija. Samalla pääsin seuraamaan ihan vierestä, kun Suomen junnut voitti silloin joukkue-EM-kultaa. Jätkillä oli tosi hieno joukkuehenki ja Karttusen koutsaus oli huippuluokkaa - ei sieltä voinut tulla kuin kultaa.
Silloin mulle tuli myös ekat oppitunnit siitä, mitä voittaminen oikeesti vaatii: vähintään hyvän koutsin ja joukkuehengen. Nyt mun tärkein homma joukkueenjohtajana on se, että saadaan kaikista junnuista se paras versio irti tuolla EM-kisoissa ja että saadaan kasaan hyvä joukkuehenki. Yhdessä ollaan aina vahvempia.
Vaikka monella joukkueen urheilijalla on jo kokemusta kansainvälisistä arvokisoista, EM-kisat tuovat aina omanlaisensa paineet ja odotukset. Miten joukkueenjohtajana pyrit luomaan ympäristön, jossa urheilijat voivat keskittyä mahdollisimman hyvin omaan tekemiseensä?
Mä pyrin olemaan just se joukkueenjohtaja, keneltä voi kysyy ihan mitä vaan - vaikka se ei liittyis biljardiin tai urheiluun ollenkaan. Mä oon tukena ja turvana katsomon puolella, timeouttien aikana ja muutenkin koko ajan, jos tulee mitä tahansa.
Ja yritän myös muistuttaa siitä, että pieni jännitys tuo lisätarkkuutta tekemiseen, eli siitä ei oo haittaa.
Se perinteinen, montako mitalia tulee?
Tottakai mä toivon jokaselle menestystä ja mitaleita. Lähetään siitä, että saadaan ainakin yks mitali mukaan Suomeen - camon!
Taustaa joukkueenjohtajasta
Joonaksen oma pelaajapolku alkoi varhain: taisin olla kuusivuotias, kun tuli lyötyä ekat pallot kaljakorin päältä. 11-vuotiaana aloin treenata Miikka Hirvosen toimesta, ja kun näin sen menestystä, se sytytti itellekin kipinän ruveta pelaamaan kunnolla.
Ensin tuli pelattua pari vuotta viikkokisoja, kunnes menin ekoihin junnukisoihin - ne oli 10-pallon SM-kisat, ja niistä tuli heti hopeeta. Siitä se sitten lähti, ja saman vuoden aikana tuli kutsu maajoukkueleirille ja sitä kautta EM-kisoihin. Kun junnut voitti silloin joukkue-EM-kultaa, se anto taas lisää motivaatiota treenaamiseen.
Uralle on kertynyt noin 17 vuotta lajia sekä saavutuksina viisi Suomenmestaruutta, neljä SM-hopeaa ja 12 SM-pronssia, lisäksi turnausvoittoja ja hyviä sijoituksia. Kansainvälisistä kohokohdista nousee esiin amatöörien MM-pronssi ysipallosta, ja viimeisenä juniorivuotena joukkueelle tuli EM-kisoista joukkuepronssia.

Kysyimme Joonakselta myös parasta neuvoa, jonka hän itse on urheilu-urallaan koskaan saanut, mutta se tulikin mieheltä itseltään: se on ihan sama, missä järjestyksessä ne erät voittaa.
Valmentajan kommentit
Nuorten maajoukkuevalmentajan Sami Karttusen mukaan pelaajien lähtöasetelmat ovat hyvät: tavoitteena on tehdä jokaisen oma paras suoritus. Joukkueen kesken pyritään myös harjoittelemaan laadukkaasti, jotta H-hetkellä joukkue on parhaassa mahdollisessa vireessä. Myös se, että pelaajat tuntevat toisensa jo entuudestaan, tukee joukkuehengen rakentumista.
Valmistautumisessa korostuu kilpailuolosuhteisiin totuttautuminen. Joka vuosi tavoitteena on päästä mahdollisimman lähelle kisojen olosuhteita, ja nuorten maajoukkuevalmentaja Karttusen valmennuksissa pyritäänkin pelaamaan mahdollisimman “kisamaisesti” - esimerkiksi uudehkoilla veroilla ja palloilla.
Karttusen mukaan on äärimmäisen hienoa, että joukkueenjohtajan rooliin on nousemassa oman maajoukkuepolun läpikäynyt, suhteellisen tuoretta kokemusta nuorten maajoukkuetoiminnasta omaava tekijä. Samalla on saatu rakennettua konkreettinen polku pelaajan roolista osaksi maajoukkueorganisaatiota - ja tekemään tärkeää työtä koko lajin eteen.
Kilpailun virallinen sivusto:
https://www.epbf.com/tournaments/european-championships/information/