Nuorisotalojen SM kilpailu 6.11.2022 Tampere
8.11.2022
Ilahduttavan paljon pelaajia osallistui 8-pallon Suomen mestaruuskilpailuun Tampereen Galaxiessa. Kilpailun alkaessa salissa oli satakunta nuorta täysillä biljarditouhussa mukana. Kisassa pelattiin taas totuttuun tapaan sarjat nuoremmille, jotka olivat 2007 ja myöhemmin syntyneitä sekä heitä hieman vanhemmille, joka tarkoitti vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneitä. Kilpailu pelattiin joukkuemuotoisena, eli kunkin joukkueen kolme pelaajaa pelasi samaan aikaan toisen nuorisotalon kolmea pelaajaa vastaan, kukin parivaljakko luonnollisesti omalla pöydällään.
Myös tytöille oli oma sarja, mutta kussakin joukkueessa oli vain kaksi pelaajaa. Tyttöpelaajat olivat kaikki pääkaupunkiseudulta ja kun sarjan viisi joukkuetta olivat pelanneet kerran kaikki kaikkia vastaan, sarjataulukko näytti selkeästi voittajan tulevan Vantaan Martinlaakson nuorisotalolta. Martinlaakso voitti 3 ottelua ja pelasi yhden tasan, kun kaikissa otteluissa pelattiin kaksi erää. Hopeasija ratkesi paremman eräsuhteen ansiosta Espoon Suvelalle. SM pronssit saivat Helsingin Tapulinkaupungin ja Jakomäen nuorisotalot. Viidenneksi jäi Helsingin Suutarilan joukkue.
2007 sarja jaettiin kahteen lohkoon. Nokian 8-Team oli A-lohkon paras kahdella selvällä voitolla (erät 5-1 ja 6-0), myös Hyvinkää selvitti tiensä semifinaaliin. B-lohkossa oli hieman tasaisempaa, mutta sieltä erottui Soukka 1 Espoosta saaden saman kaupungin Järvenperän mukaansa semifinaaliin. Nokialaiset olivat lopulta kaikista etevimpiä, sillä ensin kaatui semissä Järvenperä 3-0 ja finaalissa 2-1 Soukka 1. Finaali oli jännittävä, sillä kahden pelin jälkeen oltiin tasatilanteessa 1-1. Viimeinen käynnissä oleva peli oli kääntymässä viimeisten pallojen osalta jo muutamaan otteeseen nokialaisille, mutta hiuksen hienosti pallot jäivät pöydälle. Soukan pelaaja kiipesi koko ajan lähemmäksi ja paineet kasautuivat nokialaisharteille. Viimeinen kasipallo osui muutamaan kertaan aivan pussin reunaan, mutta lopulta nokialaiset saattoivat huokaista helpotuksesta, kun se vihdoin löysi tiensä pussin pohjalle. Suomen mestaruus siis Nokian 8-Teamille, hopeamitalit Espoon Soukan 1-joukkueelle ja pronssit Espoon Järvenperään ja Hyvinkäälle.
2004 sarjassa pelattiin alkupelit kolmessa, kolmen joukkueen lohkossa. A-lohkossa ylivoimaista dominointia esitti Mikkelin Kattilansillan joukkue kahdella voitolla. B-lohkosta ykköseksi pelasi Espoon Suvela kahdella niukalla voitolla ja C-lohkosta ykköspaikan otti Helsingin Team Tapuli. Semifinaaleihin löytyi vielä paras lohkokakkonen Espoon Nöykkiöstä eräsuhteen ansiosta. Mikkeliläiset voittivat sekä semifinaalin että finaalin murskaavasti 3-0 vieden siis kultaiset mitalit paikalliselle Kattilansillan nuorisotalolle. Team Tapuli saavutti hienosti SM hopeaa ja pronssimitalit menivät Espooseen Nöykkiön ja Suvelan nuorisotaloille.
Isot kiitokset Olli Ylimäelle kisan läpiviemisestä, Galaxie Centerille hyvistä kisaolosuhteista ja Suomen Biljardimyynti Oy:lle palkintokepeistä.
Tulokset:
Sarja tytöt
1. Martinlaakso, Vantaa
2. Suvela, Espoo
3. Tapulinkaupunki, Helsinki
3. Jakomäki, Helsinki
5. Suutarila, Helsinki
Sarja 2004 ja myöhemmin syntyneet
1. Kattilansilta, Mikkeli
2. Team Tapuli, Helsinki
3. Suvela, Espoo
3. Nöykkiö, Espoo
5. Soukka 1, Espoo
5. Soukka 2, Espoo
7. Jakomäki, Helsinki
7. Helapuisto, Tampere
7. Martinlaakso, Vantaa
Sarja 2007 ja myöhemmin syntyneet
1. 8-Team, Nokia
2. Soukka 1, Espoo
3. Järvenperä, Espoo
3. Hyvinkää
5. Soukka 2, Espoo
5. Jakomäki, Helsinki