Jesse Takanen on maaliskuun pelaaja
8.4.2026
Jesse Takanen (Keuruun Biljardi Club) on valittu liiton maaliskuun pelaajaksi. Takanen voitti uransa ensimmäisen poolin yleisen sarjan Suomen mestaruuden maaliskuun lopulla, pelimuotona oli 8-pallo. Lisäksi Takanen saavutti tammikuussa uransa ensimmäisen SM mitalin yleisessä sarjassa, silloin poolin 10-pallossa.
1. Onko hyvä ja menestyksekäs alkuvuosi ollut sinulle yllätys ja mistähän hyvä taso on löytynyt?
- No, miten sen nyt ottaa. Ei se ihan täytenä yllätyksenä ole tullut, itsellä kuitenkin on jonkin aikaa ollut sellainen fiilis että taidot riittää kun kaikki natsaa kohdalleen. Siinä mielessä toki positiivinen yllätys, että nyt niitä tuloksia on tullut SM-kisoistakin.
En tiedä onko tähän mitään erityistä syytä, ainut muutos vuoden sisällä ollut se että vähemmän tullut pelattua poolia ja enemmän chinese poolia. Ehkäpä tällä vaikutusta sitten ollut.
2. Minkälainen on tarina sinun biljardiharrastuksesi taustalla, eli miten/milloin olet aloittanut ja mistä kipinä kilpailutoimintaan jne.?
- Biljardiin ensikosketuksen saanut joskus lapsena, mutta pelaamaan ja etenkin harjoittelemaan aloin verrattain myöhään, 20- vuotiaana. Tällöin olin pienen loukkaantumisen johdosta sivussa sen aikaisesta harrastuksestani ja "eksyin" sitten biljardin pariin ja jäin sille tielle. Ehkä vuoden tai kaksi homma oli enemmän pelailua, mutta sitten kilpailunhaluisen luonteen omaavalle oli aika luontaista siirtyä käymään myös kisoissa.
3. Missä poolbiljardin osa-alueissa tunnet olevasi parhaimmillasi, entä missä olisi petrattavaa?
- Helpompi varmaan sanoa missä eniten parannettavaa. Breikki aina ollut heikoin lenkki ja sitä se on varmaankin edelleen.
4. Minkälainen on harjoitus- ja kilpailurytmisi, eli miten paljon treenaat ja kuinka usein kisoja?
- Harjoittelurytmi on nykyään melko tasainen eikä se paljoa vaihtele, vähän ne määrät on vuosien karttuessa vähentyneet aiemmasta. Mitähän sanoisin määrällisesti viikossa, ehkä n. 15h.
Kisoissa viime vuosina kiertänyt aika vähän, etenkin liiton kisat olleet vähissä. Melkein se on ollut niin että jotkut SM:t ja sitten muutamat openit vuodessa. Perhe ja työ tässä jonkin verran rajoittaneet.
5. Mitä ajatuksia biljarditulevaisuudestasi, onko nälkää / tavoitteita esim. pool EM kisoihin?
- Pyrin nyt olemaan kisojen suhteen aktiivisempi, muu elämä huomioiden. Kyllä se jonkin aikaa ollut jo mielessä, että ulkomaan kisoja tulisi käytyä myös. Tavoitteena on kehittyä pelaajana edelleen ja tehdä parhaansa niissä kisoissa mihin osallistuu. Katsotaan sitä kautta mihin suuntaan homma etenee.
