Vilho Ylitalo jatkaa huikeaa menoa myös syyskaudella
7.9.2025
Vasta 12 vuotta vanha Vilho Ylitalo jatkaa huikeaa menoa kaisabiljardin parissa. Kesällä sensaatiomaisesti kaikkien aikojen nuorimpana RG-kilpailun voittanut TBO:n Vilho Ylitalo iski jälleen Rovaniemellä ja nappasi kauden toisen osakilpailun voiton taskuunsa. Finaalissa 32 pisteen sarjan tehtaillut Ylitalo päihitti itse kaisalegendan seurakaverinsa Oulun TBO:n Mika Starkin tiukan kamppailun päätteeksi 60-54. (finaali)
Finaalissa edettiin puoleen väliin melko tasaisissa vaiheissa, mutta reilun puolen tunnin pelin jälkeen Stark oli pussittanut johtolukemiin 48-27. Ylitalolle jäi hyvä punainen Starkin hyökkäyksestä ja nuorukainen pussitti tästä epäröimättömällä varmuudella punaisen ja neljästi kaisan nousten 48-59 johtoon. Stark sai hetken päästä paikan ja kavensi lukemiksi 54-59. Pelin loppu oli seiftitaistelua ja kun Starkin valkoisen siirto jäi hieman vajaaksi niin Ylitalo napautti kylmän viileästi ratkaisevan kaisan kulmapussiin ja toiseen perättäiseen mestaruuteen Rovaniemellä.
Kolmanneksi pussitteli kisojen pisimmän sarjan tehtaillut (39) Tampereen Jussi Turtiainen pudoten semifinaalissa mestarille 53-60. Ja neljänneksi Espoon Jarno Ahola joka puolestaan putosi Starkille omassa semifinaalissaan 27-60.
Top15:
1. Ylitalo Vilho TBO - 8/504
2. Stark Mika TBO - 7/513
3. Turtiainen Jussi TAK - 6/460
4. Ahola Jarno EBK - 5/373
5. Kauhanen Arto OB - 5/355
6. Rissanen Arttu RBK - 4/330
7. Suomalainen Jari IBK - 4/291
8. Heikkinen Juha OBK - 4/250
9. Savolainen Iivari JoKK - 3/252
10. Halvari Heikki RBK - 3/241
10. Sipola Pekka RBK - 3/241
12. Vaarala-Sarajärvi Antti RKK - 3/238
12. Ronkainen Mika RBK - 3/238
14. Tuhkanen Arto KLK - 3/228
15. Karjalainen Antero RBK - 3/208
Tuloksia

.jpeg)
.jpeg)