Toiminnanjohtaja vaihtuu vuonna 2026

25.2.2026

Suomen biljardiliiton toiminnanjohtaja Markku Ryytty lopettaa tänä vuonna kesän jälkeen. Liitto sai tehtävän osalta useita erinomaisia hakemuksia.

Hallitus on valinnut liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi Pihla Korvenrannan. Hän on toiminut vuosien varrella jo useissa biljarditapahtumissa vapaaehtoistyöntekijänä järjestelyissä, kehittäjänä ja yhteistyön rakentajan rooleissa.

Liiton operatiivisen johtajan pitää pyörittää lajiliittoa tehokkaasti ja kehittävästi eteenpäin. Toiminnanjohtajan tehtävälista on melko laaja ja kattava sisältäen monia liiton arjen kannalta tärkeitä tehtäviä jotka eivät voi pysähtyä ja vaativat jatkuvaa huomiota. Samalla pitää olla myös katse tulevaisuuteen ja pitää liiton toiminta ajan tasalla nykymaailman vauhdissa huomioiden kuitenkin pienille lajiliitoille tyypilliset taloudelliset haasteet ja hidasteet.

Pihla Korvenranta tulee tuomaan SBiL:n toimintaan varmasti uutta piristystä mm. organisointitaidoillaan sekä selkeällä ja rakentavalla viestinnällä kehittäen samalla verkostoitumista ja sidosryhmäyhteistyötä eri tahojen kanssa.

- Minua motivoi ennen kaikkea mahdollisuus kehittää lajia pitkäjänteisesti ja tuoda siihen uusia näkökulmia. Tuon mukanani sitoutuneisuutta, modernia viestintäosaamista ja tulevaisuuteen suuntautuvan ajattelutavan, jota suomalainen biljardi voi hyödyntää kasvaessaan ja kehittyessään.

Korvenranta aloittaa tehtävässään toukokuun alussa.

Pihla Korvenranta on ollut jo monessa aktiivisesti mukana lajimme osalta. Mm. tapahtumien järjestelyt, seuravalmennus, kilpailunjohtajakoulutus, sosiaalisen median sisällöntuotanto, tapahtumaviestintä ja varainhankinta.