Markku Koponen on marraskuun pelaaja

17.12.2013

Markku Koponen
Markku Koponen

Marraskuun pelaajaksi on valittu Markku Koponen, Helsingin Suomalainen Klubi. Koponen voitti marraskuussa kaisan kauden suurimman kilpailun Kultakellon ja Kristallikilpailun sekä siirtyi kaisan rankinglistan kärkisijalle.

1. Marraskuu oli tuloksekas, kaksi rankingkisavoittoa. Mistä hyvä vire?

- Tänä vuonna on ollut aikaa fyysisen kunnon vaalimiseen. Sitä kautta henkinenkin vire on ollut parempi.; loppukahinoissa henkinen puoli on ainakin 80 % kokonaissuorituksesta.

2. Mitä merkitsee Kultakellokilpailun voitto?

- Suurin vuosittainen Kaisakilpailu, olen tietysti hyvin tyytyväinen tulokseen.  Vuosien mittaan olen oppinut, että Kellot on MM-kisojen ohella vaikein voitettava kilpailu.

3. Voitit Kultakellon edellisen kerran 25 vuotta sitten. Pitääkö seuraavaa voittoa odottaa taas 25 vuotta?

- No mikä ettei, laittaahan Jarkon Masakin nuorempiaan vieläkin kassalle.

4. Keitä pidät pahimpina vastustajina tällä hetkellä ja miksi?

- Suomesta löytyy 20-30 pelaajaa, jotka kaikki voivat voittaa RG-kisan. Monipuoliset pelaajat, jotka ovat hakeneet vaikutteita muista lajeista, mutta myös opiskelleet Kaisan taktista puolta ajatuksella ovat vaikeimpia vastustajiani. Ao. henkilöt tunnistavat itsensä näistä ominaisuuksista.

5. Mitä mieltä olet tulevasta kaisan pallomuutoksesta?

- Ehdottomasti kannatan. Saamme tasalaatuisia, pyöreitä pallosarjoja. Painavampi pallo tottelee myös paremmin leikkausta. Saleilla pitää olla kuitenkin tarkkana pöytien suhteen, eli hieman tiukentaa niitä, koska painavampi pallo on aina helpompi pussittaa.