Robin Hull voitti snookerin Euroopan mestaruuden

24.6.2013

Robin Hull. Kuva: Veikko Hannula
Robin Hull. Kuva: Veikko Hannula

Robin Hull tyylitellen EM kultaa. Samalla varmistui paikka snokerin ammattilaiskiertueelle kahdeksi kaudeksi.

Snooker EM kilpailu 29.5.-6.6.2013 Puola Zielona Gora

Finaali: Robin Hull (FIN) – Gareth Allen (WAL) 7-2

Hull, 38, voitti uransa toisen Euroopan mestaruuden kaatamalla finaalissa walesilaisen Gareth Allenin, 24, erin 7-2 Puolassa Zielona Gorassa.

Edellisen kerran Hull juhli mestaruutta Ranskassa Biarritzissa vuonna 1997.

EM-tittelillä Hull sai pelioikeuden snookerin ammattilaiskiertueelle kausiksi 2013-2014 ja 2014-2015.
Hull on pelannut ammattilaisena vuosina 1992-2008 ja 2011-2012. Hänen parhaat saavutuksensa ovat puolivälieräpaikat Walesin avoimista (2003) ja Malta cupista (2006).

Robin Hull tunnetaan snookerin ammattilaisympyröissä etenkin kovana break builderina (lyöntisarjojen tekijänä). Esimerkiksi kaudella 2001-2002 Hull oli koko ammattilaiskiertueen viidenneksi eniten 100 pisteen breikkejä tehnyt pelaaja (22 kpl). Samalla kaudella hän selviytyi toistaiseksi ainoan kerran MM-kilpailun pääsarjaan Sheffieldin Crucible-teatteriin, jossa vuoden 2006 maailmanmestari Graeme Dott kukisti suomalaisen framein 10-6.

Hullin tie mestariksi Puolassa

Lohkovaihe
Robin Hull - Patryk Maslowski (POL) 4-1
Hull - Danny Eriksen (DEN) 4-2
Hull - Paulo Ferreira (POR) 4-0
Hull - Duncan Bezzina (MAL) 4-0
Hull - Duane Jones (WAL) 4-3
Hull - Elran Gezi (ISR) 4-0

32 cup
Hull - Daniel Kandi (DEN) 5-0
16 cup
Hull - Shachar Ruberg (ISR) 5-3
Puolivälierät
Hull - Peter Bullen (BEL) 5-4
Välierät
Hull - John Whitty (ENG) 6-2
Finaali
Hull - Gareth Allen (WAL) 7-2


Robin Hull
Kuva: Veikko Hannula