Suomen Biljardiliitto ry.

Uutisia

Biljardiliiton toiminnanjohtajana vuosien 1992-1999 aikana työskennellyt Raimo Liski nukkui pois 17.9.2021. Lahtelainen Raimo ”Rami” Liski oli monipuolinen urheilumies, hänen henkilökohtaisiin harrastuksiinsa kuuluivat ainakin jalkapallo ja tennis.
Ensi viikolla on SM-finaalit ja legendaarinen Venom Show Tapulin liikuntakeskuksessa. Siinä aivan vieressä olevassa Tapanilan Mosahallissa on samalla viikolla avoimet ovet ke.1.12. klo 16-19 ja to.2.12. klo 15-17:30. Paikan päällä biljardiammattilaiset antamassa opastusta, biljardin haasterataa ja temppulyöntikoulua. Tervetuloa!
Kahdeksan semifinalistia selvisi lauantaina ja sunnuntaina kun kolmen vallin karan ja yleisen 9-pallon SM-alkukilpailut pelattiin Espoossa, Hyvinkäällä ja Vantaalla. Lue lisää Biljardisuomen uutisista.
Jo pidemmän aikaa suunniteltu Smartpool projekti on alkamassa todenteolla jo vuonna 2022. Suomen biljardiliiton puolesta Tommi Lamminaho ja Heikki Aunio olivat viikonloppuna Hollannin Amsterdamissa viemässä projektia Suomen osalta eteenpäin.
Suomen Biljardiliitto onnittelee koko biljardikansan puolesta SBIL:n entistä puheenjohtajaa Henry Grahnia hänen 70v juhlapäivän kunniaksi.
9-pallon seniorit ja juniorit pelasivat viikonlopun aikana SM-alkukilpailuja Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Samoin myös pyramidin SM-alkukilpailut saatiin pelatuksi Helsingissä. Hyvinkäällä puolestaan selvitettiin Naisten Kaisa SM-karsintojen finalistit ja samalla nuorimmat seniorit pelasivat oman 9-pallo SM-kilpailunsa päätyy asti. Viikonloppuna pelattiin myös Snookerin divarikilpailut.
9-pallon Euroopan mestaruuskilpailut. Antalya.
9-pallon Euroopan mestaruuskilpailut
Tähti pelasi maanantai-iltana pyörätuolibiljardin 8-pallon finaalissa.
la 30.10. klo 16:30 su 31.10. klo 03:30 ke 3.11. klo 17:00 to 4.11. klo 00:00 to 4.11. klo 12:30
Kilpailu huipentui kauppakeskus Stellassa pelattavaan finaaliin jossa Petri Makkonen nappasi kauden toisen perättäisen voittonsa kukistamalla Kim Laaksosen lukemin 7-2.
Alle 17v MM-kilpailut järjestettiin Itävallassa Austria Openin yhteydessä ja mukaan villillä kortilla osallistunut Riku Romppanen pelasi menestyksekkäästi ja nappasi MM-pronssia. Finaalipaikkakin oli lähellä sillä tappio tuli vasta kontraerässä 8-9 Rikun noustessa peliin mukaan vielä 1-5 tappioasemasta.
Snookerin EM-kilpailuista Suomen Heikki Niva nappasi jo 6 redsin osalta viidennen sijan. Varsinainen pääkilpailu on parhaillaan menossa. Alkulohkojen osalta Suomen suurimmat voittajaehdokkaat Heikki Niva, Robin Hull ja Patrik Tiihonen ovat kaikki aloittaneet voitokkaasti.
Vilkas viikonloppu tarjosi upeasti sekä poolin, snookerin ja kaisan pääsarjatason kilpailut. 10-pallon Suomenmestariksi Casper Matikainen. Snookerin mestaruussarjan kauden avausvoittajaksi Heikki Niva. Kaisassa Espoon Avoimet (RG4) voitti Tampereen Aki Pöyhönen
Saldona yksi voitto ja kaksi tappiota.
Casper Matikainen kaatui finaalissa erin 8 - 2
ISTV näyttää osakilpailun ratkaisuhetket suorana lähetyksenä.
RSS