Kansainvälistä snookeria Pajulahdessa
26.8.2026
World Abilitysport Guttmann Games Pajulahti 17.-20.8.2026
Elokuussa 2026 Pajulahden kampuksella Lahden Nastolassa koettiin Suomessa harvinainen tapahtuma: kansainvälinen snookerkilpailu. Poikkeuksellista oli myös se, että kaikki tuomarit tulivat paikalle Suomesta. Yleensä kansainvälisissä kisoissa tuomareita tulee monista eri maista. Nyt "joukkueeseemme" kuului peräti kaksitoista tuomaria ja yksi pelaaja: Jouni Tähti pelasi itsensä vakuuttavasti hopealle.
Kisat järjestettiin osana paraurheilun Guttmann Gamesia, jossa edustettuna oli kuusi eri lajia Paralympialaisten ulkopuolelta. Snookerhan tippui paralympialaisista pois jo vuoden 1988 kisojen jälkeen, ja tätä kautta on tietysti toiveena päästä sinne takaisin. Guttmann Games järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Seuraavan kerran ne järjestettäneen vasta neljän vuoden kuluttua. Järjestävinä tahoina olivat World Abilitysport ja snookerin osalta myös maailman kattojärjestön WPBSA:n piirissä toimiva WDBS, ja kuten asiaan kuuluu molempien järjestöjen puheenjohtajat olivat tietysti paikalla Pajulahdessa.
Parabiljardista monilla tuomareista olikin jo kokemusta ja osalle olivat monet pelaajatkin tuttuja aiemmista kisoista. Useille meistä tämä oli kuitenkin aivan uusi kokemus. Kisoihin osallistui 31 pelaajaa 13 eri maasta (Wales ja Skotlanti mukaan luettuina), harvinaisempana yksi pelaaja Amerikasta. Heidät oli vamman mukaan luokiteltu kilpailemaan neljässä eri sarjassa, joista jokaisessa pelattiin ensin alkulohkot (paras kolmesta) ja sen jälkeen semit, pronssiottelut ja finaalit (paras viidestä).
Kisat alkavat
Lähes kaikki tuomarit matkustivat paikalle jo sunnuntai-iltana, koska pelit alkoivat heti maanantaina aamukymmeneltä. Sunnuntaina tutustuimme tennishallista muokattuun seitsemän pöydän snookerhalliin ja saimme pikaisen koulutuksen kisojen erikoissääntöihin sekä tietysti tulostaulujen ja kaukosäätimen käyttöön. Neljän pelipäivän aikana tuomaroimme kaikki kisojen 68 ottelua, enimmillään pelejä tuli yksittäisille tuomareille seitsemän kappaletta, joten laitteet olivatkin kovalla käytöllä, mutta hyvin ne toimivat, vaikka näytönsäästöjät välillä pimensivätkin yllättäen ruutuja.
Täytyy myös kehua pelkistettyjä tulostauluja, joista todella oli karsittu pois kaikki tarpeeton, ja vielä kaukosäätimiäkin, joita pystyi pienen harjoittelun jälkeen käyttämään pelkällä sormituntumalla ilman että tarvitsee koko ajan katsoa mitä näppäintä oikein olikaan painamassa.
Sääntöpuolella ei tullut mitään kovin isoja muutoksia snookerin normaaleihin sääntöihin. Pelejä oli hiukan lyhennetty rajoittamalla virhe ja miss -tuomiot kolmeen yritykseen ja lopettamalla väripalloja pelattaessa erä, jos häviöllä oleva oli yli kolmen snookerin takamatkalla (mercy rule). Miss jätettiin myös kokonaan tuomitsematta, jos pelaajan vamma esti häntä lyömästä laillisen lyönnin. Resteihin ei ollut järjestäjien puolelta ilmoitettu mitään rajoituksia ja pelaajilla olikin hyvin erilaisia, osin omatekoisia restejä käytössään.
Pelaajat tietysti liikkuivat pöydän ympärillä hiukan hitaammin kuin vammattomat pelaajat, mutta ei tämä silti vaikuttanut pidentävän pelejä kovin paljoa. Yhtä lailla kisoissa pelattiin pelejä niin pitkälle kuin vain voitiin – ihan samoin kuin meillä kansallisissa kisoissakin useimmiten tehdään.
Tuomarielämää
Tuomareihin oltiin järjestäjien ja pelaajien puolelta kuullun palautteen pohjalta tyytyväisiä. Seitsemän tuomaria oli paikalla koko kisojen ajan, sunnuntai-illasta perjantaiaamuun, mikä sopikin hyvin, kun hallissa pelattiin seitsemällä pöydällä. Kisajärjestelyt olivat myös hyvät ja toimivat. Ainoana järjestelyjen pienenä miinuksena oli, että moni pelaaja kertoi pöytien olleen liian hitaita.
Vapaa-aikaa ei meille loppujen lopuksi jäänyt kovin paljoa viiden päivän aikana. Maanantai-iltana pidettiin juhalliset avajaiset lippukulkueineen, ja melkein joka päivälle löytyi jotain iltaohjelmaa. Jokunen tuomari ehti silti käydä katsomassa myös muiden lajien esityksiä. Ruoka-ajat vietimme usein yhdessä ruokapöydän äärellä pitkään keskenämme keskustellen. Säännöistäkin puhuttiin, mutta myös monista muista asioista. Tuomarien keskinäiset keskustelut olivatkin monelle viikon paras anti kansainvälisen kokemuksen ohella. Pajulahden kampuksen seisovien pöytien ruoka oli herkullista ja erityismaininnan ansaitsee monena päivänä tarjoiltu hedelmärahka.
Loppuhuipennus
Torstaina paikalla olleet seitsemän tuomaria tuomitsivat vielä jäljellä olleet kolme pronssiottelua ja neljä finaalia ja illalla pidettiin kisojen päättäjäiset, kiitettävän lyhyet. Päättäjäisiä ennen jaettiin kaikki snookerin sarjojen 12 mitalia sekä suuri määrä kolmiottelun mitaleja. Brittien (snooker) ja Egyptin (triathle) kansallislaulut tulivatkin äkkiä tutuiksi, mutta snookerissa sentään yksi kultamitali meni myös Puolaan, Englannin ja Skotlannin ohella. Lopuksi viimeiselle illalle oli järjestetty vielä suurta suosiota saavuttanut riehakas disco kampuksen ravintolassa.
Perjantaille ei jäänytkään enää muuta jäljelle kuin aamiainen ja kotimatka.
Viikon tunnelma oli hyvin lämminhenkinen. Monet pelaajat selvästi tunsivat toisensa pitkältä ajalta, ja vaikka ammattilaiskiertueestakin sanotaan, että ollaan yhtä suurta perhettä, täällä nähtiin vielä paremmin yhteenkuuluvuutta, kun pelaajat välillä kannustivat myös vastustajiaan kesken pelin. Eri lajien välillekin luotiin yhteyksiä, kun muut urheilijat pääsivät tiistai-iltana kokeilemaan snookeria pelaajien johdolla. Ja tuomarit pääsivät myös tutustumaan toisiinsa paremmin, kun olimme kaikki kiinni samassa paikassa myös pelien ulkopuolella. Tuomarikaartihan oli virkaiältään suhteellisen nuorta, kun kaksi kolmasosaa meistä on ollut "virassa" vasta alle neljä vuotta, ja yhteishengen luominen ottaa aina oman aikansa.
Kivat kisat kaikkinensa!
teksti: Markko Jantunen
2026 World Abilitysport Guttmann Games - World Abilitysport
WORLD DISABILITY... - World Disability Billiards and Snooker | Facebook
Biljardikauppa asensi kisapaikalle seitsemän snookerpöytää. Suomea kisoissa edusti Jouni Tähti sekä kaksitoista kotimaista tuomaria. Tähti nappasi turnauksesta upeasti hopeaa. Finaalissa Englannin Dave Beaumont osoittautui luvuin 1-3 paremmaksi.
Event Schedule
https://snookerscores.net/events/2026-world-abilitysport-guttman-games/schedule
Classification Group Draw
Groups 1+ 2 - https://snookerscores.net/tournament-manager/2026-world-abilitysport-guttman-games-group-12/groups (Jouni Tähti)
Group 3 - https://snookerscores.net/tournament-manager/2026-world-abilitysport-guttman-games-group-3/groups
Group 4 - https://snookerscores.net/tournament-manager/2026-world-abilitysport-guttman-games-group-4/groups
Group 5 - https://snookerscores.net/tournament-manager/2026-world-abilitysport-guttman-games-group-5/groups
Full Player List
https://snookerscores.net/events/2026-world-abilitysport-guttman-games/players
Prize Money
WDBS is also pleased to announce a total event prize fund of £8,000, with the distribution across each of the classification groups set to be as follows:
Winner: £800
Runner-up: £400
Semi-finalists: £200
TUOMARIT
Satu Isolehto
Tryggvi Erlingsson
Marko Hannula
Markko Jantunen
Anu Sivonen
Siv Hartikainen
Maarit Lindroos
Klaus Mäkinen
Juhani Koskelin
Tommi Eskola
Jalo Kotinurmi
Jussi Saari















