Robin Hull karsinnoista MM-kisojen pääsarjaan
18.4.2015

Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu vuoden 2005 maailmanmestari Shaun Murphy
Robin Hull eteni toista kertaa peräkkäin snookerin maailmanmestaruuskilpailujen pääsarjaan Crucible-teatteriin Sheffieldiin 32 parhaan pelaajan joukkoon.
Tänä vuonna pääsarjaan pääsemiseksi vaadittiin kolme karsintaotteluvoittoa. Ensimmäisellä kierroksella Hull kaatoi irlantilaisen amatööripelaaja Martin McCruddenin luvuin 10-3. Toisella kierroksella vastaan asettui ranking-sijalla 28 oleva Ben Woollaston, joka pelasi vastikään helmikuussa Welsh Openin finaalissa. Ensimmäisen session jälkeen Woollaston johti ottelua 5-4, mutta iltasessiossa Hull otti ohjat käsiinsä ja tylytti loppulukemiksi 10-6. Karsintojen viimeisellä kierroksella brasilialainen Igor Figueiredo oli myös vastaantulijan roolissa Hullin hallittua ottelua lähes alusta loppuun. Hull sinetöi 10-4 voiton ja paikan Crucible-teatteriin tekemällä viimeiseen erään 139 pisteen täydellisen pöydäntyhjennyksen.
Hull kohtaa pääsarjan ensimmäisellä kierroksella englantilaisen Shaun Murphyn. Ottelu aloitetaan keskiviikkona klo 16:30 Suomen aikaa, toinen sessio pelataan torstaina klo 21:00 Suomen aikaa.
- - - -
World Championship Qualifiers, Ponds Forge International Sports Centre, Sheffield, 8.-15.4.2015
1. kierros
Robin Hull 10-3 Martin McCrudden
2. kierros
Robin Hull 10-6 Ben Woollaston
3. kierros
Robin Hull 10-4 Igor Figueiredo