
Annika Suominen voitti SM-kultaa Jyväskylässä
Naiset SM Helsinki 20.12.2025
Lauantaina 20.12.2025 pelattiin Jyväskylässä naisten SM kisat. Osallistujia oli kahdeksan ja kisat pelattiin kahdessa neljän henkilön lohkossa, josta kaksi parasta pääsisi 4-cuppiin. Pelit pelattiin paras kolmesta.
A lohkossa pelasivat Kata Palm, Emmi Oravainen, Minna Väätäinen ja Annika Suominen. Ensimmäisellä kierroksella 1 pöydällä pelasivat Kata ja Emmi. Kata aloitti ottelun vahvasti ja otti ensimmäisen erän, mutta Emmi kuittasi takaisin ja vei ottelun katkaisu frameen. Tiukan taiston jälkeen Emmi voitti viimeisillä väreillä ottelun. 2 pöydällä turnauksen aloitti peli pari Minna ja Annika. Vaikka Annika voitti kyseisen pelin 2-0, niin Minna pisti kovasti vastaan, varsinkin toisessa erässä, jonka Annika voitti vasta pinkillä. Toisella kierroksella 1 pöydällä pelasivat Annika ja Kata. Annika pelasi todella vakuuttavan ottelun ja vei selvästi ottelun 2-0, jossa ensimmäinen erä päättyi 56-20 ja toinen 52-17. Emmi ja Minna pelasivat 2 pöydällä. Emmi aloitti ottelun vahvasti ja voitti ensimmäisen erän selvästi, mutta toisessa erässä Minna sai pelistä kiinni, mutta se ei ihan riittänyt, kun Emmille jäi helpohko pinkki ohi lyönnin seurauksena, joka riitti erä ja ottelu voittoon. Kolmannella ja lohko pelien viimeisellä kierroksella 1 pöydällä pelasivat Minna ja Kata. Vaikka ottelussa ei ollut enää panosta, kun kumpikin pelaaja oli hävinnyt molemmat aikaisemmat ottelut, niin ottelusta saatiin tiukkaa vääntöä. Ensimmäisessä erässä Kata teki pienijä brakeja, joilla oli sai eroksi niin paljon, että Minna tarvitsi snookkereita. Minna yritti loppuun asti, mutta ei onnistunut pakottamaan Kataa virheisiin, joten Kata voitti ensimmäisen erän. Toisessa erässä tilanne kääntyi täysin, kun Minna teki punaista ja väriä ja Kata ei vaan onnistunut pisteitä tekemään. Kata luovutti erän, kun tarvitsi vihreällä jo kolme snookkeria. Kolmannessa framessa Kata sai taas lyönnistä kiinni ja voitti erän selvin luvuin 47-16 ja ottelun 2-1. Emmi ja Annika pelasivat 2 pöydällä lohko voitosta. Emmi aloitti ensimmäisen erän vahvalla pussittamisella ja teki siihen erään 25 braken, jonka avulla hän voitti avaus framen. Toisen erän ratkaisi Annika sinisellä ja vaikka Emmi yritti kahta snookkeria pinkillä ja mustalla, niin Annika voitti ja tasoitti ottelun 1-1. Ratkaisu erässä voittaja selvisi vasta vasta viimeisillä väreillä Annikan eduksi ja hän voitti ottelun 2-1. A lohkosta semifinaaleihin pelasi siis Emmi Oravainen ja Annika Suominen.
B lohkossa pelasivat Marianne Vaakanainen, Tuuli Virtanen, Anu Sivonen ja Laura Saarinen. 3 pöydällä turnauksensa alittivat Marianne ja Tuuli. Ottelu alkoi heti tiukalla framella, joka ratkesi vasta, kun Marianne löi viimeisen mustan pussiin. Toisen framen voitti Tuuli ja tasoitti tilanteen 1-1. Kolmas frame oli tiukkaa safety pelaamista ja tilanteen ollessa ruskealla melkein tasan Tuuli teki snookkerin, jonka Marianne löi ohi neljä kertaa, jonka jälkeen Tuuli pääsi yrittämään vapaa palloa, jonka löi ohi. Hetki tämän jälkeen Marianne teki snookkerin Tuulille ja hän löi yhden vallin purku snookkerin viisi kertaa ohi, jonka jälkeen Marianne löi safetyn. Näittenkin jälkeen erän voittaja selvisi viimeisellä mustalla, jonka Marianne sai upotettua keskipussiin. 4 pöydällä pelasivat Anu ja Laura. Ensimmäinen erä oli tiukka, jossa Anu pääsi lyömään muutaman kerran viimeistä mustaa pussiin onnistumatta. Laura sai helpohkon paikan lyödä mustan keskelle ja hän käytti tämän tilaisuuden hyväkseen. Toinen erä oli Lauran hallintaa ja hän voitti sen luvuin 42-8 ja voitti ottelun. Toisella kierroksella 3 pöydällä pelasivat Laura ja Marianne. Laura aloitti ottelun vahvasti ja voitti ensimmäisen erän selvästi luvuin 41-14 ja vaikka Marianne paransi peliänsä toiseen erään, niin se ei riittänyt vaan Laura voitti senkin ja ottelun. 4 pöydällä pelasivat Tuuli ja Anu. Ensimmäisen erän voitti niukasti Tuuli, mutta toisen erän voitti viimeisellä mustalla Anu ja voittajaa haettiin ratkaisu framesta. Anu voitti kolmannen erän selvin luvuin 49-19. Kolmannella ja viimeisellä lohkovaiheen kierroksella 3 pöydällä pelasivat Anu ja Marianne. Ottelussa oli isot panokset, koska voittaja vaan pääsisi lohkosta jatkoon. Ensimmäisen erän Anu voitti melko selvin luvuin, mutta toinen erä oli huomattavasti tiukempaa vääntöä. Anu pääsi kokeilemaan ottelu pinkkiä, mutta epäonnistui siinä, jonka jälkeen Marianne löi pinkin ja mustan koteloon ja tasoitti tilanteeksi 1-1. Kolmannessa framessa Marianne aloitti pussittamalla hienon pitkän punaisen, mutta epäonnekkaan osuman kautta kivi päätyi pakan keskelle ja hän teki oman snookkerin. Marianne yritti purkaa snookkeria osumalla mustaan, mutta löi siitä ohi kolme kertaa ja antoi Anulle 20 pisteen etumatkan. Marianne ei pystynyt kuromaan erässä missään vaiheessa eroa umpeen, joten Anu voitti ottelun 2-1 ja pääsi lohko kakkosena jatkoon. 4 pöydällä pelasivat Tuuli ja Laura. Vaikka ottelussa ei ollut enää panosta, kun Laura oli jo varmistanut lohko voiton ja Tuuli ei voinut enää voitollakaan päästä kahden parhaan joukkoon, niin ottelusta saatiin tiukka. Ensimmäisen erän voitti Laura, mutta Tuuli tasoitti ottelun 1-1 toisessa framessa. Kolmannen erän voitti selväti luvuin 51-11 Laura eli voitti ottelun 2-1. B lohkosta jatkoon siis pääsivät Laura Saarinen ja Anu Sivonen.
Ensimmäisessä semifinaali ottelussa pelasivat vastakkain Laura Saarinen ja Emmi Oravainen. Emmi otti ensimmäisen erän vahvalla pussittamisella nimiinsä, mutta toinen frame oli huomattavasti tiukempi. Tässä erässä molemmat pussittivat ahkerasti ja kun Laura pussitti toiseksi viimeisen punaisen pussiin, niin hänelle ei jäänyt mitään väriä pussitettavaksi, vaan pelasi vaikean snookkerin, jossa kivi oli aloitus päässä ja viimeinen punainen pinkin pisteen tuntumilla ja siinä punaisen toisella puolella oli musta ja toisella pinkki. Emmi yritti kahden vallin purkua, mutta ensimmäisellä yrittämällä löi ohi, jonka jälkeen hän löi kolme kertaa punaisen vieressä olleeseen mustaan, antaen Lauralle tässä vaiheessa jo 25 virhe pistettä. Viidennellä yrittämällä Emmi onnistui purkamaan snookkerin, mutta jätti punaisen pussitettavaksi ja Lauralle olisi frame voittoon riittänyt punainen ja vihreä. Laura onnistu pussittamaan punaisen, mutta löi puoli pitkän mustan ohi. Lauralle riitti tässä vaiheessa keltainen erä voittoon, mutta teki viiden pisteen virheen epäonnistuneen safetyn seurauksena, joten Laura tarvitsisi keltaisen ja vihreän voittaakseen. Keltaisen hän onnistui pussittamaan, mutta epäonnistui vihreässä. Emmi onnistui pussittamaan kakki loput värit yksiteilleen ja voitti erän niukasti 54-51 ja ottelun 2-0 ja pelasi itsensä finaaliin. Toisessa semifinaalissa pelasivat Annika Suominen ja Anu Sivonen. Ottelun alkupuoli oli tiukkaa, mutta Annika sai erän lopussa tehtyä pisteitä hyvin ja voitti sen pussittamalla ruskean, jolloin ero oli jo kasvanut 35 pisteeseen ja Annika voitti erän luvuin 61-26. Toinen erä oli Annikan hallintaa ja hän löi ottelu mustan sisään, kun oli vielä yksi punainen pöydällä. Hän jatkoi vielä sarjaa lyömällä viimeisen punaisen ja sinisen pussiin ja voitti erän pistein 61-21 ja pelasi itsensä finaaliin Emmiä vastaan.
Eli finaalissa vastakkain olivat Annika Suominen ja Emmi Oravainen. Annika aloitti ottelun hyvillä pusseilla ja kun kaksi punaista oli pöydällä. niin Emmi löi kahdesti ohi snookker tilanteen, jonka jälkeen hänelle ei riittänyt enään pisteet. Annika löi vielä punaisen pussiin ja käytännössä varmisti erä voiton sillä, mutta Emmi vielä, jonkun aikaa yritti tehtailla snookkereita ja vaikka hän onnistui kerran niin se ei riittänyt vaan Annika voitti ensimmäisen erän luvuin 56-13. Toinen erä oli enemmän Emmin pussittamista ja tilanteessa, jossa oli yksi punainen jäljellä, niin Annika löi sen pussiin ja pelasi pinkin sen jälkeen, mutta joutui jättämään keltaiselle välimatkaan, jonka vuoksi epäonnistui pussittamisessa. Tästä tarjoutui Emmille paikka, josta hän löi keltaisesta siniseen asti pallot pussiin ja voitti tällä brakella erän luvuin 49-24. Kisojen voittajaa haettiin katkaisu framesta. Siinä oli molemmilla pelaajilla hyviä paikkoja tehdä pisteitä, mutta kisapaineet näkyivät molempien lyönnissä. Erän loppu puolella, kun pelattiin ruskeaa, niin Emmi johti kolmella pisteellä. Annika onnistui tekemään snookkerin, jossa kivi oli aloitus päässä ja ruskea mustan päässä ja sininen välissä. Emmi löi tästä paikasta kolme kertaa ohi, mutta neljännellä kerralla hän osui siihen ja Annikalle jäi pitkä ruskea pallo pussitettavaksi. Hän johti tässä tilanteessa 11 pisteellä, joten hän tarvitsisi ruskean ja sinisen. Annika onnistui pussittamaan ruskean, mutta kivi karkasi ja hän joutui lyömään sinistä pitkään kulmaan, jonka hän onnistui lyömään sisään. Emmi vielä tämän jälkeen yritti tehdä kahta snookkeria, mutta yritys kariutui siihen, kun Emmi pussitti vahingossa kiven ja Annika voitti erän luvuin 50-24 ja ottelun 2-1. Annikalle tämä oli ensimmäinen SM kulta mitali ja eihän siinä säästelty onnen kyyneleitä tiukan ottelun jälkeen.
Teksti ja kuvat: Timo Hyvärinen
KAAVIO JA TULOKSET (8 pelaajaa)
(Jyväs-Snooker pöytä 1)
1. Annika Suominen
2. Emmi Oravainen
3. Laura Saarinen, Anu Sivonen
5.-6. Kata Palm, Marianne Vaakanainen
7.-8. Tuuli Virtanen, Minna Väätäinen


.jpeg)

.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)

.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)

