Eino Vuoristo Turun ennätyskisan etevin
Divisioona RG2 Turku 11.-12.10.2025
Viikonloppuna 11.-12.10.2025 pelattiin Turun AuraBiljardissa snookerin divisioonan osakilpailu RG2. Kisaan osallistui 65 pelaajaa ja tällaista pelaajamäärää ei ole ennen divarikisoissa nähty. Edellinen ennätys tehtiin syyskuussa Cabinilla 57 pelaajalla. Aurabiljardi kiittää kaikkia osallistujia tästä uudesta divariennätyksestä.
Lauantaiaamu lähti liikkeelle hieman eri lailla kuin yleensä, sillä kukaan ei myöhästynyt eikä kukaan perunut osallistumista. Ennätyksiä tuli lisää heti aamusta, sillä paikalle oli saapunut ennätysmäärä tuomareita. Kuusi tuomaria (Erik Lindblom, Max Johansson, Joonas Äkäslompolo, Marko Hannula, Jari Itäaho ja Maarit Lindroos) olivat valmiina tuomaroimaan heti aamusta ja seitsemäs (Ilkka Lehtinen) oli ilmoittanut tulevansa heti kun ehtii myöhemmin päivällä. Kiitos tuomareille pyyteettömästä työstä snookerin hyväksi.
Kisojen alkupuheenvuoron jälkeen oli Erik Lindblomilla ilo ja kunnia ojentaa Max Johanssonille Suomen Biljardiliiton pronssinen ansiomerkki snookerin hyväksi tehdystä työstä. Max on toiminut AuraBiljardissa kantavana voimana snookertuomaritoiminnassa, tuomaroinut lukemattomia otteluita, kouluttanut tuomareita ja toiminut uusien sääntösuomennosten oikolukijana ja kommentaattorina jo usean vuoden ajan. Onneksi olkoon, Max!
Kymmeneltä päästiin aloittamaan pelit kymmenellä punaisella ja paras kolmesta formaatilla ja tällä pelisysteemillä jatkettiin aina kisojen päätökseen asti, vain yhdellä poikkeuksella. Kun kilpailunjohtaja oli seurannut hikikarpalot otsalla Arto Käyhtyn ja Juhani Koskelinin alkukierroksen ottelua, jota oli pelattu jo 2 tuntia ja seitsemän minuuttia, ja oli vasta tilanteessa 1-1. Huolestuneena aikataulusta sovittiin yhdessä hyvässä hengessä, että pelataan viimeinen freimi six redsiä ja näin saatiin kuin saatiinkin ottelu pelattua alle kolmessa tunnissa Arton voittoon.
Kaiken kaikkiaan pelit etenivät joutuisasti lauantaina, toisilla oli pelit ohi siltä päivältä jo viiden aikaan päivällä, kun toiset aloittivat vasta silloin pelaamaan ensimmäistä peliään. Hauskana yksityiskohtana mainitaan, että parhaiten pukeutuneet pelaajat olivat kisan nuorimmat, joista nuorimpana Eino Hannula, ikä 9 tai onkohan jo 10 vuotta. Osa aikuisista voisikin ottaa mallia pojista seuraaviin kisoihin.
Kilpailunjohtajalle jäi mieleen launtaista yhtenä asiana, että oli hieman hankalaa löytää pelipareja, kun salilla oli 65 pelaajaa ja varmaan saman verran muita asiakkaita. Kaiken lisäksi suuri osa pelaajista oli kisanvetäjälle tuntemattomia. Oli miten oli, kisat saatiin lauantain osalta päättymään ennen yhtä yöllä eli hyvissä ajoin.
Sunnuntaina jatkettiin klo 10 ja vuorossa oli 32-cup. Alkupeleissä koettin pieni yllätys, kun Onni Vaininen kypsytti Jarkko Setälän, jonka oli tyytyminen sijoitukseen 9-16, vaikka hän oli kisojen breikkikuningas tekemällä breikit 46 ja 34 vielä yhteen ja samaan matsiin. Finaaliin pelasivat itsensä Miika Seppänen häviämättä freimiäkään sunnuntaina ennen finaalia ja 15v. junnu Eino Vuoristo, joka myös voitti finaalin ansaitusti 2 - 0. Tämä ei varmasti jää Einon ainoaksi voitoksi tänä vuonna divareissa, sen verran vakuuttavaa oli hänen pelaamisensa. Onnea voittajalle!
AuraBiljardi kiittää kaikkia osallistujia ja toivottaa hyvää syksyn jatkoa.
Teksti: Marko Parkkola
Tuplaeliminaatio (65 pelaajaa)
Live Stream pöydät 1-8
TULOKSET
1. | Vuoristo Eino | JBS | Jyväskylä |
2. | Seppänen Miika | TS | Tampere |
3. | Hentilä Pasi | CSS | Vantaa |
3. | Parkkola Marko | ABTku | Turku |
5. | Hollanti Tuomas | KoKa | Kokkola |
5. | Parantainen Vesa | Jyvis | Jyväskylä |
5. | Salo Janne | WBS | Jokioinen |
5. | Vaininen Onni | ABTku | Turku |
9. | Heinämäki Eero | SeBK | Seinäjoki |
9. | Krokvik Jeremias | TBO | Oulu |
9. | Muurimaa Tuukka | ABTku | Turku |
9. | Olli Teemu | JSA | Joensuu |
9. | Paatelainen Risto | ABTku | Raisio |
9. | Setälä Jarkko | PBK | Tampere |
9. | Timonen Ville-Pekka | JSA | Joensuu |
9. | Vaininen Lauri | ABTku | Helsinki |
17. | Asunmaa Miika | SeBK | Seinäjoki |
17. | Heikurinen Miska | RBS | Loppi |
17. | Hyvärinen Timo | Jyvis | Jyväskylä |
17. | Kartio Ilkka | ABTku | Turku |
17. | Kulmanen Sebastian | GU | Huittinen |
17. | Kyyrä Sami | CSS | Helsinki |
17. | Luksepp Remo | JSA | Joensuu |
17. | Mäkilä Markus | LaSno | Helsinki |
17. | Närhi Mika | Jyvis | Jyväskylä |
17. | Paajanen Mikko | EBK | Espoo |
17. | Parilo Samu | WBS | Forssa |
17. | Raja-aho Juhana | Jyvis | Jyväskylä |
17. | Salonen Jesse | GU | Eura |
17. | Salorinne Pasi | VmS | Rautjärvi |
17. | Suominen Annika | WBS | Forssa |
17. | Uro Kalle | ABTku | Turku |
33. | Ahola Petri | FBT | Lappeenranta |
33. | Huisman Toni | Jyvis | Jyväskylä |
33. | Johansson Jani | CCA | Lohja |
33. | Ketonen Tuomas | PBK | Pori |
33. | Käyhty Arto | FBT | Lappeenranta |
33. | Lillkåll Veni | KeraS | Espoo |
33. | Marko Ossi | PasAk | Helsinki |
33. | Mäntylä Timo | LaKi | Nivala |
33. | Nevalainen Teemu | JSA | Joensuu |
33. | Nummelin Mikko | ABTku | Lohja |
33. | Pekkanen Arto | SeBK | Seinäjoki |
33. | Pursiainen Aleksi | PasAk | Helsinki |
33. | Salo Tommi | TS | Tampere |
33. | Sampo Jouni | FBT | Lappeenranta |
33. | Uusitalo Mikko | LS | Lahti |
33. | Virtanen Rami | CSS | Helsinki |
49. | Halttunen Tero | JBS | Jyväskylä |
49. | Hannula Eino | PPS | Mynämäki |
49. | Hentilä Niilo | CSS | Vantaa |
49. | Itäaho Jari | NBSK | Nurmes |
49. | Kaihtela Janne | BCR | Rauma |
49. | Kaksonen Kimmo | SSC | Savonlinna |
49. | Kiukas Simo | ABTku | Tampere |
49. | Koskelin Juhani | CSS | Vantaa |
49. | Lehdikko Kari | ABTku | Turku |
49. | Levonmaa Ville | BCR | Eura |
49. | Mäkelä Johannes | SeBK | Alavus |
49. | Ollilainen Juho | Jyvis | Jyväskylä |
49. | Pekkala Mikko | ABTku | Turku |
49. | Savolainen Leo | PPS | Nokia |
49. | Toivanen Mikko | HBS | Hämeenlinna |
49. | Vainikainen Eetu | WBS | Forssa |
65. | Laitinen Leevi | Ritz | Forssa |
BREAKS
Setälä Jarkko
46, 33
Kyyrä Sami
37
Vuoristo Eino
34, 32, 31
Mäkilä Markus
34, 31
Krokvik Jeremias
31
Paatelainen Risto
31
Tilastot
276 frames
30+ breaks 10 kpl (27,6 frames/30+)
Lauantai klo 10:00 - 00:50 (bo3 10Reds)
LQ: (21:07, 21:57, 22:22, 22:41, 22:46, 22:54, 22:57, 23:05, 23:11, 23:14, 23:54, 23:56, 00:04, 00:19, 00:27, 00:50)
keskiarvo: 1 h 23 min ... 1 h 36 min / ottelu
Sunnuntai klo 10:00 - 18:39 (bo3/5 10Reds)
keskiarvo: 1 h 26 min / ottelu
Kuvat: xxxxx