Albin Ouschan katkaisi Makkosen tien Sarajevossa

17.8.2013

Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina 15-17.8.2013 Poolbiljardin Euro Tour osakilpailu Petri Makkonen, sija 9

- Pahaan paikkaan tuli kisan huonoin ottelu, sanoi Petri Makkonen heti tuoreeltaan ottelun jälkeen. En tottunut areenapöytään ja olin koko ajan vähän vaikeuksissa. 6-6 tilanteessa mokasin päällevedon, arvioin väärin pallon juoksun ja se ratkaisi ottelun. Muutenkin oli vähän epävarma olo ottelun ajan.

- Mutta tästä on taas kuitenkin hyvä jatkaa, ihan hyvä sijoitus lähelle kärkeä, jatkoi Makkonen puhelimitse matkalla ottelun jälkeiselle lounaalle.

- Ei tuntunut kovin hyvältä ottelun aikana ja luulen että Petrinkin peli oli sekaisin, sanoi myös ottelun voittanut itävaltalainen Albin Ouschan EPBF:n tiedotteessa. Kun Petri epäonnistui kuutospallossa, tajusin että tässä voi olla minun paikka napata voitto.

Ja näin kävikin. Vaikka Petri Makkonen nousi hienosti takaa-ajoasemasta 3-6 tasoihin 6-6 tilanteeseen, sen pidemmälle hyvinkääläinen ei päässyt. Ouschan selvitti seuraavan erän puhtaasti mennen erän päähän voitosta. Seuraavassa ja ratkaisevaksi jääneessä erässä Petri joutui todella hankalaan paikkaan kuutospallolla. Petri pelasi turvalyönnin josta jäi vaikea mutta mahdollinen pallo vastustajalle. Tämän Ouschan selvitti mutta joutui tekemään vielä toisen vaikean yhdistelmälyönnin. Sekään ei enää Ouschania pysäyttänyt vaan hän otti otteluvoiton 8-6 selvittäen tiensä 8 parhaan pelaajan joukkoon.

Petri Makkosen sijaluvuksi jäi 9. Ennen Ouschanin kohtaamista Petri oli voittanut neljä ottelua. Kilpailussa oli yhteensä 140 pelaajaa 35 maasta.

Petri Makkosen seuraava kilpailu on kotimaassa poolbiljardin kauden ensimmäinen rankingturnaus Tampereella 24-25.8.2013. Tämän jälkeen Petrillä on vuorossa 9-pallon MM kilpailu 3-13.9.2013, pelipaikkana Doha, Qatar.