Poolin maajoukkue 2018
28.1.2018
Kotimaisen poolkauden huipentuessa keväällä 8- ja 9-pallon SM-kilpailuihin, lähestyy myös kesän suuri kansainvälinen koitos, Poolin EM-kilpailut ”All-in-one” jossa kaikki sarjat kilpailevat rinta…
28.1.2018
Kotimaisen poolkauden huipentuessa keväällä 8- ja 9-pallon SM-kilpailuihin, lähestyy myös kesän suuri kansainvälinen koitos, Poolin EM-kilpailut ”All-in-one” jossa kaikki sarjat kilpailevat rinta…
21.1.2018
Tampereella pelattiin viikonloppuna 10-pallon Suomenmestaruudesta ja mestariksi pelasi jälleen, kukas muukaan kuin vastikaan valtakunnallisesti vuoden biljardipelaajaksi valittu Turun Kim Laaksonen.…
15.1.2018
Upeasti lähes 100 pelaajaa osallistui tänä viikonloppuna Senioreiden SM-kilpailuihin. MN42-, MN52- ja MN62-sarjoissa ratkottiin 10-pallon Suomenmestarit kolmella eri paikkakunnalla. Hyvinkäällä,…
7.1.2018
Janina voitti jännittävässä finaalissa toisen Suomen mestaruutensa. Turussa pelattiin lauantaina jo toista kertaa Naisten 10-pallon SM-kilpailut. Turun Galaxie Center on omiaan isojen kisojen…
11.12.2017
Joulukuun kaksi ensimmäistä viikonloppua olivat vielä vilkasta kilpailutoimintaa poolkisojen osalta, kun syksyn viimeiset RG-kilpailut pelattiin päätökseen. Tampereen Nico Granat vei 9-pallon…
26.11.2017
Suomen biljardissa ehkä tämän päivän kaksi lahjakkainta pelaajaa laittoivat "hynttyyt yhteen" tämän vuoden Pari SM-kilpailussa ja jälki oli sen mukaista. Suomenmestaruus tuli taskuun ja toisen…
18.11.2017
Kultaa nappasi Järvenpään ykkösjoukkue Markku Toivonen, Tony Mikkola ja Tommy Mikkola, kun he kukistivat finaalissa Vantaa Lunan ykkösjoukkueen Jouni Nykäsen, Timo Heinon ja Tomi Ahosen. Himmeämmät…
12.11.2017
Irlannin Fred Dinsmore votti Belgian Kurt Deklerckin Pyörätuolibiljardin (9-pallo) MM-finaalissa 9-4 Tampereella. Lue lisää SBIL:n kattavasta uutispalvelusta Fred Dinsmore on pyörätuolibiljardin…
12.11.2017
Micke Ström näytti jälleen vahvuutensa, kun hän nappasi 14.1 eli Straight Poolin junioreiden Suomenmestaruuden taskuunsa. Finaalissa nuori keravalainen voitti Lahden Aleksi Koljosen 75-51.…
12.11.2017
Vantaan Shamrockissa nähtiin Suomen parhaimmat pooltähdet 10-pallon merkeissä. Viime kauden ykköstykki ja rankingkärki Kim Laaksonen jatkaa uskomatonta voittoputkeaan ja nappasi kauden toisen ja jo…
3.11.2017
Makkonen kukisti aikaisin perjantaina Suomen aikaa tämän hetken maailman ykköspelaajan, tuoreen ysipallon US Open -voittajan Jayson Shawn (SCO) niukasti erin 11-9 ja eteni näin neljän parhaan…
29.10.2017
Viikonlopun voittajina Jan Morelius (1-divisioona Espoo), Emil Koski (2-divisioona Hyvinkää), Matias Kareinen (Haastajasarja Lahti) ja Juho Teittinen (Haastajasarja Lappeenranta). 1. divisioonan…
22.10.2017
Vantaan Lunan Jouni Nykänen saavutti uran ensimmäisen henkilökohtaisen SM-kultamitalin voittamalla Straight Pool MN42 sarjan finaalissa Järvenpään Tony Mikkolan lukemin 75-43. MN52 sarjan mestariksi…
16.10.2017
Lähes 100 pelaajaa pelasi viikonloppuna 14.1 eli Streitin SM-mitaleista. Tampereella pelattiin yleisen sarjan SM ja Lahdessa puolestaan naisten SM. Kim Laaksonen voitti SM-kultaa ennen Kotkan Jani…
14.10.2017
Pian varmat otteet toivat palkintokaappiin jo 31.n Suomenmestaruus pokaalin. Tuija Soininen joutui vielä tyytymään hopeaan. Lahden Kasi-Biljardissa pelattiin lauantaina Naisten 14.1- SM-kilpailut.…
2.10.2017
Keravan Mikke Ström oli jälleen voitokas Junioreiden RG-kilpailussa, kun vuorossa oli 10-pallo Vantaan Shamrockissa. Finaalissa Ström voitti Lappeenrannan Aatu Suoraniemen lukemin 5-2. Semifinaalissa…
24.9.2017
187 pelaajaa osallistui viikonlopun poolkilpailuihin, kun 10-palloa pelattiin kolmella eri paikkakunnalla (1D Tampere, 2D Hämeenlinna & Kotka) sekä 8-palloa kahdella eri paikkakunnalla (Vaasa &…
17.9.2017
Jo kymmenes Karhu Open pelattiin perinteisesti Lahden Kasi-Biljardissa viikonloppuna. 57 pelaajaa oli ilmoittautunut kilpailuun ja voittajaksi pelasi Hyvinkään Petri Makkonen joka kukisti finaalissa…
11.9.2017
Tampereen Galaxy Centerissä nähtiin Suomen parhaimmat pooltähdet Straight Poolin merkeissä. Viime kauden ykköstykki ja rankingkärki Kim Laaksonen jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi ja nappasi…
10.9.2017
Helsingissä Baribalissa Tiia Toivanen jatkaa voitokasta kulkuansa ja lisää kaulaansa Naisten RG-listan ylivoimaisena ykkösenä. Naisten kauden 2017 ensimmäinen ranking kilpailu pelattiin Helsingin…