Sami Erkkilän ensiesiintyminen tourilla

14.9.2023

Sami Erkkilä (vas) ja Radek Matusiak

European Masters, Nuremberg Saksa 22.-27.8.2023

Puku, kengät, mirri ja kraka, kolmio, hanskat, punnan kolikko ja ballmarkerit. Kaikki mukana. Tuplatarkistus vielä ballmarkerien suhteen, ettei käy kuten kevään Q-schooliin mennessä. Lentomatkan aikana kun välähti yhtäkkiä mieleen, että metallinen ballmarkeri olikin jäänyt kotiin. No, onneksi laukussa oli runsaasti varakappaleita, omaan käteen tosin turhan kevyitä, muovisia versioita. Niillä pärjäsi sen reissun…

Nyt laukut takakonttiin ja kohti lentokenttää, sinivalkoisin siivin Frankfurtiin, sieltä vuokra-auto alle ja kohti Nürnbergiä ja main tour debyyttiä European Mastersissa. Maanantai-iltana klo 17 luvassa tuomaribriefaus ja tiistaina sitten palloja nostelemaan.

Hotellille n. klo 15 saavuttuani pistin viestiä tuomarikollega Radek Matusiakille, jonka kanssa pidetty yhteyttä siitä asti kun ensimmäistä kertaa viime vuoden Q-schoolissa tapasimme. Radek oli etukäteen ainoa kollega, jonka tiesin turnaukseen saapuvan. Radek kävi muuten Waltikka-cupissa kesäkuussa tuomaroimassa kanssani Williams-Bingham-Hull kolmikkoa.

Radekilla oli työhommat kesken ja niinpä käväisin itsekseni syömässä Thaimaalaisessa ennen Kia Metropol Areenalle briefaukseen menoa, aamupalalla ja muutamalla eväsleivällä kun siihen asti olin mennyt.

Cashew chickenin jälkeen sitten briefaukseen, jonne saavuin puolisen tuntia etuajassa. Paikalla olikin jo paljon Q-schoolista tuttuja kollegoita, sekä uusina tuttavuuksina Maike Kesseler, Hilde Moens ja Marcel Eckardt. Mukava oli tavata heidätkin.

Verhaas tarkisti briefauksen aluksi, että kaikki olivat löytäneet paikalle ja näin olikin yhtä kollegaa lukuunottamatta. Hänen lentonsa oli myöhässä ja jatkoyhteytensä Nürnbergiin ehti lähteä ilman häntä. Rob Spencerilläkään ei ihan kaikki ollut mennyt nappiin kun pukulaukku oli jäänyt jonkun lentokentän syövereihin ja niinpä hänelle oli luvassa lähinnä markerin hommia siihen saakka, kunnes puku löytäisi tiensä perille.

Briefauksessa käytiin läpi mm. pelaajien ja tuomarien pukukoodit ja montako logoa ja miten sijoiteltuna pelaajilla saa olla. Logojen tarkistus kuuluu kullakin pelikierroksella varalla olevan tuomarin hommiin. Lisäksi painotettiin jälleen tarkan spottaamisen tärkeyttä erityisesti ennen peliä palloja pöydille laitettaessa, ne täytyy olla “bang on”, jottei pisteille tule monttuja vääriin kohtiin. Tätä kävinkin edeltävällä viikolla reenaamassa, niin hullulta kuin se kuulostaakin…

Edellisen kerran olin tuomaroinut parisen kuukautta aiemmin Waltikka-cupissa ja ajattelin, että kivempi mennä ammattilaisturnaukseen, jos saa palauteltua rutiinia takaisin ennen reissua. Parina päivänä kävin Cabinilla tuomaroimassa herroja Niva et Sormunen ja ennen sovittua pelin aloitusaikaa tein puolisen tuntia pakkoja, spottailin palloja ja tarkistin, että pallot todella ovat “bang on”. Sininen se on kaikkein haastavin saada kerrasta kohdilleen, Verhaasin hyväksymä toleranssi kun luetaan alle millimetrissä…

Briefauksen lopuksi kierrettiin areenaa ja katsottiin mitä kautta millekin pöydälle kuljetaan. Lisäksi käytiin läpi “hands on”-tyyppisesti pistelaskusysteemiä joka oli tälle kaudelle vaihtunut.

Briefauksen jälkeen koko porukalla sitten Schitzeleille, vain turnausjohtaja Paul Collier jäi areenalle vielä hommiin. Briefauksen yhteydessä saimme tuomarointiaikataulut ja itselläni oli tiistaina 22.8 klo 11 ja 15.30 tuomarointivuorot. Matsit selviävät yleensä aina vasta kunkin päivän aamulla, joskus harvoin edeltävänä iltana.

44-vuotissyntymäpäiväni aamulla 22.8 pyörähdin aamupalalla ja sitten autolla 500 metrin päässä sijainneelle areenalle. Pakko oli yli 30 asteen helteessä yrittää välttää hikoilua viimeiseen asti ja auto täyttyikin samoin ajatelleista kollegoista. Ensimmäisenä turnauspäivänä paikalla pitää olla tuntia ennen oman ottelun alkua, myöhempinä päivinä riittää 40 minuuttia. Areenalla selvisi sitten päivän ottelut ja minulle tuli 7-pöydällä pelattavat Zhou Yuelong - Andrew Higginson sekä Tom Fordin matsi (vastustajaa en muista…).

Areenalla vaatteiden vaihto, hetki jutustelua muiden kanssa ja 30 minuuttia ennen ottelun alkua pöydän valmistelu. Ensimmäisenä päivänä pallojen haku turnaustoimistosta pöydälle mennessä. Siitä eteenpäin pallot säilytetään pöydän alla, eikä niitä muuten pestä koko turnauksen aikana. Myöskään harjoituspöytien palloja ei pestä missään vaiheessa…

Pöydällä sitten kolmio laatikkoon, pöytäkirja pöydän alle ja ottelun lataaminen näytölle muutamalla kaukosäätimen napin painalluksella. Sitten hakemaan pelaajille juomapullot ja molemmille yksi kuiva ja yksi märkä pyyhe. Nämä kun olivat pikkupöydillä paikoillaan oli vuorossa restien ja pussien tarkistus. Tämän jälkeen pallot paikoilleen ja sitten etsimään pelaajat ja esittäytymään. Zhou löytyi harjoituspöydältä ja samalla kun kerroin, että tavataan 10.55 pelaajien loungessa yläkerrassa, vilkaisin nopeasti, että jalassa ei ole mitään keltaisia sukkia tms. ja että turnaussponsorin logo paikallaan. Nämä toki oli jo pelikierroksen varalla oleva tuomarikin tarkistanut, mutta varma on aina varmaa.

Higginson löytyikin sitten loungesta ja hänen tapaamisen jälkeen kello näytti n. 10.40. Kymmeneksi minuutiksi tuomarihuoneeseen ja sitten kymmentä vaille takaisin pelaajien loungeen, josta lähdettiin 10.55 Collierin johdolla kohti pelipöytiä. Ennen pöydille menoa tarkistin vielä ettei pelaajilla ole mukanaan mitään räikeän väristä pyyhettä ja muistutin pelaajia sammuttamaan kännykän, jos on mukana. Sallittua on käyttää omaa käsipyyhkeen kokoista mustaa pyyhettä, kännykän pirahduksesta pelin aikana seuraa varoitus.

Matkalla loungesta pöydille pitää tuomarin kävellä pelaajien perässä, jotta voi vahtia, etteivät karkaa mihinkään vessaan tms. Jos pelaaja ei ole paikalla pöydällä silloin kun tuomari sinne saapuu, aiheutuu tästä yhden freimin menetys vastustajalle. Mikäli ilmenee yhtäkkinen vessassa käynnin tarve, tulee ottelu aloittaa ja aloituslyönnin jälkeen voi käydä vessassa. Kaikkien matsien halutaan alkavan kutakuinkin samaan aikaan.

“Zhou, head or tails?” “Head please.” “It is head. You may choose which one to break first.” “I break.” “Andrew, Zhou breaks first. Have a good match.” “Zhou, have a good match”. Sitten pienet keppien hinkkaukset, pelaajien kättely ja “The first frame, Zhou Yuelong to break.” Kello käyntiin ja niin on ensimmäinen ammattilaiskiertuun otteluni alkanut, mahtava tunne. Suupielet tekisi mieli vääntää ylöspäin, mutta niinkuin tiedätte, eihän sitä voi…

Pelin jälkeen hommiin kuuluu pelaajien käyttämien pyyhkeiden ja juomapullojen poisvienti sekä pallojen laitto takaisin laatikkoon. Pöytäkirjaan päättymisaika ylös, oma kolmio mukaan ja pöytäkirja toimistoon.

Seuraavana päivänä oli vuorossa iltapäivällä streamipöydän ottelu Williams - Stevens ja illalla varatuomarin pesti. Oli mukava päästä Valkeakosken jälkeen taas tuomaroimaan Williamsia. Herra pelasi ajoittain vähintäänkin yhtä rivakasti kuin Valkeakoskella ja palloja sai spottailla aika tahdilla… Aamun kierroksella olin lyöttäytynyt Rob Spencerin kylkeen pääpöydän markkeriasemalle oppimaan mitä siellä pitää tehdä.

Kolmantena ja viimeisenä tuomarointipäivänäni oli sitten aamulla vuorossa Ford - Woollaston ja illan kierroksella pääkatsomon edessä kakkospöydän last 16 kierroksen ottelu Kyren Wilson - Duane Jones. Mukavaa oli heitäkin tuomaroida.

Kaikkinensa erittäin hienona kokemuksena jäi reissu mieleen ja mieli tekisi mahdollisimman pian päästä tuomaroimaan tuonne uudestaan. Tämän vuoden puolella tiedossa ei ole muita turnauksia, mutta toivottavasti vuodenvaihteen jälkeen tulisi kutsu jonnekin.

Tässä yhteydessä haluan kiittää vielä kaikkia tuomarihommissa kannustaneita mahtavia snookerihmisiä!! Nähdään saleilla ympäri Suomen.

Teksti ja kuvat: Sami Erkkilä