Robin Hullille rankingvoitto Helsingissä
22.2.2026
Snookerin mestaruussarjan osakilpailu RG5, Helsinki 21.-22.02.2026
Robin Hull määräsi jälleen koko orkesteria, kun Helsingin Cabin Streetillä pelattiin kauden viides mestaruussarjan osakilpailu tänä viikonloppuna. Puolivälierissä Juha Erkinmikko pystyi Robinia horjuttamaan hieman vieden neljästä ensimmäisestä erästä kaksi nimiinsä, mutta joutui kuitenkin tyytymään 2-4 tappioon. Semifinaalissa Ville Pirilä ja finaalissa Tuure Lappalainen eivät pystyneet Suomen ykkösnyrkkiä hidastamaan vaan Robin matkasi 4-0 voitoilla kauden viidennen osakilpailun voittoon. Tonen semifinaalisijoitus meni Joona Koskelalle.
Robin Hull on kahden vuoden rankinglistalla voittanut kaikki kilpailunsa mihin on osallistunut ja tällä kaudella jo neljä rankingkilpailua. Hän ei ole kuitenkaan kokonaisrankingin piikkipaikalla vähäisemmän aktiivisuuden vuoksi vaan listan ykkösenä jatkaa Joensuun Jirka Maaranen.
Hull osallistuu maaliskuun alussa Espanjan Gandiassa pelattaviin EM-kisoihin. Muut Suomen edustajat ovat Jirka Maaranen, Vilke Pirilä, Patrik Tiihonen ja Juha Erkinmikko sekä juniorisarjoissa Vilho Ylitalo ja Eino Vuoristo.
Top16:
1. | Hull Robin | ABTku | Kangasala |
2. | Lappalainen Tuure | WCS | Turku |
3. | Koskela Joona | OB | Oulu |
3. | Pirilä Ville | KeraS | Vantaa |
5. | Erkinmikko Juha | CSS | Helsinki |
5. | Hummastenniemi Janne | CSS | Vantaa |
5. | Järvi Niko | KoKa | Kokkola |
5. | Salo Pertti | CSS | Helsinki |
9. | Haukimäki Ville | KeraS | Helsinki |
9. | Kananen Jani | TS | Nokia |
9. | Lehto Juha | SaBik | Salo |
9. | Leinonen Tomi | CSS | Espoo |
9. | Maaranen Jirka | JSA | Joensuu |
9. | Savonen Toni | WCS | Turku |
9. | Tiihonen Patrik | Jyvis | Jyväskylä |
9. | Ylitalo Vilho | TBO | Oulu |
BREAKS
Robin Hull | 129, 111, 105, 100, 92, 75, 50, 42, 38, 33, 33, 33 |
Tuure Lappalainen | 85, 46, 43, 37, 33, 37, 38, 36, 33 |
Ville Pirilä | 77, 44, 37, 32, 32 |
Jirka Maaranen | 71 |
Janne Hummastenniemi | 68, 52, 44, 36, 35, 32, 32, 32, 32 |
Joona Koskela | 68, 50, 49, 41, 38, 38, 36, 35, 34, 33, 32, 32 |
Toni Savonen | 67, 43, 32 |
Vilho Ylitalo | 59, 52, 39, 32 |
Niko Järvi | 57, 39, 38, 35 |
Ville Haukimäki | 53 |
Esa Kaikumaa | 49, 31 |
Patrik Tiihonen | 46 |
Jani Kananen | 45, 43 |
Juha Erkinmikko | 42, 41, 32, 32, 30 |
Juha Räinä | 41, 31, 30 |
Jason Sormunen | 41 |
Kari Keinänen | 39, 30 |
Pessi Lyyra | 37, 34 |
Antti Tolvanen | 37, 37, 33, 32, 31, 30 |
Tuukka Miettinen | 37 |
Janne Häkkinen | 36 |
Matti Rajainmäki | 33 |
Khoshsefat Youset | 32 |
Marko Peltoniemi | 32 |
Eelis Lappalainen | 32 |
Sebastian Kulmanen | 32 |
Pertti Salo | 31, 30 |
