Nuorisotalojen 8-pallon SM-kilpailut pelattiin Tampereella

14.10.2026

Nuorisotalojen 8-pallon SM-kilpailut kokosivat sunnuntaina 11.10.2026 Tampereen Galaxie Centeriin yhteensä 19 joukkuetta. Suomen mestaruuksista kilpailtiin kolmessa sarjassa: vuonna 2008 ja myöhemmin syntyneiden sarjassa oli yhdeksän joukkuetta ja vuonna 2011 ja myöhemmin syntyneiden sarjassa kahdeksan. Tyttöjen sarjaan tuli valitettavasti vielä kilpailuaamuna peruutus, minkä vuoksi mukana oli tällä kertaa vain kaksi joukkuetta.

Nuorisotalojen biljardin SM-kilpailuilla on yli kaksikymmentävuotinen historia. Tapahtuma tuo eri paikkakuntien nuoret yhteen biljardin äärelle ja tarjoaa nuorisotaloilla harrastaville mahdollisuuden osallistua valtakunnalliseen kilpailuun.

Suomen mestaruudet Keuruulle ja Espooseen

Vuonna 2008 ja myöhemmin syntyneiden sarjan Suomen mestaruuden voitti Keuruun Kipinä. Hopealle sijoittui Spotti Lempäälä. Pronssia saavuttivat Helsingin Pitäjänmäen nuorisotalon Pitsku ja Hyvinkään Spotti 1.

Vuonna 2011 ja myöhemmin syntyneiden sarjassa kultaa voitti Espoon Soukan joukkue Soukka 1 ja hopeaa Oriveden Megismankelit. Pronssille sijoittuivat Soukka 2 Espoosta ja Café & Club Pool Roomin joukkue Tampereelta.

Tyttöjen sarjan Suomen mestaruuden voitti Soukka Espoosta ja hopealle sijoittui OriVarsat Orivedeltä.

Soukan vahva menestys sai jälleen jatkoa kahdella Suomen mestaruudella ja yhdellä pronssilla. Soukka on kaikkien aikojen menestynein nuorisotalo näiden SM-kilpailujen yli kaksikymmentävuotisessa historiassa.

Iso kiitos kilpailun mahdollistajille

Suomen Biljardiliitto kiittää lämpimästi Galaxie Unitedin Ville Lahtea, joka hoiti erinomaisesti hieman haastavan kilpailuformaatin kilpailunjohdon.

Erityinen kiitos kuuluu myös Tampereen Galaxie Centerille ja ravintolapäällikölle Joni Niemiselle, joka avaa vuosi toisensa jälkeen ovensa nuorille normaalien aukioloaikojensa ulkopuolella ja mahdollistaa heille heidän ansaitsemansa kilpailuolosuhteet. Tämä pitkäjänteinen tuki on nuorisotalojen kilpailutoiminnalle arvokasta.

Kiitos kaikille pelaajille ja mukana olleille ohjaajille sekä onnittelut mitalisteille!

Nuorisotoiminta jatkuu ja uudistuu

Kilpailupäivän aikana toivottiin kovasti tapahtumalle jatkoa, ja sitä on iloksemme luvassa. Vaikka tarkoituksena on uudistaa koko nuorisotoiminnan konseptia vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita, toiminta ei missään nimessä ole vähenemässä.

Nuorisotilat ovat yksi tärkeimmistä pelaajapolun lähtöpaikoista. Lukuisat Suomen parhaimmistoon kuuluvat biljardipelaajat ovat saaneet ensikosketuksensa lajiin juuri nuorisotalolla. Nuorisotalojen biljarditoiminnan tukemisella ja yhteistyöllä nuorisotoimen kanssa on siksi suuri merkitys lajin tulevaisuudelle.

Kilpailupäivän keskustelut nuorisotoimen työntekijöiden kanssa vahvistivat, kuinka tärkeä osa heidän toimintaympäristöään biljardi on. Nuorisotaloilla pelataan aktiivisesti, ja lajin moninaiset hyödyt tunnistetaan siellä, missä moni nuori tutustuu biljardiin ensimmäistä kertaa. Näitä kokemuksia haluamme hyödyntää myös tulevan toiminnan suunnittelussa.

Tulevien vuosien nuorisotoiminnan suunnitelmista tiedotamme tarkemmin valmistelun edetessä. Tavoitteena on huomioida nuoret entistä paremmin ja tavoittaa yhä useampi heistä mukaan biljarditoimintaan.