Sasu Hietamies on valittu joulukuun pelaajaksi.

2.3.2020

Sasu Hietamies
Sasu Hietamies

Nuori lappeenrantalainen, 13 vuotias Sasu Hietamies (FBT) , on nuoresta iästään huolimatta kova vastus monelle kilpakumppanilleen. Hän on kehittynyt nopeasti ja pelannut ahkerasti myös yleisen sarjan kilpailuissa, ollen divarien rankinglistalla hienosti yhdeksännellä sijalla.

1. Miten ja missä sait ensimmäiset kosketukset biljardiin? 

- Senioreissa jo vuosia pelannut iso-enoni Seppo Kärmeniemi sai 70-vuotislahjaksi pienen biljardipöydän. Hän jätti sen meille kotiin ja sillä pelailin, opettelin mm. hyppylyöntejä. 

- Iso-eno sanoi, että kun vähän kasvan, hän vie minut pelaamaan isolle pöydälle. Heti ensimmäisellä kerralla hän näki, että minulla on oikeaa otetta. 

- Pian olin jo aloittelijoiden viikkokisoissa ja normi viikkokisoissa Biljardisali Foulissa. Foulin junnukouluna tunnettu, Harri Sopasen vetämä "Potterin koulu", antoi seuraavan sysäyksen eteenpäin. Lisäksi valmentaja Sami Karttunen on vuosien varrella pitänyt treenipäiviä sekä opastanut EM-kisoihin ja olen tehnyt treenejä Samin opastusten mukaan. 

- Pian lähdin kokeilemaan taitojani Foulissa järjestettäviin haastajasarjan kilpailuihin ja muutamaa kuukautta myöhemmin osallistuin ensimmäisiin junnujen 8-pallon SM-kisoihin Tampereella. Ne menivät yllättävän hyvin ja olin viides. Silloin olin 9-vuotias. 

 

2. Olet pelannut vasta pari vuotta, mutta noussut jo yleisessä sarjassa divarin kärkikastiin. Miten se on ollut mahdollista?

- Tykkään treenaamisesta. Olen harjoitellut tunnollisesti ja määrätietoisesti. Olen edennyt pikkuhiljaa, askel kerrallaan kovempiin kisoihin. 

- Aluksi kävin vain junnukisoja ja lähellä olevia haastajasarjan kisoja. Sitten kun nousin divarirankinglistan 100 parhaan joukkoon, enkä enää päässyt haastajasarjan kisoihin, menin 2-divareihin Kotkaan, Lahteen, Vantaalle... Niissä sain joitakin palkintosijoja. Pari kertaa taisin käydä myös yleisissä kisoissa kokeilemassa. 2019 syksyllä sain liiton villinkortin 1-divareihin. Siellä on tullut onnistuneita pelejä. 

- Lisäksi minulla on ollut tuuria, kun olen saanut osallistua Juho Nykäsen Kotkassa järjestämille kansainvälisille biljardileireille, joita ovat pitäneet Johan Ryusnik sekä Alex Lely. Ne ovat olleet mahtavia kokemuksia. 

 

3. Missä osa-alueissa tunnet olevasi biljardipöydällä parhaimmillasi? Entä mitä pitää kehittää vielä?

- Vahvuuteni on järjestelmällinen harjoittelu. Olen tunnollinen ja suunnitelmallinen, enkä anna periksi jos joku ei suju. Olen kiinnostunut kilpabiljardista urheilulajina ja ymmärrän mitä se tarkoittaa. Peruskunto, lihaksisto, ravinto, lepo, rentoutuminen kuuluvat treenien ja kisojen oheen. Olen perehtynyt aiheeseen lukemalla/kuuntelemalla asiaa käsitteleviä kirjoja. 

- Biljardipöydän ääressä kehitettävää vaativat erityisesti aloituslyönti ja hyppylyönti. Sekä henkisellä puolella fokuksen säilyttäminen koko kilpailun ajan. 

 

4. Mikä biljardissa on parasta ja mistä haaveilet biljardissa? 

- Se on hauskaa, olen saanut uusia kavereita. Parasta on kun saan pelata kovien pelaajien kanssa. 

- Olemme saaneet tehdä yhdessä junnukisareissuja Hollantiin, Pietariin ja Pohjois-Kyprokselle. Pari vuotta sitten pääsin myös Osloon PM-kisoihin, siellä olin 5. 

- Haaveeni on tulla biljardin ammattilaiseksi. 

 

5. Kuinka paljon harjoittelet / pelaat viikoittain? 

- Harjoittelen keskimäärin 15-20 tuntia viikossa, riippuen siitä onko minulla kisoja viikonloppuna.