Kehitysvammaisten biljardin SM kilpailu

31.1.2014

Viime vuoden kehitysvammaisten SM kilpailun voittajat Niina Kaislehto sekä Tomas Hietanen
Viime vuoden kehitysvammaisten SM kilpailun voittajat Niina Kaislehto sekä Tomas Hietanen

Jo kymmenettä kertaa pelattava kehitysvammaisten biljardin SM kilpailu järjestetään torstaina 6.2.2014 klo 9 alkaen Helsingissä. Pelipaikkana edelleen Ritz Biljardi, Eteläinen Hesperiankatu 22, 00100 Helsinki

Kilpailuun on tällä hetkellä ilmoittautunut jo 74 pelaajaa eri puolilta Etelä-Suomea useista eri toimintakeskuksista. Kilpailun ylivoimaisin menestyjä on Tomas Hietanen, joka on voittanut kilpailun jo seitsemän kertaa ollen kahdeksan kertaa mukana kilpailussa.

Kehitysvammaisten biljardin SM kilpailu on aina ollut vuoden kohokohta pelaajien poikkeuksellisen antaumuksen takia. Pelaajat paitsi pyrkivät itse suoriutumaan pelaamisesta mahdollisimman hyvin he myös kannustavat toisia pelaajia esimerkillisesti. Oma otteluvoitto on suunnattoman ilon aihe, mutta samalla vastustajan tappiolle osataan antaa arvo ja lohdutuksen sanat. Myös yleinen ilo kenen tahansa onnistumisesta on vaikuttavaa.

Ritz Biljardi on yksi kolmesta kilpailun tukipilareista. Kilpailu on järjestetty samassa pelipaikassa kaikkina vuosina. Kilpailun 10-vuotisjuhlassa onkin tarjolla ainakin kakkukahvit kaikille osallistujille sekä pelaajille biljardiaiheisia palkintoja.

Toisena kantavana voimana on alun perin idean isä Pekka Leisti, joka Riilahden toimintakeskuksen kanssa aloitti kilpailutoiminnan. Riilahdessa Leisti onkin todennut biljardin olevan erittäin hyvä terapeuttinen ja kehittävä elementti jota käytetään myös motivoinnissa muiden työtehtävien suorittamisessa. Eli jos teet oman työsi sovitusti, pääset pelaamaan biljardia. Ja tämä toimii.

Kolmantena osapuolena tapahtuman takana on Suomen Biljardiliitto ry. Tänä vuonna liiton yhteistyökumppani Biljardihuolto Oy sponsoroi pelaajille mm. 30 biljardikeppiä ja keppilaukkua sekä muita biljardiaiheisia palkintoja.

Tervetuloa seuraamaan vuoden biljardikohokohtaa Ritz Biljardiin torstaina 6.2.2014 klo 09.00 alkaen.