Suomen mitaliltili karttui jälleen Poolin EM-kilpailuista

Joni Ahola
23.3.2017

Poolbiljardin EM-kilpailujen 10-pallo saatiin päätökseen myöhään keskiviikkoiltana ja Suomen mitalilaariin satoi jälleen arvometallia, tällä kertaa Jouni Tähti lunasti odotuksiaan valloittamalla pyörätuolisarjan kilpailusta pronssisen mitalin. 

teksti: Tommi Lamminaho

Mitali oli Suomen joukkueelle toinen pronssinen EM-turnauksessa, jotka jatkuvat tänään torstaina 8-pallon otteluilla.

Tähti kommentoi: ”Alkukierroksen pelit olivat raskaita hieman pieleen menneiden lentojen ja lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen mutta onnistuin kuitenkin ottavaam mukavantuntuiset voitot ja pääsin puhtaalla pelillä semifinaaliin.”

Semifinaalissa Tähden tie nousi kuitenkin pystyyn tiukan taistelun jälkeen Ison-Britannian Roy Kimberleytä vastaan erin 5-6. Suomalainen oli jo 3-5 häviöllä mutta nousi ratkaisuerään asti sen kuitenkin häviten.

Tähti on yksi kautta aikain menestyineimpiä urheilijoita sarjassaan. Tähti on urallaan voittanut 18 Euroopan mestaruutta 15 vuoden kuluessa ja vaikka kilpailu onkin kovaa, Jounilta voidaan odottaa jälleen täydennystä kultamitalisarakkeeseen.

Tähden ottelut 10-palloturnauksessa:

1. kierros Jouni Tähti - Walkover
2. kierros Tähti 5 - 0 Emil Malanowski ( POL)
3. kierros Tähti 5 - 2 Fred Dinsmore (IRL)
Semifinaali: Tähti 5 - 6 Roy Kimberley (GBR)

Miesten sarjassa 10-pallo sujui hieman mollivoittoisesti, parhaina sijoituksina Kim Laaksosen ja Jani Uskin jaetut sijat 17. - 32. Molemmat hävisivät tuleville semifinalisteille, Laaksonen niukasti Viron Denis Grabelle erin 6-8 ja Uski Ruotsin Christian Sparrenloev-Fischerille 3-8. 

Naisten sarjassa Tiia Toivanen sijoittui sijalle 33.-49 ja Emilia Leppänen sijalle 25.-32.

Lopulliset sijoitukset, poolbiljardin EM-kilpailut 10-pallo:

Pyörätuolisarja:

  1. Kurt DeClerk (BEL)
  2. Roy Kimberley (GBR)
  3. - 4. Jouni Tähti & Fred Dinsmore (IRL)

Miehet:

  1. Marc Bijsterbosch (NED)
  2. Christian Sparrenlöv-Fischer (SWE)
  3. - 4. Denis Grabe (EST) & Francisco Sanchez Ruiz (SPA)

Suomalaisten sijoitukset:

17.-32. Kim Laaksonen & Jani Uski
33.-64. Petri Makkonen
65.-96. Ville Hämäläinen

Naiset:

  1. Amalia Matas (SPA)
  2. Ana Gradisnik (SLO)
  3. - 4. Olivia Szuprynska (POL) & Kateryna Polovinchuk (UKR)

Suomalaisten sijoitukset:

25.-32. Emilia Leppänen
33.-49. Tiia Toivanen

Lisätietoja antaa Tommi Lamminaho, lajipäällikkö, poolbiljardi numerossa 0408295494 tai sähköpostitse tommi.lamminaho@gmail.com.