Kaisa MM kilpailun alkuun viisi päivää

17.10.2016


Järjestyksessä kolmannet kaisabiljardin maailmanmestaruuskilpailut pelataan Helsingissä, hotelli Presidentissä lokakuun 21-23. päivinä.

Kaisabiljardin MM-kilpailu 21-23.10.2016 Helsinki, hotelli Presidentti

Kilpailu on pidetty kaksi kertaa aikaisemmin vuosina 2010 sekä 2013, molempina kertoina Kotkan Konserttitalolla. Vuoden 2010 maailmanmestaruuden voitti Marko Rautiainen ja vuonna 2013 Marko Lindberg.

Hotelli Presidentti tarjoaa upeat puitteet kilpailulle

Hotelli Presidentin kabinetteihin pystytetään 8 pelipöytää, jotka ovat hankittu juuri MM kilpailua varten. Pelaajia tulee olemaan yhteensä 90, jotka ovat saaneet paikkansa kaisan kokonaisrankinglistan perusteella, kuluvan kauden rankingosakilpailun menestyksestä tai MM-karsintakilpailuista. Kotimaisten pelaajien lisäksi kilpailuun tulee ulkomaisia pelaajia Venäjältä, Latviasta ja Virosta. Yksi mielenkiintoisimmista ulkomaisista pelaajista on pyramidibiljardin naisten nelinkertainen maailmanmestari, pietarilainen Olga Milovanova, joka osallistuu ensimmäistä kertaa kaisan MM-kilpailuun.

Kilpailupaikan valmistelu ja pelipöytien kasaaminen aloitetaan jo keskiviikkona kun ensimmäiset ottelut pelataan perjantai-aamuna. Tällä varmistetaan että pelipöydät saavat asettua paikoilleen hyvissä ajoin ja jolla myös taataan pöytien tarkka vaaitus. Kilpailutapahtumasta toteutetaan myös livelähetys internetiin, jonka kautta otteluita ja tuloksia voi seurata reaaliajassa. Kilpailua voi tulla myös vapaasti seuraamaan paikan päälle.

Kilpailuaikataulu

Perjantaina 21.10.2016 klo 10.00 avajaiset, jonka jälkeen pelit alkavat jatkuen noin klo 22.00 saakka.

Lauantaina 22.10.2016 ottelut alkavat klo 10.00 jatkuen noin klo 22.00 saakka.

Sunnuntaina 23.10.2016 semifinaalit klo 10:00, finaali klo 13:00

Yleistä kaisabiljardista
Kaisa on yksi biljardin lajimuodoista joka on lähtöisin Venäjältä n. 1800-luvulta. 1980-luvulle asti kaisa olikin ainoa Suomessa kilpatasolla pelattava pussitusbiljardimuoto. Pool ja snooker tulivat ryminällä Suomeen 1980-luvulla ja ne paitsi lisäsivät yleisesti biljardin harrastajamäärää, niin veivät samalla suosiota kaisalta. Nuorisotilat, ravintolat, ym. täyttyivät pool-pöydistä ja kaisapöytien määrä julkisissa tiloissa romahti.

Kaisan suosio on vaihdellut vuosikymmenten aikana suuresti ja välillä siitä on puhuttu jopa `kuolevana lajina´, joka jää muiden lajien jalkoihin. Kaisa on kuitenkin pitänyt sitkeästi pintansa ja jatkaa edelleen arvostettuna pelimuotona suomalaisessa biljardissa. Vuonna 2010, 2013 (ja nyt 2016) järjestettyjen MM- kilpailujen, Casino Kaisa tournamentin (2014) ja muiden onnistuneiden tapahtumien myötä lajin arvostus on kasvanut paljon muiden lajien pelaajien silmissä. Aiemmat MM-kisat ja myös tuore pallouudistus ovat herättäneet uutta kiinnostusta lajia kohtaan myös ulkomailla ja lajilla onkin hyvät mahdollisuudet herätä uudelleen eloon myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Suomessa on tällä hetkellä 100-150 kilpailukäytössä olevaa kaisapöytää, joista suuri osa on uudenmallisia tai sellaisiksi modifioituja. Kaisaa vähintään kerran kuussa pelaavia pelaajia on tällä hetkellä arviolta reilu 1000 henkilöä, ja kauden aikana liiton alaisiin kilpailuihin osallistuu noin 400 eri pelaajaa.

Säännöt lyhyesti

Kaisa-biljardin yksi suurimmista eroista moneen muuhun lajiin verrattuna on, että molemmilla pelaajilla on käytössä oma lyöntipallo, eli kivi. Kaisassa on käytössä viisi palloa; keltainen pallo (Kaisa), kaksi punaista palloa ja kaksi valkoista palloa (pelaajien henkilökohtaiset lyöntipallot, jotka on numeroitu 1 ja 2). Peliä pelataan 60:n pisteeseen. Pisteitä saa pallojen pussituksista ja lisäpisteitä pussituksen yhteydessä hankituista `nakeista´ eli lisäkosketuksista muihin palloihin. Jokaista lyöntiä ennen pitää etukäteen ilmoittaa eli ”maalata”, mitä palloa yrittää ja mihin pussiin. Lisäksi Kaisassa hyväksytyssä lyöntisuorituksessa pitää kertoa, miten kyseinen ”maalattu” pallo menee pussiin. Mikäli pussituksessa käytetään vallia/valleja tai toisia palloja, pitää kaikki nämä kertoa ”maalauksessa” etukäteen jotta pussitus olisi hyväksyttävä. ”Nakkeja” ei tarvitse erikseen maalata.

Kaisapöydän koko on 10ft, eli pöytä on kooltaan n.300cm x 150cm. Kaisapallon halkaisija on 67mm ja kulmapussien suosituskoko on 69-70,5mm, keskipussien 77-79mm. Pussittaminen on siis erittäin haastavaa, jonka vuoksi kaisa onkin erittäin taktinen pelimuoto. Pelissä pyritään saamaan vastustajan lyöntipallo hankalaan paikkaan pöydällä ja oma lyöntipallo asemaan, josta pussittaminen ja sarjan rakentaminen olisi mahdollisimman helppoa. Tämän vuoksi peli voi mennä hetkeksi jäihin, kun pelaajat pelaavat turvapeliä shakkimaisilla siirroilla. Kaisaerän peliaika on rajattu 60 minuuttiin. Mikäli kumpikaan pelaaja ei pääse 60 pisteeseen siihen mennessä, voittaja ratkaistaan voittolyöntikilpailulla.

Kaisa MM karsintakilpailut

Kaisan MM kilpailussa järjestetään 12 yleistä ja yksi naisten karsintakilpailua eri puolilla maata, joista parhaat pelaajat ovat lunastaneet paikkansa itse MM kilpailuun.

MM-karsintakilpailuiden tuloksia http://kaisa.sbil.fi/kaisa-mm/mm-karsinnat/

Kilpailusivusto on osoitteessa http://www.kaisamm.fi/

Hotelli Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, 00100 Helsinki https://www.sokoshotels.fi/fi/helsinki/sokos-hotel-presidentti

 

Lisätietoja tarvittaessa

Tuomas Komi

Kaisabiljardin lajipäällikkö, MM-kilpailun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja

puh. 041 4323 669

email tuomas.komi@gmail.com