Robin Hull, taas huikea voitto

26.6.2014

Robin Hull
Robin Hull

Suomen snookerammattilainen Robin Hull voitti Wuxi Classic turnauksessa Kiinan Cao Yupengin 5-1

Robin Hull jatkaa huippuesityksia snookerin Kiinan Wuxi Classic ammattilaisturnauksessa. Turnauksen kolmannella kierroksella kaatui isäntämaan Cao Yupeng selvästi 5-1.

Näin Robin Hull eteni jo turnauksessa kahdeksan parhaan pelaajan joukkoon. Seuraavaksi Hull saa vastaansa englantilaisen Joe Perryn. Ottelu pelataan torstaina 27.6.2014 klo 14.30 Suomen aikaa.

Robin Hull eteni 5-1 voitolla Wuxi Classicin puolivälieriin. Tämänpäiväisessä ottelussa kaatui kiinalainen Cao Yupeng, joka pelasi viime vuonna samaisessa turnauksessa itsensä välieriin asti. Hull aloitti vahvasti tekemällä ensimmäiseen erään 87 pisteen sarjan. Kolmas erä meni Caolle, mutta tämän jälkeen ottelu oli Hullin hallinnassa.

Hull johtaa edelleen breikkilistaa eilisessä ottelussa tekemällään 139 pisteen sarjalla.

Robin Hull on kaksi kertaa aiemmin pelannut ammattilaissarjan puolivälierissä: vuoden 2003 Welsh Openissa ja vuoden 2006 Malta Cupissa.