15.03.2009 Aki Heiskanen teki huiman 235 pisteen sarjan Straight Poolissa!!

EM-kilpailuun valmistautuva Aki Heiskanen teki tänään kotimaisen poolbiljardin historiaa. Harjoitusottelussa Jesse Kivelää vastaan syntyi pisin lyöntisarja joka Suomessa on koskaan tehty: 235 pistettä! Tyytyväinen Heiskanen kertaa pelin tapahtumia,"Annoin Jesselle sata pistettä eteen ja pelattiin 150 pisteeseen. Jesseltä puuttui noin 12 pistettä ja minulla oli kasassa noin 40 pistettä. Sanoin yhtäkkiä Jesselle että nyt laitan pelin poikki". Niin todella kävikin ja lisäksi Heiskanen jatkoi lyöntisarjaa vaikka oli saavuttanut jo 150 pisteen rajan. Huikea sarja päättyi tilanteessa jossa Heiskanen pussitti ylikeskelle ja tämän jälkeen kivi karkasi huonoon asemaan. Aikaa koko suoritukseen meni noin puolitoista tuntia.

235 pisteen sarjan tekeminen ei ole maailmallakaan kovin yleistä, siihen pystyvät vain muutamat lajin huippunimet. Suorituksellaan Heiskanen heitti kovan haasteen kilpakumppaneilleen.

--
Marko Muukka

Muokattu 15.03.2009 12:35

Takaisin