|
Uutiset 21.02.2011 Mikko Hämäläinen pelasi jo kauden kolmanteen täysosumaan
Kaisan RG-kisoissa ratkottiin kauden kymmenes osakilpailu Rovaniemen turnauksessa ja pohjoisten RG-kilpailuja on hallinnut suvereenilla tavalla Oulun Biljardikerhon Mikko Hämäläinen. Vuoden 1995 Kaisan Suomenmestari pelasi vasta kauden kolmannen RG-kilpailunsa, mutta samalla nappasi myös kauden kolmannen voittonsa ja nosti itsensä RG-listalla jo hienosti kolmanneksi. Mikko Hämäläinen kukisti sunnuntaina 20.2. iltapäivällä käydyssä finaalissa kotiseura RBK:n edustajan Kari "Löpre" Kallion lukemin 60-40. Löpre on tilastollisesti eniten Rovaniemessä RG-kisoja voittanut pelaaja, mutta tällä kertaa hän sai todeta Hämäläisen paremmakseen kaksi kertaa turnauksessa. Hämäläinen puolestaan kärsi vasta kauden toisen tappionsa 31:sta pelaamastaan pelistään heti kisojen avauskierroksella Hyvinkään Juha Laitilalle. Rankinglistalla tapahtui muutos myös piikkipaikalla, kun Kokkolan Tero Kiviaho ohitti Hyvinkää Simo Hämäläisen. Mielenkiintoista nähdä säilyykö Mikon loistava vire kauden loppuun asti ja pystyykö hän vielä voittamaan koko kauden kokonaisrankingin ja kenties myös kaisan suomenmestaruuden kuudentoista vuoden jälkeen uudelleen.
Takaisin
Seuraava RG-kilpailu pelataan Kouvolassa (Red Ball Open) 19.-20.3.2011 Muokattu 21.02.2011 09:51 |
||||||














