|
Uutiset 14.02.2011 Jesse Kivelä Junioreiden 8-pallon Suomenmestariksi
Lauantaina 12.2.2011 Hämeenlinnan Rock Ball- biljardisalilla ratkottiin junioreiden alle 16 -vuotiaiden 8-pallon Suomenmestaruus. Kilpailuun oli ilmoittautunut 6 pelaajaa, joten pelattiin yhdessä lohkossa kaikki kaikkia vastaan periaatteella siitä neljän parhaan jatkaessa semifinaaleihin.
Takaisin
PmPA:ta edustava Jesse Kivelä aloitti päivänsä pelaamalla seurakaveriaan Miikka Myllymäkeä vastaan voittaen ottelun lukemin 5-2. Toisella kierroksella vastaan asettui niinikään PmPA:ta edustava Jesse Huttunen, jolle Kivelä joutui taipumaan numeroin 4-5. Tie kohti lohkovoittoa jatkui otteluilla BrL:n Vili Puumalaista vastaan 5-0, Lunan Santtu Pyykköstä 5-0 ja BCK:n Eetu Piipposta ottelussa lohkovoitosta asiaan kuuluvan tiukasti kontrassa 5-4. Semifinaaleihin asettui parit Kivelä- Huttunen, Myllymäki- Piipponen. Kivelä aloitti oman semifinaalinsa kahdella aloituspartilla ja jatkoi vakuuttavasti voittoon luvuin 6-1. Miikka Myllymäen hyvät esitykset saivat jatkoa, ja toisessa semifinaalissa kaatui Eetu Piipponen numeroin 6-2. Näillä tuloksilla tamperelais-finaaliin… Finaalissa Kivelä osoitti olevansa todella kovassa kunnossa, kiitos hyvän ja huolellisen harjoittelun sekä ”Kummisedän” Aki Heiskasen viimeistelyn näihin kisoihin. Vahvan pelin jälkeen luettiin tulokseksi 7-2 ja näin Suomen parhaaksi 8-pallon Junioritaitajaksi kruunattiin ansaitusti tamperelainen Jesse Kivelä! Oikealla SM voittaja Jesse Kivelä SM hopeata saavuttaneen Miikka Myllymäen kanssa Kaiken kaikkiaan nähtiin todella hyvää biljardia, siitä kertonee useat aloituspartit ja ne taas kertoo junioreiden olevan tiellään pelimiehiksi todella pitkällä ja tason olevan vähäisestä lukumäärästä riippumatta todella kova. Kirkkaimpien mitaleiden saavuttamiseksi tässä sarjassa on onnistuttava kaikilla osa-alueilla ja oltava huolellisesti valmistautunut. Tulokset: 1. Jesse Kivelä, PmPA 2. Miikka Myllymäki, PmPA 3. Jesse Huttunen, PmPA 3 Eetu Piipponen, BCK 5 Santtu Pyykkönen, Luna 6. Vili Puumalainen BrL Kiitokset Rock Ball- biljardisalille hyvistä peliolosuhteista ja joustavasti sujuneen kilpailun järjestämisestä! -Gösta Huttunen- ----------- Myös Kaisassa ratkaistiin nuorten Suomenmestari saman viikonlopun aikana. Uudeksi mestariksi kruunattiin Porvoon Lokit seuraa edustava Kalle Vainio. Tulokset: 1. Vainio Kalle Lokit 3/180 2. Lakka Juuso KouBK 2/216 3. Pöyhönen Aki BK 1/118 4. Vartia Joonas HyvBK 0/74 Kaisan Nuorten Suomenmestarit kautta aikain: 1976 Lennart Grünn 1977 Markku Juhanila 1978 Markku Koponen 1979 J. Mäenpää 1980 P. Hänninen 1981 Jarmo Lahtinen 1982 Kari Johansson 1983 M. Ruotsalainen 1984 Jarkko Pipinen 1985 M. Moberg 1986 Jarkko Pipinen 1987 Jarkko Pipinen 1988 M. Mantere 1989 T. Koponen 1990 J. Turunen 1991 J. Turunen 1992 Pasi Kulmala 1993 Y. Miettinen 1994 Y. Miettinen 1995 A. Panula 1996 A. Panula 1997 Jussi Tyrkkö 1998 Petri Pohjola 1999 Vesa Harjula 2000 Jarno Ahola 2001 Janne Kähkönen 2002 Janne Kähkönen 2003 Janne Stenberg 2004 Jari Timonen 2005 Simo Hämäläinen 2006 Petri Makkonen 2007 Petri Makkonen 2008 Petri Makkonen 2009 Juuso Lukkari 2010 Juuso Lakka 2011 Kalle Vainio Muokattu 19.02.2011 12:19 |














