13.12.2010 Eurooppa voitti Mosconi Cupin

The 2010 PartyCasino.com Mosconi Cup, 9-12.12.2010, York Hall in Bethnal Green, east London, England.

Mika Immosen tähdittämä Euroopan joukkue on voittanut Yhdysvallat perinteisessä Mosconi-cupissa, jossa maanosien unelmajoukkueet kohtaavat toisensa vuosittain. Tänä vuonna oli euroopan vuoro järjestää kilpailut ja kisapaikaksi oli valittu perinteikäs, 1929 rakennettu York Hall Lontoossa. Maailman eliittiin kuuluva Mika Immonen on pelannut Euroopan joukkueessa jo vuodesta 1996 lähtien joka vuonna, lukuun ottamatta vuotta 2007.

Kuva: Mika Immonen



Itse kilpailu eteni jokseenkin sekavissa merkeissä, kun viime vuosien varmimmat pelitasonsa säilyttäjät sortuivat melko karkeisiin virheisiin ja peli aaltoili välillä pelkkien pelivirheiden vuoksi. Lopulta kilpailut kuitenkin huipentuivat kummankin joukkueen osalta tasokkaaseen pool-biljardiin, ja kotikenttäedun turvin Eurooppa puristi hienoon voittoon. Euroopan joukkueen paras pelaaja oli tänä vuonna Ison-Britannian Darren Appleton. Hänet valittiin myös turnauksen parhaaksi pelaajaksi. ”Mosconi Cuppia ei pysty voittamaan ellei pelaa joukkueelle. Tänä vuonna yleisö oli mahtavaa ja ainakin minä pelaan parhaiten suurelle yleisölle. Euroopan joukkueeseen on aina hankalaa päästä, mutta toivottavasti pääsen ensi vuonna mukaan kun voitin turnauksen parhaan pelaajan tittelin” Kertoo heti tuoreeltaan Appleton.

Kuva: Darren Appleton


Immonen kertoi jännittäneensä Ralf Souquet:n viimeisiä lyöntejä turnauksen ratkaisevassa pelissä valtavasti. ”Olen valtavan iloinen että hän teki ratkaisevat pallot!” Immoselle pelaaminen York Hall:ssa oli kuitenkin hieno kokemus, viimeksi Mika pelasi areenalla kahdeksan vuotta sitten. ”Yleisö oli mahtava! He olivat kehitelleet jopa lauluja, jokaiselle pelaajallekin oli valmistettu oma laulunsa!” Iloitsi Immonen voiton jälkeen.

Torstai, 9.12.2010

1 Team Europe - Team USA 6-5 Europpa johtaa 1-0.

2 Nick van den Berg / Ralf Souquet - Dennis Hatch / Rodney Morris 4-6 USA tasoittaa 1-1

3 Mika Immonen - Corey Deuel 4-6 USA johtoon 1-2

Perjantai, 10.12.2010

4 Darren Appleton / Karl Boyes - Shane Van Boening / Johnny Archer 6-3 Eurooppa tasoittaa 2-2

5 Ralf Souquet - Johnny Archer 5-6 USA johtoon 2-3

6 Ralf Souquet / Darren Appleton - Rodney Morris / Corey Deuel 6-5 Eurooppa tasoittaa 3-3

7 Nick van den Berg - Shane Van Boening 5-6 USA johtoon 3-4

Lauantai, 11.12.2010

8 Mika Immonen / Karl Boyes - Dennis Hatch / Johnny Archer 5-1 Eurooppa tasoittaa 4-4

9 Mika Immonen / Ralf Souquet - Johnny Archer / Corey Deuel 2-5 USA johtoon 4-5

10 Karl Boyes - Rodney Morris 5-2 Eurooppa tasoittaa 5-5

11 Darren Appleton / Nick van den Berg - Shane van Boening / Dennis Hatch 4-5 USA johtoon 6-5

12 Ralf Souquet / Karl Boyes - Johnny Archer / Rodney Morris 5-4 Eurooppa tasoittaa 6-6

13 Darren Appleton - Dennis Hatch 5-4 Europpa johtoon 7-6

14 Mika Immonen / Nick van den Berg - Shane van Boening / Corey Deuel 5-1 Eurooppa johtoon 8-6

Sunnuntai, 12.12.2010

15 Mika Immonen - Rodney Morris 6-1 Eurooppa johtoon 9-6

16 Karl Boyes - Johnny Archer 5-6 Eurooppa johtaa edelleen 9-7

17 Nick van den Berg - Dennis Hatch 5-6 Eurooppa johtaa enää 9-8

18 Darren Appleton - Shane van Boening 6-2 Europpa johtoon 10-8

19 Ralf Souquet – Corey Deuel 6-4 Eurooppa voittaa 11-8!

Mosconi Cup on pelattu Euroopan ja USA:n joukkueiden välillä vuodesta 1994 lähtien. Turnauksessa pelataan joukkue, sekä kaksinpelejä. Turnauksen voittaa joukkue joka saavuttaa ensin 11 otteluvoittoa. Euroopan joukkue on voittanut Mosconi Cupin nyt yhteensä viisi kertaa.









Kuvat: Luke Riches matchroom.com

Muokattu 15.12.2010 09:25

Takaisin