|
Uutiset 07.09.2010 Kaisan kilpailukausi 2010-2011 käynnistyi Kotkassa elokuun lopussa
Kaisan ranking-kausi avattiin Kotkassa 28.-29.8.2010. Kisoihin osallistui 52 pelaajaa ja ne pelattiin seitsemällä pöydällä. Kisat voitti hienosti koko kilpailujen ajan pelannut Kouvolan Red Ball-seuraa edustava Janne Kähkönen. Hopealle sijoittui Kouvolan Biljardikerhoa edustava Vesa Vanninen. Muilla palkintosijoilla olivat Oulun Biljardikerhon Seppo Lämsä (3.), Biljardi-Kotkien Kalle Roitto (4.)ja Lappeenrannan kerhon Jyrki Ruuskanen
Takaisin
(5.). Pisimmän lyöntisarjan 51 pistettä teki jo ensimmäisellä kierroksella Kalle Roitto. ![]() Janne "Pala" Kähkönen (RB) on osoittanut nuoresta iästään huolimatta olevansa jo todellinen pelimies useamman vuoden ajan ja on todellakin yksi tämän hetken tarkimmista pussittajista mitä kaisapöytien äärestä löytyy. ![]() Kouvolaa edustavista biljardiseuroista kymmenen parhaan joukkoon mahtui kolme pelaajaa. Voittaja Kähkösen lisäksi myös toiseksi tullut Vesa Vanninen (KouBK) ja kymmenenneksi sijoittunut Jari Timonen (RB) ovat Kouvolan edustajia. ![]() Oulun biljardikerhon Seppo Lämsä pelasi myös loistavan kauden avauskilpailun ja oli turnauksen kolmas. Erittäin hieno ja kunnioitettava saavutus, kun ottaa huomioon, että Seppo edustaa ikämiesten SM-kilpailuissa jo MN60 sarjaa. Kaisassa kokemus on joskus niin kovaa valttia ettei nuoret ruiskut voi sitä estää... PELAAJAT voitot pisteet 1 Kähkönen Janne Red Ball (Kouvola) 9 574 2 Vanninen Vesa Kouvolan Biljardikerho 8 545 3 Lämsä Seppo Oulun Biljardikerho 7 452 4 Roitto Kalle Biljardi-Kotkat (Kotka) 5 401 5 Ruuskanen Jyrki Lappeenrannan kerho 5 344 6 Suomalainen Jari Päijät-Hämeen Biljardikerho (Lahti) 5 343 7 Pekkola Janne Kaisakarhut (Kotka) 4 320 8 Kulmala Pasi Hyvinkään Biljardikerho 4 308 9 Laitila Juha Hyvinkään Biljardikerho 4 290 10 Timonen Jari Red Ball (Kouvola) 3 270 Seuraava rankingkilpailu pelataan Biljardi Espoossa EBK:n isännöimänä 18.-19.9.2010. Turnaus on siitä erikoinen, että se on Espoon biljardikerhon 30-vuotisen taipaleen juhlakilpailu. ![]() Muokattu 07.09.2010 20:15 |
















