|
Uutiset 07.06.2010 Snooker sarjajärjestelmä kaudella 2010-2011
Snookerin sarjajärjestelmä uudistuu pelikaudelle 2010-2011. Uudistuksena on neljä eri sarjaa, ykkös-, kakkos-, alueellinen kolmos- ja juniorisarja. Ykkös- ja kakkossarjaan listataan kesän aikana snookertyöryhmän toimesta pelaajat, aikaisempien menestyksien ja rankingsijoituksien perusteella. Listauksissa katsotaan edellistä kautta pidemmälle ja huomioidaan pelaajien todellinen taitotaso sarjojen tasaisuuden ja mielekkyyden säilyttämiseksi. Kolmossarja on jaettu maantieteellisesti etelä- ja pohjoislohkoon. Keväällä 2011 pelataan kolmossarjassa yhteinen ranking-kilpailu, jossa etelä ja pohjoinen kohtaavat.
Takaisin
Kilpailuiden järjestämiseen tulee muutoksia ja vetovastuun osalta järjestävän seuran vastuu korostuu. Snookertyöryhmä kokoaa kesän aikana ohjepaketin järjestäville seuroille, asioista joita olisi syytä huomioida kilpailuja järjestäessä. Tarkoituksena on saada kilpailuista enemmän kilpailutapahtuma kuin pelkästään kilpailu muiden joukossa. Sarjatasosta riippuen huomioitavia asioita tulee olemaan mm. kilpailun arvokkuus, oheistapahtumat kilpailussa ja valmennus. Ykkössarjastatuksen omaavat pelaajat saavat pelata vain ykkössarjassa. Kakkossarjastatuksen omaavat pelaajat saavat pelata ykkös- ja kakkossarjassa. Kolmossarjastatuksen omaavat pelaajat saavat pelata ykkös-, kakkos- ja kolmossarjassa. Juniorisarjalaiset saavat pelata kaikissa sarjoissa. Jokaisella sarjalla on oma rankinglistansa. Kauden päätyttyä ykkös- ja kakkossarjasta tippuu kolme pelaajaa sarjaa alemmas ja kakkos- ja kolmossarjasta nousee kolme pelaajaa sarjaa ylemmäs. Kauden 2010-2011 päätyttyä tutkimme mahdollisuutta yhdistää kaikkien sarjojen ranking-listat yhdeksi listaksi. Pisterakenne sarjoissa on tehty tukemaan myös mahdollista listojen yhdistämistä. Pelaajia kannustetaan osallistumaan ylemmän sarjatason kilpailuihin myöntämällä heille tietty prosenttiosuus ylemmistä sarjoista ansaituista pisteistä oman sarjansa rg-pisteisiin. Kakkossarjassa pelaava pelaaja saa viedä mukanaan ykkös-rankingeista ansaitsemistaan pisteistä 30% oman sarjansa rg-pisteisiin. Kolmossarjassa pelaava pelaaja saa mukaansa 15% pisteistä, jotka hän ansaitsee kakkosessa. Kolmossarjalaisen osallistuessa ykkössarjan kilpailuun, hän saa mukaansa 20% ansaitsemistaan pisteistä. Juniorisarjalainen osallistuessa ykkösen kilpailuihin, saa hän mukaansa 5% pisteistä. Juniorisarjalaisen osallistuessa kakkosen kilpailuihin, saa hän mukaansa 10% pisteistä. Juniorisarjalaisen osallistuessa kolmosen kilpailuihin, saa hän mukaansa 20% pisteistä juniorisarjan pisteisiin. Prosenttiosuudet on suhteutettu sekä oman sarjan, että osallistuttavan ylemmän sarjan pisteytyksiin. Snookertyöryhmä: Juha Erkinmikko, Timo T Tiusanen, Petri Kopponen, Juho-Antti Uusipere ja Jukka Haapakoski Katso täältä lisää Muokattu 07.06.2010 09:43 |












