|
Uutiset 06.02.2012 Arto Tuhkanen Wessmanin muistokilpailun voittoon
Kaisan maratontaulukon ykkösnimi ja nelinkertainen kaisan Suomenmestari Arto Tuhkanen otti kauden ensimmäisen voittonsa, kun hänet julistettiin sunnuntaina 5.2. Vantaalla I-HBS:n järjestämän J. Wessmanin muistokilpailun voittajaksi. RBK:a nykyisin edustava kuopion kaisatähti Tuhkanen kohtasi finaalissa toisen legendan Helsingin Markku Koposen jolla on J. Wessmanin muistokilpailun turnausvoittoja varmasti eniten taskussa koko maailmasta. Koponen oli myös hallitseva mestari, mutta ei pystynyt estämään Tuhkasen voittoa. Finaali oli varsinaista pommitusta ja noin seitsemässä minuutissa ottelu kirjattiin Arto Tuhkasen voittoon lukemin 60-23.
Takaisin
![]() Arto Tuhkanen on nähty Kulttuuritalon Kaisa SM-finaalivoittajana vuosina 2006 ja 2007. Edellinen RG-voitto Tuhkasella oli taskusta Tampere Cupista 2010 joten vuosi 2011 oli Tuhkaselle poikkeuksellinen vuosi kun Kaisa RG-voittoa ei tullut. I-HBS on jatkanut sitkeästi Kaisan RG-kilpailun järjestämistä vuodesta toiseen. Kaisan RG-sarjassa on tällä kaudella vain yksi osallistuja I-HBS:n nimissä ja se on Santeri Mäkinen jolle kauden avauskilpailu tuli juuri viime viikonloppuna. I-HBS:n pääpelipaikkana on toiminut Vantaan Tikkurilan Urheilutalon biljardisali. Kakkossalina turnauksessa on vuodesta toiseen ollut Puh.veli-klubin pelisali Helsingin Lassilassa. Tänä vuonna kilpailu keräsi mukavasti 53 osanottajaa paikalle. Kaisa RG10 J. Wessman muistokilpailu 4.-5.2.2012 1. Arto Tuhkanen RBK - 8/484 2. Markku Koponen Hsk - 8/555 3. Jari Timonen Red Ball - 7/454 4. Roope Rask MLS - 6/421 5. Kari Kallio RBK - 5/378 6. Kimmo Kaikkonen HyvBk - 5/375 7. Jon Hellström Ppk - 4/334 8. Jouni Ritari HBK - 4/319 9. Jukka Kontio EBK - 4/302 10. Pekka Ruotsi PVK - 3/271 11. Marko Rautiainen Players - 3/260 12. Kim Laine EBK - 3/259 13. Vesa Keto Ppk - 3/250 14. Janne Helanto PVK - 3/243 15. Jukka Parviainen KouBk - 3/241 16. Kari Thomenius HBK - 3/230 17. Jyrki Nikitin PVK - 3/196 18. Juha Laitila HyvBk - 2/215 19. Pasi Mettälä KK-79 - 2/210 20. Jyri Rautiainen Red Ball - 2/197 21. Ville Pasanen Ritz - 2/190 22. Jouni Rautakoura HBK - 2/184 23. Petri Pohjola HyvBk - 2/180 24. Kari Puuska HBK - 2/179 25. Jouko Kovalainen HBK - 2/173 26. Tuomas Komi EBK - 2/173 27. Tuomas Muurimäki PVK - 2/138 28. Jarmo Tainio PVK - 1/167 29. Jari Suomalainen P-Hbk - 1/154 30. Jesse Hämäläinen PVK - 1/154 31. Harri Lahtinen P-Hbk - 1/147 32. Jyrki Ruuskanen SaiBi - 1/139 33. Henri Lehtoviita Ritz - 1/138 34. Tero Päivinen MeiBk - 1/132 35. Kari Heinonen PVK - 1/115 36. Kristian Pesola Prsk - 1/107 37. Valtteri Meronen PVK - 1/106 38. Marcus Malm KaKa - 1/97 39. Simo Larinen EBK - 1/92 40. Timo Siekkinen Ritz - 0/104 41. Santeri Mäkinen I-Hbs - 0/99 42. Jan Knus Ppk - 0/89 43. Kimmo Marttinen KaKa - 0/84 44. Juha Häkkinen Ppk - 0/80 45. Heimo Hämäläinen HBK - 0/71 46. Kari Hyrkkänen SaiBi - 0/51 47. Matti Hämäläinen PVK - 0/51 48. Mikael Nordberg Ritz - 0/50 49. Harri Korkiakoski EBK - 0/48 50. Hannu Lahdenperä PBK - 0/42 51. Pentti Kalliomäki EBK - 0/38 52. Sami Rokkanen SaiBi - 0/30 53. Ahto Alander HSK - 0/5 Muokattu 06.02.2012 21:23 |















