07.05.2010 Hallituksen kokouspäätöksiä



SBiL hallituksessa on päätetty ja käsitelty mm. seuraavia asioita vuoden 2010 aikana:

Joni Ahola valittiin varapuheenjohtajaksi. Lisäksi valittiin lajipäälliköt; Kaisa Jukka-Pekka Lähdevuori, Pool Mikko Ahokas, Snooker Veikko Hannula, Pyramidi Petri Pohjola ja Kara Tapio Soinisalo.

Mika Immoselle myönnettiin 1500 euron stipendi 10-pallon maailmanmestaruudesta.

Hyväksyttiin liiton tilinpäätös ja toimintakertomus.

Jouni Tähdelle myönnettiin 750 euron stipendi pyörätuolipelaajien 9-pallon maailmanmestaruudesta.

SBiL on mukana Espoon Sellon kauppakeskuksessa pidettävässä biljarditapahtumassa.

Päätettiin esittää kevätkokoukselle liiton toimintasääntöön muutosta varsinaisen jäsenen liittymisestä. Sääntö hyväksyttiin kevätkokouksessa. Liiton varsinaiseksi jäseneksi voivat nykyisin liittyä rekisteröidyt yhdistykset ja rekisteröidyt yhteisöt.

Kemin Meriklubi Oy hyväksyttiin liiton jäseneksi.

Jorma Loukiaiselle myönnettiin liiton hopeinen ansiomerkki.

Sami Karttunen pitää juniorileirin huhtikuussa Hyvinkäällä ja toimii ainakin EM kilpailuihin saakka nuorisotoiminnan vetäjänä ja EM kilpailujen joukkueenjohtajana/valmentajana. Ryhdytään etsimään varsinaista nuorisovastaavaa. Juniorileirille osallistui yhteensä 17 nuorta.

Nuorisotoiminnassa saatiin onnistuneeseen päätökseen Nuorten Oma Biljardi Tour hanke. Kilpailukokonaisuudessa oli mukana satoja nuoria mukana olleista 16 nuorisotalosta. Ensi kaudella NOBT laajennetaan koskemaan kaikkia Suomen nuorisotaloja, seurakuntia ja nuorisokahviloita.

Valmennuskoulutus VOK hanke etenee ja siinä on pidetty Starttikurssi osuus Espoossa ja Turussa. Kolmiosaisen kokonaisuuden toinen osa Peruskurssi pidetään kesäkuun puolessa välissä.

SM finaaleja on käsitelty kaikissa kokouksissa ja kilpailun järjestelyt etenevät. SM finaalien yhteydessä Helsingissä järjestetään Pohjoismaisten biljardiliittojen yhteistyöelimen Nordic Billiard Council (NBC) kokous.

Kaikissa kokouksissa on käsitelty liiton taloustilannetta kassavirtalaskelman perusteella. Liiton taloustilanne on ollut normaali alkuvuoden aikana ja jatkuen siten myös kesän ajan.

Lisenssien hinnat päätettiin pitää tulevana kautena samoina kuin nykyisin.

Lajit:

Kaisa
Kaisa MM kilpailuja on käsitelty kaikissa kokouksissa sekä erillisissä järjestelypalavereissa ja kilpailujen järjestelyt etenevät.
Kaisa MM kilpailujen päätöstapahtuma on 7.5.2010 jossa käsitellään mennyt kilpailu kokonaisuudessaan. MM kilpailu onnistui erinomaisesti, josta suuri kiitos järjestelyissä mukana olleille eri tehtävissä toimineille vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille, pelaajille ja Kotkan kaupungille.

Kara
Karan joukkue MM kilpailuun myönnettiin matkatukea 400 euroa. Myöhemmin ilmeni, ettei Suomi saa paikkaa ko. kilpailuun.
Kara SM kilpailua päätettiin siirtää pelaajien pyynnöstä 2 viikolla eteenpäin alkuperäisestä aikataulusta.
Kara EM kilpailuun24-27.4.2010 Saksaan nimettiin Ari Fagerström, päätettiin matkatuki 600 €.

Pool
Jarkko Stenfors on aloittanut pooljaostossa tiedottajana.
Marika Poikkijoelle myönnettiin matkatukea 500 € naisten Amway Cup kilpailuun Taiwaniin.
Pool EM kilpailujen joukkue hyväksyttiin seuraavasti: naiset; Marika Poikkijoki sekä Riikka Saaranen. Miehet; Aki Heiskanen, Markus Juva, Petri Makkonen, Valtteri Virtanen. Pyörätuolisarjaan Jouni Tähti. Liiton matkatuki kilpailuun yhteensä 6000 €.
Timo Sahlsten nimitettiin pooljaoston MN50 ja MN60 seniorivastaavaksi. Timo aloitti sen 50 v PM kilpailujen järjestelyt, mutta myöhemmin kilpailu jouduttiin peruuttamaan vähäisten ulkomaisten pelaajien takia.
9-pallon SM kilpailu päätettiin pitää Kuopiossa kahdella eri salilla.
Nuorisotalojen PM kilpailupaikaksi päätettiin Bowl Circus keila- ja biljardiviihdekeskus Vantaan Flamingossa. Kisa pidetään 29-30.5.2010.
Junioreiden ja koulupoikien EM kilpailuun valittiin seuraavat pelaajat: Tytöt: Emmi Oravainen. Koulupojat: Aapo Virrankoski, Saku Veikkanen, Jesse Huttunen ja Jesse Kivelä. Juniorit: Marko Makkonen ja Kim Laaksonen. Liiton budjettiin tehtiin lisäys, jotta pelaajien omavastuuosuus saadaan pienemmäksi. Omavastuuosuudeksi jää 400 euroa/pelaaja.
Päätettiin, ettei liitto osallistu pool joukkue EM kilpailuun taloudellisesti.

Pyramidi
Kaisa-Karhut järjestää kevään aikana 3-osaisen Pyramidi valmennuskurssin Kotkassa. Liitto tukee valmennuskurssia 400 eurolla.

Snooker
Snooker EM kilpailuun 25.5-5.6.2010 Romaniaan valittiin pelaajat Mika Karhu ja Tero Suvanto. Mikäli kilpailuun saadaan kolmas paikka, niin pelaajaksi nimettiin Aki Suutari. Matkatukea myönnettiin 2 x 400 € tai vaihtoehtoisesti 3 x 300 €.

Lisäksi kokouksissa on aina käsitelty kattavasti kaikkien lajien ja liiton ajankohtaisia asioita. Liiton nettisivulle tehdään jatkossa koosteet hallituksen kokouspöytäkirjoista.

Hallitus on kokoontunut alkuvuoden aikana 5 kertaa, sekä yhden kerran on pidetty puhelinkokous. Hallituksen jäsenten osallistuminen kokouksiin:

Ahto Alander, paikalla 5, poissa 0
Joni Ahola, paikalla 4, poissa 1
Marjella Frosterus, paikalla 2, poissa 3
Veikko Hannula, paikalla 4, poissa 1
Jukka-Pekka Lähdevuori, paikalla 5, poissa 0
Marko Muukka, paikalla 2, poissa 3
Joonas Ohtonen, paikalla 0, poissa 5
Markku Simojoki, paikalla 4, poissa 1

Muokattu 07.05.2010 08:18

Takaisin