10.04.2010 Maaliskuun pelaaja Petri Pohjola

1. Olet viimeiset pari-kolme kautta keskittynyt Pyramidiin, vaikka olit jo maan kärkipelaajia Kaisassakin. Mikä sai sinut vaihtamaan lajia?

Petri Pohjola - Kyllä se oli väsyminen Kaisan pelaamiseen 2004-2006 vuosina. Samat kisat ja samat pelaajat kisoista toiseen ilman kansainvälisyyttä. Lajin "vaihto" jos sitä nyt voidaan siksi kutsua oli 2005 vuodesta edessä. Olin todella pettynyt SM finaaliin jonka hävisin Aholan Jarnolle ja ajattelin tosissani laittavan kepin kaappiin moneksi vuodeksi. Olen kuitenkin jo kisaillut 15 vuotta elämästäni.
Menimme samana kesänä pietariin 2005 Longoni Cupiin ja ostin sieltä ensimmäisen Pyramidi kepin. Muutaman peli alle ja muutama onnistunut luikka ja olin siltä seisomalta selvillä mitä pelaan jatkossa :) kuin olisin ollut 8 vuotias karkkikaupassa.
- Mutta varsinainen oikea Pyramidi kipinä alkoi jo 2001 kun olin Viron avoimissa mestaruuskisoissa toinen, vaikken tietänyt edes sääntöjä lähtiessä. Siitä sitten vielä Pyramdin EM2002 Valko-Venäjällä Minskissä Simojoen Markun kanssa, olin myyty. Mutta meni monta vuotta siihen että Pyramidi saatiin nostettua viralliseksi lajiksi suomeen. Vaikka ei olisi tullutkaan, pelaisin silti Pyramidia mutta kävisin kisoissa sitten suomen ulkopuolella.

2. Mikä on ratkaisevin ja merkittävin eroavaisuus Pyramidin ja Kaisan välillä? Pitääkö osata Kaisaa, jotta voi pelata Pyramidia?

PP - No kyllä siinä on kupit niin päin että jos osaa Kaisaa niin siitä on etu Pyramidiin ainakin Free Pyramidissa (Amerikanka). Koska peli on siinä paljon nykypäivänä pussitusvoittoista eikä omia lyödä kuin pakon tai pelitilanteen (pakan hajoitus) edessä. Ja onhan se nähty jo aikojen saatossa aina Antti Saaren Neuvostoliiton aikojen vierailuista ja lukuisista näytösotteluista että kyllä Kaisa pelaaja on kova luu Pyramidissa. Mutta sitten kun pelataan taas Compined Pyramidia (Moskovskaja) tai Dynamic Pyramidia (Nevskaja) niin sitten kupit on kyllä 80/20 Pyramidi pelaajan puolella. Oman pussittaminen (Luikka) on isossa roolissa ja sitä ei opi kuin toistoilla ja toistoilla. Toki helpottaa jos joku osaa neuvoa että mitä pitäisi tehdä. On myös pakko todeta että jotain hyötyä Pyramidistakin on kaisaan koska vuonna 2007 osallistuin 5 eri Kaisa turnaukseen josta olin 4 kisassa finaalissa, jäin ainoastaan kultakelloissa pois kärkisijoilta, voitin kolme kisaa putkeen (Pari SM, Red Ball open ja J. Wessman muistokisat). Ehkä se on se rutiini jota Pyramidista sitten tulee eniten peleissä.

3. Miten tullaan hyväksi Pyramidipelaajaksi?

PP - No ensiksi pitää osata tietysti pelin perusidea, mutta kyllä se on vaan pelaaminen parempia vastaan ja treeniä ja vielä kerran treeniä. Sitten lisäksi vielä mahdollisimman paljon kisapelejä. Kaisan pelaajien on ehkä helpoin osata pussittaa mutta sitten taas "luikan" eli oman lyömiseen siitä on vähän haittaa. Mutta kaikkien Pyramidin eri lajien pelaaminen "kasvattaa" pelaamaan Pyramidia oikein. "Onneen" ei ole oikotietä Pyramidin saralla eikä kyllä minkään muun Biljardilajin kanssa. Suurin potentiaali minusta on kuitenkin Pool pelaajilla. Heillä on laaja lyöntivalikoima yleisesti ottaen ja poolissa lyödään myös paljon vastakierteisiä läpilyöntejä jotka ovat ns. "peruslyöntejä" Pyramidissa.

4. Kuka on mieluisin vastustajasi Pyramidissa kotimaassa/ulkomailla?

PP - Jos nyt voi sanoa että mieluisin niin sitten kyllä vastaan että haastavimmat on tähän astisista vastustajista suomessa esille tulleet nimet Aholan Jarno ja Joni, Koposen Markku ja tällä kaidella Nykäsen Juho Kotkasta. Kisapeliä pelatessa en ajattele niinkään vastustajaa vaan pelitilannetta... tai ainakin yritän niin.
- Ulkomaalaisista on muutama ketä vastaan haluaisin ja olen pelannutkin. Yaroslav Vinokur ja Alexander Palamar Ukrainasta sekä Evgeny Stalev Venäjältä. Stalevia vastaan en ole vielä pelannut, enkä tiedä tulenko pelaamaankaan enää koska Stalev pelaa nykyään pelkästään Pokeria. Muita vastaan olen pelannut, voittanut sekä hävinnyt niin treenipeleissä (Vinokur) kuin kisoissakin (Palamar).

5. Mitä tarkoittaa Pyramidin pelisana "luikka"? Onko Pyramidissa muita erilaisia sanontoja joita ei ole muissa biljardilajeissa?

PP - Sana "luikka" on sama kuin oman lyöminen pussiin toisen pallon kautta eli suomeksi oma/t. Muita erikoissanontoja ei ole paitsi sitten venäjän kieliset sanat joita nyt kuulee lähinnä kisoissa tuomareiden suusta. Mutta ne eivät liity mitenkään suomenkieleen eikä sanontoihin.



Takaisin