Suomalainen keilapeli
§1 Nämä säännöt koskevat Suomessa yleisesti pelattuja keilabiljardipelejä eli keilapeliä, miinuskeilaa ja jahtikeilaa.
Säännöt on kirjoitettu keilapelille, mutta ne koskevat myös sekä miinuskeilaa että
jahtikeilaa, ellei toisin ole erikseen mainittu.
§2 Keilapeliä pelataan ensisijaisesti pussittomalla karapöydällä, mutta sitä voi hyvin pelata myös pussillisella pöydällä.
Pelissä käytetään 5 keilaa, joista yhden (= Pekka) tulee erottua muista, ja 3 palloa, yksi punainen ja 2 valkoista. Punainen on lyöntipallo ja valkoiset kohdepalloja.
§3 Peli pelataan ennalta sovittuun pistemäärään (esim.200 tai 300 pistettä) Pisteitä saa kaatamalla keiloja, karasta ja pussipöydällä pelattaessa pallon pussituksesta. Laillisesta oikein suoritetusta lyönnistä saadut pisteet ovat plussapisteitä ja pelaajan lyöntivuoro jatkuu. Mikäli pelaaja tekee virheen, ovat kaikki (ko.lyönnillä) lyönnissä saadut pisteet miinuspisteitä ja lyöntivuoro vaihtuu. Pelaajan on myös vähintään joka kolmannella lyönnillä kaadettava keiloja että lyöntivuoro jatkuisi. Miinuskeilassa ja jahtikeilassa lasketaan kaikki samassa lyöntivuorossa tehdyt pisteet miinuspisteiksi virheen sattuessa.
§4 Pelin aloitus
Pelin aloitus selvitetään teikkaamalla. Pelin alkaessa keilat asetetaan pöydälle siten että, Pekka on keskellä pöytää ja 4 muuta keilaa pallon mitan verran Pekasta, yksi jokaisen vallin suuntaan. Keilojen etäisyys toisistaan määräytyy siis pelipallojen koon mukaan.
Valkeat pallot asetetaan ylä- ja alapisteille, ja pelaaja aloittaa pelin lyömällä punaisella pallolla aloitusviivan takaa yläpisteellä oleva palloa.
§5 Virheettömät hyväksytyt lyönnit:
Aina kun valkoinen pallo on ensin käynyt yhdessä tai useammassa vallissa ja kaataa keiloja, lasketaan ne hyväksi; jos lyöntipallo käy ensin yhdessä tai useammassa vallissa ja sitten työntää valkoisen keiloihin, lasketaan ne myös hyväksi. Samoin karat, valkoisen pussitukset ja kaikki keilat, (jotka vallikosketuksen/-sien tai karan jälkeen valkoisilla kaatuvat, jos ne ovat ensin käyneet yhdessä tai useammassa vallissa), lasketaan hyväksi. Myös jos tehdään kara ja jälkimmäinen valkoinen, johon kara on tullut, menee suoraan tai vallien kautta keiloihin, lasketaan keilat hyväksi.
Virheettömän hyväksytyn pisteitä antavan lyönnin jälkeen pelaajan lyöntivuoro jatkuu, kuitenkin sillä rajoituksella, että (vähintään) joka kolmannella lyönnillä on kaadettava keila. Jos pelaaja tekee 3 karaa ja/tai pussitusta peräkkäin saa hän pitää tekemänsä pisteet, mutta menettää lyöntivuoronsa.
Mikäli kohdepallo lentää pöydältä on se hyväksytty lyönti, mutta lyöjä menettää lyöntivuoronsa.
§6 Virhelyönnit:
Jos lyöntipallo kaataa keiloja, joko yksinään tai yhdessä valkoisten kanssa, lasketaan kaikki näin tulleet pisteet miinuksiksi; samoin, jos valkoinen pallo menee suoraan keiloihin lyöntipallon käymättä ensin vallissa; samoin, jos tulee ohilyönti tai lyöntipallo menee yli pöydän tai pussiin, lasketaan kaikki näillä lyönneillä saadut pisteet miinuksiksi. Virhelyönnin jälkeen menettää lyöjä vuoronsa.
§7 Pisteet:
Kara 4 pistettä
Valkoisen pussitus 2 pistettä
Valkoinen yli pöydän 2 pistettä
1 keila 2 pistetä
2 keilaa 5 pistettä
3 keilaa 10 pistettä
4 keilaa 20 pistettä
5 keilaa 40 pistettä
Pekka yksin 30 pistettä
Pekka jää yksin pystyyn 50 pistettä
Miinuspisteet lasketaan samalla tavalla. Lisäksi lasketaan miinus 2 pistettä jos lyönti-
pallo ei osu kohdepalloon .menee pussiin tai pois pöydältä.
Miinus- ja jahtikeilassa edellä mainitut pisteet tuplataan jos lyöntipallo lyödään (ensin) vallin kautta.
Miinus-ja jahtikeilassa 5 plus-tai miinuspistettä pienempiä pistemääriä antaneita lyöntivuoroja ei lasketa.
§8 Kaatuneet keilat nostetaan takaisin alkuperäisille paikoilleen. Keilaa, jota pallo siirtää mutta ei kaada, ei siirretä.
Mikäli pelaaja kaataa kepillään keilan ennen lyöntisuoritusta esim. tähdätessään, se ei ole virhe vaan keila nostetaan ja suoritus jatkuu, jos taas keila kaatuu kepillä lyöntisuorituksen aikana tai välittömästi sen jälkeen on se virhe.
Mikäli keila jää palloa vasten nojalleen sitä ei katsota kaatuneeksi.
Mikäli pallot estävät keilan asettamisen oikealle paikalleen, asetetaan se pöydän pituussuunnassa katsoen sille puolelle jossa on enemmän tilaa. Jos tilaa on yhtä paljon tulee se pöydän alapään puolelle. Jos pöydän pituussuunnassa ei ole tilaa, asetetaan keila vastaavasti sille puolelle sivusuunnassa jossa jo on keila omalla paikallaan.
Keilaa ei saa koskaan asettaa kiinni palloon. Mikäli keilan asettamista omalle paikalleen estänyt pallo siirtyy pois, siirretään keila omalle vapautuneelle paikalleen.
Palloa vasten nojaamaan jäänyt keila ei ole kaatunut ja se jää paikalleen.
Jahtikeilassa kaatuneet keilat nostetaan pystyyn siihen paikkaan jonne ne ovat kaaduttuaan jääneet. Keilan tyvi määrää paikan. Pöydältä lentäneet keilat nostetaan alkuaseman mukaisille paikoilleen. Mikäli vapaita paikkoja on useampia, tulee pöydältä lentänyt keila asettaa samalle puolelle jonka vallin yli se lensi. Vallin alle tai lähelle jäänyt keila nostetaan vallin reunasta puolen pallon päähän vallista. Keilaa, joka nojaa valliin, ei lasketa kaatuneeksi ja se jää siihen missä on.
§9 Pöydältä lentänyt tai pussitettu kohdepallo asetetaan takaisin pöydälle ala- tai yläpisteelle, päinvastaiselle puolelle pöytää kuin missä toinen valkoinen pallo sijaitsee.
Jos lyöntipallo on lentänyt pöydältä tai se on mennyt pussiin, on vastustajalla käsipallo viivan takaa, päinvastaiselta puolelta pöytää kuin lähimpänä päätyvallia sijaitseva valkea pallo, jota myös on ensin pelattava.
Jos pelaaja ei kolmessa perättäisessä lyöntivuorossa osu lyöntipallolla kohdepalloon
on vastustajalla oikeus joko pelata olemassa olevasta asemasta tai ottaa itselleen käsi-
pallon viivan takaa jolloin toimitaan kuin pallo olisi lentänyt pois pöydältä .(kts.edel)
§10 Pelin lopetus
Peli päättyy kun toinen pelaaja on saavuttanut tarvittavat pisteet virheettömällä lyönnillä joka kaataa keiloja.
Peli ei pääty karaan tai pussitukseen, vaikka pelin voittoon tarvittava pistemäärä täyttyisi. Peli on päätettävä keilojen kaatoon. Pelaaja saa kuitenkin jatkaa lyöntivuoroaan karan tai pussituksen jälkeen, vaikka vaadittava pistemäärä on saavutettu, edellyttäen ettei hän riko sääntöä että joka kolmannella lyönnillä on kaadettava keila.
Miinus- ja jahtikeilassa täytyy pelaajan lisäksi vielä tehdä virheetön ja pisteetön lyönti, ns. kuittaus, että pisteiden etumerkki selviäisi. Myös kolme perättäistä pisteitä antavaa karaa ja/tai pussitusta lopettaa pelaajan lyöntivuoron.